Heikki Joki

suomalainen leipuri From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Heikki Juhonpoika Joki (25. helmikuuta 1882 Sahalahti1968)[1][2] oli suomalainen leipuri, joka toimi Suomen Ravinto- ja Nautintoainetyöväen Liiton puheenjohtajana vuosina 1926–1929.

Elämä

Sahalahdella syntynyt Joki oli vuosisadan vaiheteessa leipurioppilaana Helsingissä. Hän osallistui aktiivisesti marraskuun 1905 suurlakon tapahtumiin. Lakon jälkeen Joki joutui maanpakoon ja oli kaivostyöläisenä Belgiassa sekä Hollannissa.[2] Suomeen palattuaan hän työskenteli 1910-luvulla muun muassa Elannon leipätehtaalla ja oli mukana Suomen Leipurityöntekijäin Liiton (myöh. Suomen Ravinto- ja Nautintoainetyöväen Liitto) toiminnassa. Kesän 1917 Joki työskenteli Kauppaliike Merkuriuksen palveluksessa Kuokkalassa, jonka jälkeen hän perusti oman leipuriliikkeen Helsinkiin.[1]

Tammikuun 1918 alussa Joki palasi Sahalahteen lopetettuaan liikkeensä Helsingissä. Sisällissodan käynnistyttyä hän iittyi Sahalahden punakaartiin ja toimi sen esikuntapäällikkönä. Helmikuun lopusta lähtien Joki osallistui Vehkajärven ja Kuhmoisten taisteluihin.[3] Joki jäi valkoisten vangiksi toukokuun alussa Turenkissa, josta hänet siirrettiin Hämeenlinnan vankileirille. Sahalahden suojeluskunnan esikunta vaati Joelle kuolemantuomiota, mutta elokuussa hän sai 12 vuoden kuritushuonetuomion. Joki vapautettiin ehdonalaiseen armahduslakien nojalla joulukuussa 1921 Sukevan vankisiirtolasta.[1][4]

Vapauduttuaan Joki jatkoi toimintaansa ammattiyhdistysliikkeessä ja vuonna 1925 hänet valittiin Suomen Ravinto- ja Nautintoainetyöväen Liiton puheenjohtajaksi. Joki hoiti tehtävää syyskuuhun 1929 saakka, jolloin hänen tilalleen valittiin Kalle Lindholm. Joki jatkoi liittoneuvoston puheenjohtajana, kunnes SRNL lakkautettiin kommunistilakien nojalla vuonna 1930. Jatkosodan jälkeen Lindholm oli käynnistämässä sotavuosien lamauttamaa leipurien ammattiyhdistystoimintaa.[2][5] Hän toimi Helsingin Leipomotyöntekijäin ammattiosaston puheenjohtajana 1920–1930-luvuilla ja uudelleen 1952–1965.[6] Lisäksi Joki oli muun muassa Entisten Punakaartilaisten Keskusjärjestön puheenjohtaja 1947–1952.[7] Heikki Joki kuoli 86-vuotiaana joulukuussa 1968.[2]

Remove ads

Perhe

Heikki Joen veli Ilmari Joki (s. 1891) oli Sahalahden punakaartin komppanianpäällikkö, joka teloitettiin Pälkäneellä toukokuussa 1918.[8] Hänen toinen veljensä oli tullivirkailija Urho Joki (s. 1885), joka toimi sosialidemokraattien kaupunginvaltuutettuna Lahdessa. Hän kuoli talvisodan ilmapommituksissa helmikuussa 1940.[9]

Teokset

  • Helsingin leipurien a.o. : 70 v. historia sekä lyhyt katsaus Suomen leipurien järjestäytymisvaiheisiin koko maatakäsittävässä mittakaavassa. Helsinki: Helsingin Leipomotyöntekijäin ammattiosasto, 1961.

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads