Faabeli

Faabeli (lat. fabula, ’tarina’) on vertauskuvallinen, yleensä moraalisen opetuksen sisältävä kertomus ihmisistä ja yhteiskunnasta. Se on usein puettu eläinsadun muotoon, jossa eläimille tai kasveille on annettu inhimillisiä piirteitä (personifikaatio). Tunnetuimpia faabeleita ovat proosamuotoiset Aisopoksen faabelit. Faabeli kehittyi runomuotoiseksi ensimmäisinä ajanlaskun alun jälkeisinä vuosisatoina.^[1]

Faabelimoraali

Faabeli on hyvin vanha kerrontamuoto, joka on syntynyt ennen ajanlaskumme alkua. Faabelien maailmankuva poikkeaa selkeästi saduista, joihin ne usein sekoitetaan tai rinnastetaan. Faabelien maailmassa hallitsee valta ja voima eikä oikeudenmukaisuutta juurikaan esiinny. Faabeleista huokuukin kyyninen maailmankuva, jossa ihanteellisuudella tai rohkeudella ei pitkälle pötkitä.^[2]

Faabelin ja satumaailman erot

Käsite	Faabelimoraali	Satumoraali
Maailmankatsomus	Maailma on vaarallinen ja armoton	Maailma on suopea
Itsekkyys	Järkevää	Epäitsekkyyttä ihaillaan
Oikeus	Heikko ei voi toivoa oikeutta	Oikeus voittaa
Hyvyys	Hyvyys palkitaan harvoin	Hyvyys palkitaan
Kuolema	Kuolleet pysyvät kuolleina	Kuollut voi palata elämään
Rakkaus	Rakkaus tekee heikoksi ja hölmöksi	Rakkaus vahvistaa
Pahuus	Pahuus on arkipäiväistä ja avointa	Pahuus naamioituu ja piiloutuu

Tunnettuja faabeleita

• Aisopoksen faabelit, mm.:
  • Kettu ja haikara
  • Kettu ja pihlajanmarjat
  • Poika ja susi
  • Susi lampaan vaatteissa
• Phaedruksen faabelit
• Eläinten vallankumous
• Ketturomaani (Roman de Renart)

Tunnettuja faabelikirjailijoita

• Aisopos (n. 620–564 eaa.)
• Phaedrus (1. vuosisata eaa./jaa.)
• Babrios (100-luku)
• Jean de La Fontaine (1621–1695)
• Ivan Andrejevitš Krylov (1769–1844)
• Hans Christian Andersen (1805–1875)