Kuolema
elämän peruuttamaton päättyminen From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Kuolema tarkoittaa eliön elintoimintojen päättymistä, jolloin elämä lakkaa. Ihmisellä kuolema aiheutuu pääasiassa sairaudesta, tapaturmasta tai onnettomuudesta tai vanhuudesta (vanhasta iästä). Iän myötä kuolemaan johtavien sairauksien todennäköisyys kasvaa. Myös itsemurha on kuolinsyy.
Ihmisen ikäkaudet
Remove ads
Kuoleman biologiaa
Lähtökohtaisesti kaikki eliöt kuolevat joskus. Normaalien solujen elinaika jatkuu noin 50 jakautumiskerran päähän (Hayflickin raja). Niiden kromosomeissa olevat telomeerit lyhentyvät jokaisella jakautumiskerralla. Erilaistumattomat kantasolut, sukusolut ja eräät syöpäsolut kykenevät telomeraasientsyymin avulla ylläpitämään kromosomiensa vakiopituuden. Kantasoluja on aikuisella varmasti esimerkiksi luuytimessä ja ihon orvaskedessä, mikä mahdollistaa mm. verisolujen tuotannon ja ihon uusiutumisen.[1]
Eläimillä kuolema seuraa usein jonkin tärkeän elimen, kuten sydämen, toiminnan lakattua. Kasvit puolestaan voivat sopivissa olosuhteissa jatkaa elinkaartaan juurissaan ja versoissaan, jolloin voi olla tulkinnanvaraista, koska yksilö kuolee ja klooni jatkaa sen elämää. Yksisoluisten, jakautumalla lisääntyvien eliöiden kuolema on vielä vaikeampi määritellä.
On mahdollista että eliö kuolee, mutta osa sen soluista ja elimistä jää eloon ja voidaan siirtää uuteen isäntään, kuten elinsiirron tapauksessa. Elinsiirron yhteydessä yhä elävät kudokset on poistettava nopeasti kuolleesta isännästä, ennen kuin ne kuolevat puutteellisten elintoimintojen takia. Toisaalta eliön yksittäiset solut tai jopa elimet voivat kuolla, mutta eliö voi jäädä eloon. Monet yksittäiset solut elävät vain lyhyen aikaa, joten suurin osa eliöiden soluista uusiutuu jatkuvasti.
Remove ads
Lääketieteellinen ja juridinen kuolema
Lääketieteessä kuolema tarkoittaa elimistön toimintojen pysyvää lakkaamista. Kuolinhetki voidaan määritellä verenkierron ja hengityksen loppumisena (sydänkuolema, kliininen kuolema) tai aivojen toiminnan loppumisena (aivokuolema). Kuoleman juridinen määritelmä vaihtelee jonkin verran eri valtioissa. Suomessa ihminen voidaan todeta kuolleeksi, kun sydän on lakannut sykkimästä ja joku seuraavista pätee: hengitys ja verenkierto ovat loppuneet, ruumis on tuhoutunut tai toissijaiset kuolemanmerkit ovat ilmaantuneet. Hengityksen ja verenkierron loppuminen todetaan esimerkiksi silloin, jos elvytyksestä huolimatta verenkierto ei käynnisty tai jos elvytykseen päätetään olla ryhtymättä toivottoman ennusteen vuoksi. Ruumiin tuhoutuminen tarkoittaa esimerkiksi palamista tai murskaantumista. Toissijaiset kuolemanmerkit ovat lautumien ja kuolonkankeuden (rigor mortis) ilmaantuminen sekä ruumiin jäähtyminen ja hajoaminen. Kuoleman toteaa lääkäri.[2]
Kuolemaa sanotaan "luonnolliseksi", kun sitä ei ole edesautettu vaan kuoleman on sallittu tulla luonnollista tietä kuten edellä omaa vauhtiaan. Kuoleman lähestyessä omaisten ja potilaan kanssa voidaan kuolevan papereihin merkitä hoitolinjaus: papereihin voidaan kirjoittaa kirjaimet ”SLK” eli ”sallitaan luonnollinen kuolema”, jolloin hoitohenkilökunta tietää, että omaiset tai kuoleva eivät halua voittaa muutamaa ylimääräistä elinpäivää raskailla hoidoilla.[3]
Kuolemaa koskevia säännöksiä Suomen lainsäädännössä sisältyy lakiin[4] ja asetukseen[5] kuolemansyyn selvittämisestä sekä lakiin[6] ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä.[2]
Aivokuolema
Aivokuolema tarkoittaa aivotoiminnan peruuttamatonta lakkaamista, ja sille on ominaista aivosähkötoiminnan loppuminen ja refleksien puuttuminen. Aivokuoleman toteaa Suomessa lääkäri lain määräämällä tavalla. Aivokuoleman toteamiseksi potilaalle tehdään neurologinen tutkimus, jonka tavoitteena on osoittaa hengityksen pysyvä loppuminen sekä kipureaktion ja kaikkien aivohermojen toiminnan puuttuminen. Tarpeen vaatiessa voidaan tehdä aivosähkökäyrätutkimus (EEG) ja aivoverisuonten varjoainekuvaus, joista jälkimmäisellä voidaan osoittaa aivoverenkierron lakkaaminen.[2]
Aivokuoleman toteamisen jälkeen kaikki hoito lopetetaan ja henkilö julistetaan kuolleeksi. Jos henkilöltä otetaan talteen elimiä elinsiirtoa varten, jatketaan aivokuolleen henkilön hoitoa tilapäisesti irrotushetkeen asti. Suomi oli maailman ensimmäinen maa, jossa lailla vuonna 1970 hyväksyttiin aivokuolema yhdeksi kuoleman määritelmäksi.[2]
Kuolleeksi julistaminen
- Pääartikkeli: Kuolleeksi julistaminen
Tuomioistuin tai Digi- ja väestötietovirasto voi julistaa kadonneen henkilön kuolleeksi.
Tuomioistuin voi julistaa henkilön kuolleeksi välittömästi tai odotusajan kuluttua, joka on normaalisti 5 vuotta.
Digi- ja väestötietovirasto tai Ahvenanmaan valtionvirasto voi julistaa henkilön kuolleeksi kun tulee 100 vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana hän on syntynyt; ja viisi vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä jolloin hän ollut tiettävästi elossa.[7]
Remove ads
Yleisimmät kuolinsyyt
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan yleisimmät kuolinsyyt vuonna 2019 olivat sydän- ja verisuonitaudit, aivohalvaus, krooniset hengityselinsairaudet, alahengitystieinfektiot, vastasyntyneiden infektiot, keuhkoahtaumatauti, keuhkosyöpä ja keuhkoputken sekä henkitorven sairaudet, dementiasairaudet, ripulitaudit, diabetes ja munuaistaudit. Kuusitoista prosenttia kuolemantapauksista johtuu sydän- ja verisuonisairauksista.[8]
Iäkkään henkilön voidaan sanoa kuolleen vanhuuteen. Tavallisia syitä tällöin ovat hiljainen sydäninfarkti tai oireeton keuhkokuume.[13]
Kuoleman jälkeen
Kuollut voi haluta luovuttaa elimiään tai ruumiinsa tieteelliseen opetus- ja tutkimuskäyttöön.[14]
Kuoleman henkilöitymä
- Pääartikkeli: Kuolema (henkilöitymä)
Isolla alkukirjaimella kirjoitettu Kuolema on kuoleman henkilöitymä monissa elämää kuvaavissa mytologioissa. Kuolema on tällöin olento, joka vie ihmiseltä hengen tai vie ihmisen kuolleiden asuinsijoille. Kuolema on keskiajalta asti henkilöity usein ihmisen luurangoksi.[15]
Kuolemanjälkeinen elämä uskonnoissa
- Pääartikkeli: Kuolemanjälkeinen elämä
Ihmistä on kautta aikojen askarruttanut, miten hän kokee kuolemansa jälkeisen ajan. Fysiologisesti tarkastellen kuolema tarkoittaa elintoimintojen päättymistä. Jos katsotaan ajattelun ja kokemusten olevan aivojen elintoiminto, on kysymys kuoleman jälkeisistä kokemuksista triviaali, eikä eroa siitä, millaisena koemme ajan ennen syntymää. Kuitenkin kuolemaa voidaan pohtia ja sitä on kaikissa yhteisöissä, kaikkina aikoina myös pohdiskeltu ontologian, mystiikan, metafysiikan ja spirituaalisuuden näkökulmasta.
Muinaissuomalaisilla vainaja jatkoi elämäänsä kuoleman jälkeen Tuonelassa tai Manalassa.[16] Buddhalaisuudessa elämä ymmärretään kärsimykseksi, ja elämän kiertokulusta voi päästä pois vain pääsemällä nirvanaan. Hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa kuoltuaan ihmiset ja eläimet syntyvät uudestaan jonakin toisena elävänä.[17][18]
Lähi-idässä syntyneissä uskonnoissa, juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, ihminen on ainutkertainen, ja kuolemansa jälkeen hänellä on mahdollisuus pelastua tai joutua kärsimykseen.[19] Kuolemanjälkeinen elämä ei kuulunut juutalaisuuteen vielä Vanhan testamentin aikaan. Vanhan testamentin uskonnossa Jumala palkitsee hyveelliset ihmiset jo tässä elämässä. Käsitykset kuitenkin muuttuivat ajan myötä, ja Uudessa testamentissa enää saddukeuksiksi kutsuttu oppineiden ryhmä pitää kiinni käsityksestä, jonka mukaan kuolemanjälkeistä elämää ei ole.
Remove ads
Katso myös
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads