Edvard (Kentin ja Strathearnin herttua)

Edvard, Kentin ja Strathearnin herttua (2. marraskuuta 1767 Buckinghamin palatsi, Lontoo – 23. tammikuuta 1820 Sidmouth, Devon, Yhdistynyt kuningaskunta) oli Ison-Britannian kuningaskunnan prinssi ja kuninkaallisen perheen jäsen.^[1][2]

Prinssi Edvard
Kentin ja Strathearnin herttua
Prinssi Edvard, maalaus vuodelta 1818.
Syntynyt	2. marraskuuta 1767 Buckinghamin palatsi, Lontoo
Kuollut	23. tammikuuta 1820 (52 vuotta) Sidmouth, Englanti
Puoliso	Viktoria Saksi-Coburg-Saalfeld
Lapset	kuningatar Viktoria
Koko nimi	Edward Augustus
Suku	Hannover
Isä	Yrjö III
Äiti	Charlotte von Mecklenburg-Strelitz
Nimikirjoitus

Prinssi Edvard teki pitkän uran upseerina, ja palveli muun muassa Gibraltarilla, Kanadassa ja Länsi-Intiassa. Monien veljiensä tavoin hän ei ollut kovin hyvissä väleissä mielenterveysongelmista kärsineen isänsä kuningas Yrjö III:n kanssa, ja suurimman osan elämästään prinssi Edvard oli pahasti velkaantunut. Hänet tunnetaan parhaiten kuningatar Viktorian isänä.^[2]

Suku

Edward Augustus oli kuningas Yrjö III:n ja kuningatar Charlotte von Mecklenburg-Strelitzin neljänneksi vanhin poika. Hänellä oli 14 sisarusta. Hänen veljiään olivat Iso-Britannian ja Irlannin kuninkaat Yrjö IV sekä Vilhelm IV;^[2] Frederick, Yorkin ja Albanyn herttua;Ernest Augustus, Hannoverin kuningas; Sussexin herttua Augustus Frederick ja Adolphus, Cambridgen herttua. Hänen sisariaan olivat Charlotte Württembergin kuningatar sekä Mary, Gloucesterin ja Edinburghin herttuatar.

Prinssi Edvard 15-vuotiaana, Thomas Gainsborough 1782

Kentin herttua Edvard noin vuonna 1798 (valkoisiksi puuteroidut hiukset), John Hoppner

Kentin herttua Edvard, George Dawe 1817

Sotilasura

Isänsä Yrjö III:n tahdosta prinssi Edvard koulutettiin ja pidettiin pääasiassa ulkomailla, koska hän oli menettänyt epävakaan kuninkaan suosion.^[1] Hän aloitti sotilaskoulutuksensa Hannoverin vaaliruhtinaskunnassa vuonna 1785. Isä Yrjö III aikoi lähettää hänet Göttingenin yliopistoon, mutta perui sen ​​vanhemman poikansa Yorkin herttua Frederickin neuvosta. Sen sijaan Edvard meni Lüneburgiin ja myöhemmin Hannoveriin saksalaisen opettajansa everstiluutnantti, paroni George von Wangenheimin kanssa. Hänet nimitettiin 30. toukokuuta 1786 everstiksi.^[1] Vuosina 1788–1789 hän suoritti koulutuksensa Sveitsissä, Genevessä. Hänestä tuli vuonna 1789 vapaamuurari Geneven 1800-luvun tärkeimmässä L'Union loosiin.

Edvard oli ulkomailla todella onneton ja alkoi velkaantua, mikä vaivasi häntä koko hänen elämänsä. Hänellä oli myös huonoa onnea, hän menetti kalliit univormut ja sotilasvarusteet merellä seitsemän kertaa.^[1]

Heti palattuaan Genevestä kotiin, hänen isänsä lähetti hänet vuonna 1790 Gibraltarille, jossa Edvard sai komentoonsa kuninkaalliset fusilieerit. Pian kävi selväksi, että prinssi oli jopa aikansa mittapuulla tiukka kurinpitäjä ja että hän oli intohimoisen kiinnostunut sotilaallisen pukeutumisen ja käytöksen pienistäkin yksityiskohdista.^[1]

Vuonna 1791 hän siirtyi rykmentteineen Kanadan Quebeciin kahdeksi vuodeksi. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi vuonna 1793, ja hän johti krenatööriprikaatia Martiniquen ja Saint Lucian valtauksessa. Vuonna 1798 hän palasi takaisin Englantiin. Seuraavana vuonna Edvardista tuli Kentin ja Strathearnin herttua sekä Dublinin kreivi, ja hänet ylennettiin kenraaliksi. Edvard sai myös komentoonsa Britannian joukot Pohjois-Amerikassa.^[2]

Edvard nimitettiin Gibraltarin kuvernööriksi vuonna 1802, mutta hänen ankara hallintonsa aiheutti siellä kapinan, ja hänet kutsuttiin takaisin Englantiin ja hänen sotilasuransa loppui. Hänestä tuli kenttämarsalkka vuonna 1805, joskaan hän ei enää osallistunut aktiivipalvelukseen.^[1]

Castle Hill Lodge, Ealing, Lontoo, vuonna 1814

Sotilasuran jälkeen

Vaikka vanhemmat veljet yrittivät suojella häntä isä Yrjö III:n vahvoilta epäluuloilta, Edvard ei kyennyt enää saamaan tärkeää virkaa, ja hän vietti suurimman osan loppuelämästään vetäytyneenä Ealingissa sijaitsevaan Castle Hill Lodge kartanoonsa Lontoossa. Hänestä tuli useiden hyväntekeväisyysjärjestöjen puheenjohtaja tai suojelija, ja hän oli hyvin kiinnostunut Robert Owenin sosialistisista opeista. Taloudellisista syistä hän asui Brysselissä vuosina 1815–1818 rakastajattarensa Thérèse Bernadine Montgenêt'n kanssa. Vuonna 1818 Edvardin oli pakko erota rakastajattarestaan, sillä häneltä odotettiin kuninkaallista avioliittoa ja sen tuottamaa kruununperijää.^[1]

Alphonsine-Thérèse-Bernardine-Julie de Montgenêt de Saint-Laurent (1760–1830)

Rakastajattaret ja jälkeläiset

Genevessä opiskeluvuosinaan 1788–1789 hänellä oli kaksi rakastajatarta, joiden kanssa hänellä oli kaksi lasta:

Suhteesta Adelaide Dubus'n (k. 1789) kanssa:

• Adelaide Dubus (1789–1832 jälkeen)

Suhteesta Anne Gabrielle Alexandrine Morén kanssa:

• Edward Schenker Scheener (1789–1853)

Vuodesta 1790 hänen rakastajattarensa oli Alphonsine-Thérèse-Bernardine-Julie de Montgenêt de Saint-Laurent (1760–1830), joka oli ranskalaisen eversti Baron de Fortissonin vaimo. Hän seurasi Edvardia Genevestä Kanadaan vuonna 1791, missä hänet tunnettiin nimellä "Madame Julie de Saint-Laurent". Hän seurasi herttuaa seuraavat 28 vuotta aina Brysseliin asti, kunnes tämä avioitui vuonna 1818.^[1]

Avioliitto ja jälkeläiset

Edvard avioitui 29. toukokuuta 1818 Schloss Ehrenburgissa Coburgissa häntä lähes 20 vuotta nuoremman, saksalaisen Leiningenin ruhtinatar, herttuatar Victoria Saksi-Coburg-Saalfeldin (1786–1861) kanssa.^[2]

Edvard kosi leskeksi jäänyttä Victoriaa, koska Britannian kruununperimys oli menossa suvulta sivu suun, kun Victorian veljen Leopoldin puoliso, Yrjö II:n ainoa perillinen Walesin prinsessa Charlotte Augusta kuoli synnytykseen vuonna 1817.

He asuivat aluksi Coburgissa, koska se oli siellä halvempaa. Kun Victoria tuli raskaaksi, he muuttivat Englantiin huhtikuussa 1819 ja lapsi syntyi kuukausi sen jälkeen Kensingtonin palatsissa.

Heille syntyi 24. toukokuuta 1819 tytär Alexandrina Victoria, Kentin prinsessa.^[2]

Prinssi Edvardin vuonna 1824 pystytetty patsas Park Crescent, lähellä Portland Placea, Lontoo

Perintö

Prinssi Edvard kuoli 52-vuotiaana äkillisesti keuhkokuumeeseen maalaiskartanossaan Sidmouthissa, Devonissa tammikuussa 1820, jonne hän oli vienyt perheensä viettämään joulua.^[1] Hänen tyttärensä Kentin prinsessa Victoria oli vielä alle vuoden ikäinen, jolloin tästä tuli kolmas kruununperimysjärjestyksessä isoisä Yrjö III kuoltua viikkoa aikaisemmin. Kun Edvardin vanhempi veli kuningas Yrjö IV kuoli ilman laillisia jälkeläisiä vuonna 1831 ja veli Vilhelm IV kuoli lapsettomana vuonna 1837, prinsessa Viktoriasta tuli 18-vuotiaana kuningatar.

Kanadan Île Saint-Jean uudelleennimettiin vuonna 1799 prinssi Edvardin kunniaksi Prinssi Edwardin saareksi.^[2]

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Edvard (Kentin ja Strathearnin herttua) Wikimedia Commonsissa