EEC-vetoomus
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
EEC-vetoomus oli vastalause Suomen hallituksen pyrkimykselle solmia vapaakauppasopimus Euroopan talousyhteisön (EEC) kanssa. Se julkaistiin maksettuna ilmoituksena Helsingin Sanomissa 19. syyskuuta 1973 otsikolla EEC-vapaakauppasopimus torjuttava. Vetoomus kohdistettiin ”tasavallan presidentille, hallitukselle ja eduskunnalle”.

Jakautuneen vasemmiston vastalause
Ilmoituksen teksti vastusti sopimusta EEC:n kanssa ja vaati, että Neuvostoliiton ja SEV-järjestön kanssa lisättäisiin yhteistyötä ja kauppaa.[1]
Vetoomuksen allekirjoittaneet noin 500 julkisuuden henkilöä anti-EEC-toimikunnan puheenjohtajan Hannu Vesan johdolla myös jättivät adressinsa tasavallan presidentti Urho Kekkoselle tuntia ennen EEC-sopimuksen allekirjoittamista 5. lokakuuta 1973 ja kehottivat vielä kerran harkitsemaan sopimuksen torjumista. Kekkonen valitteli, ettei voinut ottaa kansalaisjärjestöä aiemmin, ennen presidentin esittelyä 3. lokakuuta, mutta totesi myös, ettei tapaaminen olisi muuttanut päätöstä. Adressin ojensi Yrjö Tirri.[2]
SDP:n puolueneuvosto äänesti EEC-sopimuksen hyväksymisestä 19. syyskuuta 1973. Päätös ei syntynyt ilman arvostelua. Esimerkiksi kansanedustaja Erkki Tuomioja näki torjumisen antavan paremmat mahdollisuudet puolustaa ja korottaa työväen elinehtoja.[3] Kansanedustaja Tellervo M. Koivisto taas sai kirjallisen varoituksen puolueeltaan SDP:ltä EEC:n vastustamisesta. Hän kiisti huhut puolueesta loikkaamisesta sanomalla: ”Ei se, että vastustan EEC:tä, tee minusta kommunistia.”[4]
Anti-EEC-toimikunta järjesti eri puolilla Suomea mielenosoituksia sopimusta vastaan. Järjestäjien mukaan 8 000 ja poliisin mukaan 6 000 ihmistä osoitti mieltään Helsingissä Eduskuntatalon edessä 20. syyskuuta. Mielenosoituksessa puhuivat muun muassa Hannu Vesa (sd.), SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen ja Ilkka Taipale (sd.). Samana päivänä Turussa Kupittaan jalkapallokentällä osoitti mieltään 2 000 ja Tampereella Keskustorilla 3 000 ihmistä. Myös työpaikoilla tapahtui mielenosoitusseisauksia.[5] Ojentaessaan presidentille adressia anti-EEC-toimikuntalaiset lupasivat järjestää uuden mielenosoituksen 9. lokakuuta.[2] Helsingissä mieltä osoitti 5 000 henkilöä. Vasemmistolaisten lisäksi tilaisuudessa puhui SKYP:n Olavi Tupamäki. Muista puhujista Taisto Sinisalon mukaan sopimus oli vakava loukkaus Suomen ja Neuvostoliiton välistä YYA-sopimusta vastaan.
Alun perin mukana puhumassa piti olla myös Liberaalisen nuorisoliiton edustajan, joka ilmoitti vastustavansa EEC:tä, mutta liitto ei halunnut osallistua mielenosoitukseen, koska se ei voinut hyväksyä tilaisuuden tunnusta, joka oli LNL:n mukaan ”suunnattu ulkopoliittista johtoa vastaan ja asettaa Suomen kauppajärjestelyt ja yya-sopimuksen vastakkain”.[6]
Remove ads
Allekirjoittajia
Vetoomuksen allekirjoitti noin 500 suomalaista, joiden joukossa oli poliitikkoja, toimittajia ja kulttuurihenkilöitä sekä tuntemattomampia henkilöitä. Helsingin Sanomien uutisen mukaan allekirjoittajat olivat julkisuuden henkilöitä.[2] Markku Jokisipilän mukaan useat heistä ovat tai ovat olleet korkea-arvoisia poliitikoita tai arvostettuja kulttuurihenkilöitä.[7]
Osa allekirjoittajista (nimet alkuperäisessä julkaisujärjestyksessä, hakasuluissa olevat tiedot eivät kuulu alkuperäiseen listaan):[8][9][1]
- Rauno Setälä [SKDL]
- Taisto Harra [SKDL, SKP]
- Reima Kekäläinen [elokuvaohjaaja]
- Eija-Elina Bergholm [elokuvaohjaaja]
- Ukri Merikanto [taiteilija]
- Jaakko Hosia [taiteilija]
- Hannu Vuorio [taiteilija]
- Reijo Kalmakurki [SKP]
- Juha Keltti [opiskelija]
- Juhani Kirjonen [psykologian professori]
- Seppo Randell [sosiologian professori]
- Ossi Sjöman [SKP, TUL]
- Jorma Hentilä [SKDL, SKP]
- Aimo Haapanen [SKDL, SKP]
- Esko Vainionpää [SKP]
- Timo Sandberg [ammattiyhdistystoimija]
- Kari Piimies [SDP]
- Carolus Enckell [taiteilija]
- Liisa Paatso [näyttelijä]
- Pertti Melasniemi [elokuvaohjaaja]
- Pentti Kotkaniemi [televisio- ja teatteriohjaaja]
- Margit Lindeman [näyttelijä]
- Matti Ruohola [näyttelijä]
- Olavi Laine [taiteilija]
- Pekka Lehto [elokuvaohjaaja]
- Kari Franck [näyttelijä ja ohjaaja]
- Matti Ijäs [elokuvaohjaaja]
- Jussi Raittinen [muusikko]
- Päivi Paunu [muusikko]
- Ilja Saastamoinen [muusikko]
- Reino Laine [muusikko]
- Hasse Walli [muusikko]
- Harri Saksala [muusikko]
- Yrjö Littunen [sosiologi]
- Jukka Siikavire [muusikko]
- Markku Jääskeläinen [SDP]
- Pekka Parkkinen [kirjailija]
- Kyösti Lallukka [Liberaalinen nuorisoliitto]
- Armas Lahoniitty [SDP]
- Jorma Bergholm [SDP]
- Olavi Tupamäki [SKYP]
- Hilkka Pietilä [Suomen YK-liitto]
- Aaro Kenttä [pääjohtaja, kesk]
- Heikki Kekkonen [toimittaja]
- Lahja Kivinen [STP]
- Sven-Olof Westerlund [taiteilija]
- Juha Virkkunen [kirjallisuustoimittaja]
- Erkki Raatikainen [Yleisradion pääjohtaja, SDP]
- Pekka Gronow [musiikkitoimittaja]
- Toivo Åsvik [kansanedustaja, SKP, SKDL]
- Paavo Aitio [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Kaisu Weckman [kansanedustaja, SKDL]
- Ele Alenius [kansanedustaja, SKDL]
- Christer Granskog [SDP]
- Ari Antikainen [sosiologi]
- Ahti Fredriksson [ministeri, SDP]
- Mirjam Tuominen [kansanedustaja, SKDL]
- Kuuno Honkonen [kansanedustaja, SKDL]
- Anna-Liisa Tiekso [kansanedustaja, SKDL]
- Anna-Liisa Hyvönen [kansanedustaja, SKDL]
- Kauko Tamminen [kansanedustaja, SKDL]
- Anna-Liisa Jokinen [kansanedustaja, SKDL]
- Pertti Hynynen [tutkija]
- Tarja Halonen [SAK:n juristi, SDP]
- Taisto Sinisalo [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Aulis Juvela [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Raimo Väyrynen [politiikantutkija]
- Jeddy Hasan [työterveyden professori]
- Matti Järvenpää [kansanedustaja, SKDL]
- Antero Jyränki [presidentin kansliapäällikkö, SDP]
- Lauri Kantola [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Arvo Hautala [SKDL, SAK]
- Lassi Sinkkonen [kirjailija]
- Erkki Vasama [SDP]
- Pekka Salla [kansanedustaja, SKDL]
- Kalevi Kivistö [kansanedustaja, SKDL]
- Simo Elomaa [SAK:n sihteeri, SKDL]
- Osmo Kock [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Pirkko Työläjärvi [kansanedustaja, SDP]
- Veikko Saarto [kansanedustaja, SKDL]
- Osmo Kaipainen [kansanedustaja, SDP]
- Ilkka Taipale [kansanedustaja, SDP]
- Rauno Korpinen [kansanedustaja, SKDL]
- Aarne Saarinen [kansanedustaja, SKDL, SKP:n pj.]
- Niilo Koskenniemi [kansanedustaja, SKDL]
- Aarne Koskinen [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Seppo Tikka [kansanedustaja, SDP]
- Pauli Räsänen [kansanedustaja, SKDL]
- Veikko J. Rytkönen [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Erkki Tuomioja [kansanedustaja, SDP]
- Tellervo M. Koivisto [kansanedustaja, SDP]
- Folke Sundman [SDP]
- Irma Rosnell [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Heimo Rekonen [kansanedustaja, SKDL]
- Pekka Korpinen [SDP]
- Aarne Pulkkinen [kansanedustaja, SKDL]
- Ensio Laine [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Siiri Lehmonen [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Pauli Puhakka [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Jacob Söderman [kansanedustaja, SDP]
- Anu Kaipainen [kirjailija]
- Kaarina Suonio [psykologi, SDP]
- Helvi Niskanen [kansanedustaja, SKDL]
- Pentti Liedes [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Erkki Saksa [toimittaja]
- Kari Rydman [säveltäjä]
- Heikki Mustonen [kansanedustaja, SKDL]
- Niilo Nieminen [kansanedustaja, SKDL, SKP]
- Lauha Männistö [kansanedustaja, SKDL]
- Heikki Paloheimo [valtio-opin professori]
- Kaisa Raatikainen [kansanedustaja, SDP]
- Jarl Sund [ammattiyhdistysjohtaja]
- Jukka Paastela [tutkija]
- Matti Putkonen [ammattiyhdistysjohtaja, SDP]
- Marianne Laxén [SDP]
- A.-V. Perheentupa [kansanedustaja, SDP]
- Jukka Peltomäki [SDP]
- Reijo Lindroos [kansanedustaja, SDP]
- Uuno Nokelainen [TPSL:n pj.]
- Nils Nilsson [ammattiyhdistysvaikuttaja, TPSL]
- Per-Edvin Persson [biologi]
- Olavi Hänninen [SKP:n vpj.]
- Erkki Liikanen [kansanedustaja, SDP]
- Sulo Kivinen [STP]
- Iikka Vehkalahti [toimittaja]
- Juha Rosma [elokuvaohjaaja]
- Mikael Sundman [arkkitehti]
- Folke Wickström [arkkitehti]
- Matti Viikari [tutkija]
- Pentti Pesä [teatteriohjaaja]
- Heikki Alitalo [taiteilija]
- Jussi Ylätalo [pilapiirtäjä]
- Tapio Junno [taiteilija]
- Pirkko Nukari [taiteilija]
- Aimo Kanerva [taiteilija]
- Pertti Klemola [toimittaja]
- Veronica Stolte-Heiskanen [sosiologi]
- Antti Eskola [sosiologi, SKDL, SKP]
- Tapio Nummenmaa [psykologian professori]
- Raimo Blom [yhteiskuntatieteilijä]
- Seppo Toiviainen [sosiologi, SKDL, SKP]
- Jeja-Pekka Roos [sosiologi, SKP]
- Marja Koskinen [suomentaja]
- Ari Koskinen [dramaturgi]
- Paul Osipow [taiteilija]
- Timo Aalto [taiteilija]
- Jorma Hautala [taiteilija]
- Perttu Näsänen [taiteilija]
- Vuokko Koistinen [kirjailija]
- Eero Ojanen [muusikko]
- Kaj Chydenius [muusikko]
- Sulevi Peltola [näyttelijä]
- Rea Mauranen [näyttelijä]
- Tapani Tamminen [taiteilija]
- Marja-Leena Kouki [näyttelijä]
- Måns Hedström [teatterilavastaja]
- Kurt Nuotio [teatteriohjaaja]
- Harriet Sjöstedt [kirjailija]
- Jertta Roos [toimittaja]
- Asko Sarkola [näyttelijä]
- Elina Salo [näyttelijä]
- Lilga Kovanko [näyttelijä]
- Tuula Nyman [näyttelijä]
- Turo Unho [näyttelijä]
- Maija Leino [näyttelijä]
- Tytti Oittinen [teatteriohjaaja]
- Lauri Sipari [näytelmäkirjailija]
- Outi Nyytäjä [dramaturgi]
- Iris-Lilja Lassila [näyttelijä]
- Heikki Valpola [säveltäjä]
- Erkki Saarela [näyttelijä]
- Pekka Milonoff [teatteriohjaaja]
- Tom Wentzel [näyttelijä]
- Riitta-Liisa Helminen [näyttelijä]
- Timo Bergholm [teatteriohjaaja]
- Timo Kallinen [teatteriohjaaja]
- Jotaarkka Pennanen [teatteriohjaaja]
- Timo Hämäläinen [toimittaja]
- Raili Rusto [televisio-ohjaaja]
- Aarre Nojonen [toimittaja, SKP]
- Toni Edelmann [muusikko]
- Christian Olsson [elokuvaohjaaja]
- Raija-Sinikka Rantala [teatteriohjaaja]
- Kaisa Korhonen [teatteriohjaaja]
- Timo Lapila [elokuvaohjaaja]
- Tarja Lapila [elokuvaohjaaja]
- Claes Olsson [elokuvaohjaaja]
- Kiti Luostarinen [elokuvaohjaaja]
- Heikki Partanen [elokuvaohjaaja]
- Lasse Naukkarinen [elokuvaohjaaja]
- Mikael Fränti [elokuvakriitikko]
- Kristiina Halkola [näyttelijä]
- Eero Melasniemi [näyttelijä]
- Peter von Bagh [elokuvahistorioitsija]
- Hannu Kahakorpi [näyttelijä]
- Nils-Börje Stormbom [kirjailija]
- Eino S. Repo [radiojohtaja]
- Henrik Otto Donner [musiikkivaikuttaja]
- Cay Idström [radiotoimittaja]
- Esko Seppänen [Sosialidemokraattiset Nuoret]
- Sven Grönvall [taiteilija]
- Kari Jylhä [taiteilija]
- Eeva Litmanen [näyttelijä]
- Erkki Pajala [näyttelijä]
- Jaakko Pakkasvirta [elokuvaohjaaja]
- Titta Karakorpi [näyttelijä, ohjaaja]
- Erkki Seiro [elokuvaohjaaja]
- Oiva Lohtander [näyttelijä]
- Irma Seikkula [näyttelijä]
- Eira Soriola [näyttelijä]
- Timo Martinkauppi [näyttelijä]
- Timo Aarniala [taiteilija]
- Claes Andersson [runoilija]
- Tarja-Tuulikki Tarsala [näyttelijä]
- Mikael Wahlforss [elokuvaohjaaja]
- Gösta Ågren [runoilija]
- Pirjo Honkasalo [elokuvaohjaaja]
- Jukka Mannerkorpi [suomentaja]
- Juha Hyppönen [näyttelijä]
- Juha Kandolin [teatteriohjaaja]
- Tapio Tapiovaara [taiteilija]
- Jaakko Hosia [taiteilija]
- Eila Pennanen [kirjailija]
- Hannu Salama [kirjailija]
- Väinö Kirstinä [kirjailija]
- Tuukka Kangasluoma [suomentaja]
- Marja-Leena Mikkola [kirjailija]
- Aulikki Oksanen [kirjailija]
- Eira Stenberg [kirjailija]
- Kalevi Seilonen [kirjailija]
- Arvo Turtiainen [runoilija]
- Brita Polttila [kirjailija]
- Aku-Kimmo Ripatti [kirjailija]
- Alpo Ruuth [kirjailija]
- Rauha S. Virtanen [kirjailija]
- Eino Säisä [kirjailija]
- Pentti Saarikoski [runoilija]
- Tuula Saarto [runoilija]
- Kaarina Helakisa [kirjailija]
- Erno Paasilinna [kirjailija]
- Jorma Ojaharju [kirjailija]
- Elvi Sinervo [kirjailija]
- Asko Martinheimo [kirjailija]
- Reijo Lehtinen [kirjailija]
- Arja Eriksson [kirjailija]
- Jussi Kylätasku [kirjailija]
- Matti Rossi [runoilija, kääntäjä]
- Pentti Saaritsa [runoilija, kääntäjä]
- Ralf Nordgren [kirjailija]
- Kaarlo Isotalo [kirjailija]
- Mauritz Nylund [runoilija]
- Kari Vaijärvi [nuortenkirjailija]
- Reino Paasilinna [toimittaja, toimituspäällikkö]
- Reijo Käkelä [tutkija, SKDL, SKP]
- S. Albert Kivinen [filosofi, dosentti]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads