Ericus Erici Sorolainen

suomalainen piispa From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Ericus Erici (Eerik) Sorolainen (n. 15461625) toimi Turun piispana vuosina 1583–1625. Hän toimi myös Viipurin piispana vuoteen 1618. Hän toimi puheenjohtajana vuonna 1602 asetetussa Raamatun suomennoskomiteassa. Komitean kääntämä Raamattu jäi käsikirjoitukseksi eikä sitä ole painettu.[1]

Pikafaktoja Turun piispa, Viipurin piispa ...

Sorolaisen myöntyväisyydestä johtui, että Juhana III:n punainen kirja tuli käyttöön Suomessa ja että Sorolainen joutui Kaarle-herttuan epäsuosioon. Tämän vuoksi hän oli vangittuna vuonna 1599 ja hänet pidätettiin virasta vuonna 1605. Sorolainen oli kuitenkin vahvasti luterilaisuuden kannalla.[1] Hän kuoli huhtikuussa 1625 ja hänet haudattiin Turun tuomiokirkon pääkuoriin. Eerik Sorolaisen mukaan on nimetty Erik Sorolaisentie Laitilassa sekä Sorolaisenkatu Turussa.

Remove ads

Suku

Piispan perheessä eläneen tarinan tai perimätiedon mukaan suku oli aatelinen ja alunperin kotoisin Unkarista ja oli tullut Suomeen Liivinmaan kautta. Sukunimeksi mainitaan "Brandinus". Tarinan pääpiirteet ovat säilyneet osana kirjettä, jonka piispan poika on lähettänyt ulkomailta isälleen.[2][3]

Teokset

Sorolaisen pääteokset ovat:

  • Catechismus (1614)
  • Postilla (I 1621, II 1625)
  • Kirkkokäsikirjan suomennos (1614)

Sorolaisen kirjoittama postilla oli Suomen ensimmäinen postilla eli kirkkovuoden mukaisten evankeliumitekstien selitysteos ja saarnakirja, joka oli tarkoitettu ensisijaisesti pappien käyttöön. Se on vaikuttanut merkittävästi suomen kirjakielen kehitykseen ja omaperäisen kielen käyttöön. Sorolaisen kirjakieleen ottamia sanoja saattavat olla asianhaara, elämäkerta, epäluulo, lahkokunta, sielunpaimen ja välikappale.[4]

Postillan ensimmäinen osa sisälsi evankeliumitekstejä käsittelevät saarnat ensimmäisestä adventtisunnuntaista helluntaihin sekä pyhimysjuhliin liittyvät saarnat Andreaksen päivästä Marian ilmestyspäivään saakka. Toinen osa sisälsi saarnat kolminaisuudenpäivästä kirkkovuoden loppuun sekä pyhimysjuhlat pyhäinpäivään saakka. Postillasta on otettu näköispainos vuonna 1988.[1]

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads