Tapio Tapiovaara

suomalainen taidemaalari, graafikko ja lavastaja From Wikipedia, the free encyclopedia

Tapio Tapiovaara
Remove ads

Kaarlo Tapio ”Tapsa” Tapiovaara (7. marraskuuta 1908 Sortavala16. lokakuuta 1982 Leningrad) oli suomalainen taidemaalari, graafikko ja lavastaja.[1]

Thumb
Tapio Tapiovaara sommittelemassa mosaiikkityötä Päivän päästö Helsingin Kulttuuritaloon vuonna 1962.

Ura

Tapiovaara tuli tunnetuksi kantaa ottavista kuvituksistaan. Hän toimi Tulenkantajat-lehden kuvittaja-avustajana 1933–1939. Vuonna 1936 hän liittyi Kiilaan ja kuvitti sen vuosialbumeja. Kirjojen kansia ja kuvituksia muun muassa WSOYn, Kansankulttuurin ja Tammen kirjoihin yli kaksisataa. Vanhimmat lehtikuvitukset tehtiin suoraan linolaatalta. Kirjankuvitusten herkemmät viivapiirrokset muun muassa Edith Södergranin Runoja-teokseen poikkeavat selvästi voimakkaista linopiirroksista.

1930-luvun jakautuneessa kulttuurielämässä Tapiovaara asettui selvästi vasemmalle, kuten veljensä Nyrki Tapiovaara.[2]

Tapiovaara kävi Taideteollinen keskuskoulun 1931–1935, Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun 1935–1936 ja opiskeli Vapaassa Taidekoulussa 1936–1939.

Tapiovaaralle myönnettiin Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali 1972.[3]

Tapiovaaran laaja henkilöarkisto on Kansan Arkistossa.

Tapiovaaran vanhemmat olivat lääninmetsäntarkastaja Kaarlo Juho Vihtori Tapiovaara ja Aino Tapiovaara (o.s. Grönroos-Rainio). Hänen ensimmäinen puolisonsa 1945-1953 oli keraamikko Ulla Helena Tapiovaara (o.s. Karlström, 1916-1953). Toinen puoliso 1955- oli toimittaja Tyyne Maria Tapiovaara (o.s. Salmi).

Hänellä on seitsemän lasta: ensimmäisestä avioliitosta: Maria (Kylänen), s. 1945 ja Jukka, s. 1947; toisesta avioliitosta: Aku, 1957–2007, Mikko, s. 1959, Tuomo, s. 1960, Jouni, s. 1962 ja Lasse, s. 1965.

Remove ads

Valokuvia julkisista teoksista

Kuvituksia

  • Suomen kansan satuja. (Valikoinut Katri Vala. Kuvittanut Tapio Tapiovaara. Näköispainos. Alkuperäinen: Tammi, 1946) Helsinki: Lasipalatsi, 2011. ISBN 978-952-480-271-0

Katso myös

Lähteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads