Hiihdon Suomen-mestaruuskilpailut 1954
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Hiihdon Suomen-mestaruuskilpailut 1954 käytiin Kuopiossa 5.–7. helmikuuta, ja ne eivät tuoneet esille uusia huippunimiä[1]. Kisat toimivat samalla viimeisinä karsintoina Falunin MM-kisoihin, joihin valittiin kahdeksan hiihtäjää lajia kohti.[2]
Tulokset
Miehet 15 kilometriä
Perjantaina 5. helmikuuta kisattiin Kuopiossa SM-kisojen miesten 15 kilometriä. Kilpailu oli SM-hiihtojen lisäksi katsastus Falunin MM-kisoihin valittavista kahdeksasta miehestä. Puolimatkassa johdon oli ottanut Kuopion Räsänen, josta Sipilä oli jäänyt 24, Lappeen Riennon Martti Lautala 32, Hakulinen 36 ja Lonkila 37 sekuntia. Räsänen säilytti johtonsa maaliin asti, mutta Hakulinen nousi 11 sekunin päähän. Lautala putosi maalin tullessaan 8:ksi yli minuutin voittajalle hävinneenä. Lappeenrannan Hiihtäjien Pentti Mikkola olin kisassa 9. Yllätyksenä pidettiin Neuvostoliiton Sverdlovskissa aiemmin menestyneen Veikko Salon jäämistä 10:nneksi[4]
Miehet 50 kilometriä
Lauantaina 6. helmikuuta kisattiin Kuopiossa SM-kisojen miesten 50 kilometriä. Kilpailu oli SM-hiihtojen lisäksi katsastus Falunin MM-kisoihin valittavista kahdeksasta miehestä. Kisassa otti Veikko Hakulinen ensimmäisen Suomen mestaruutensa, vaikka Savitaipaleen Karkia johti kisaa selvästi vielä 45 km:n kohdalla. Kisa oli siis pitkän aikaa kaksintaistelu Hakulisen ja Karkian välillä. Lopulta Karkia putosi 3:ksi Jämsänkosken Kontisen ohittaessa vielä hänet. Puolimatkassa Savonlinnan Hiihtoseuran Viljo Vellonen oli vielä kolmas pudoten lopputuloksissa 8:ksi. Kisassa 7:ksi sijoittunut IK Örnenin Leo Backman varmisti hiihdollaan myös Falunin MM-kisamatkan. [5]
Miehet 3 × 10 kilometriä, viesti
Miesten viesti käytiin Kuopiossa 7. helmikuuta. Mukana oli 28 joukkuetta. Ensimmäisellä osuudella Jämsänkosken Pauli Huhtala 23 sekunnin erolla ennen Sonkajärven Pahkan Eljas Koistista ja edelleen neljä sekuntia Koistisesta Lappeenrannan Suomalainen. Toisella osuudella Evon Arvo Viitanen nosti seuransa kärkeen ennen Jämsänkoskea ja Lappeenrantaa eron ollessa seurojen välillä alle puoli minuuttia. Ero seuraaviin eli Warkauden Urheilijoihin ja Virolahden Sampoon. oli yli minuutin. Ankkuriosuudella Evon Veikko Hakulinen piti seuransa kärjessä, muta hopeasta käytiin tiukka loppukisa, jossa Lappeenrannan Hiihtäjien Pentti Mikkola voitti niukasti Jämsänkosken Ilveksen Tapio Mäkelän. Lappeen Riennon viestinviejä Martti Lautala nosti seuransa ankkuriosudella 7. sijalta 4:ksi ennen Virolahden Sampoa ja Kiuruveden Jännettä.[6]
Naiset 10 kilometriä
Lauantaina 6. helmikuuta kisattiin Kuopiossa SM-kisojen naisten 10 kilometriä. Kilpailu oli SM-hiihtojen lisäksi katsastus Falunin MM-kisoihin valittavista naishiihtäjistä. Kuuden km:n kohdalla kisaa johti Lahden "Äitee"-Rantanen 36 sekunnilla ennen Vihtavuoren Polkusta. Seuraavalla minuuttiluvulla olivat Miehikkälän Porkka, Valkealan Horppu, Ylämaan Kiero ja Pedersören Hög. Mestaruus tuli Siiri Rantaselle lopulta vakuuttavasti lähes minuutin erolla Polkuseen. Kisassa 12:ksi tullut Lemin Eskojen Mirja Hietamies ja 14:ksi tullut Sysmän Sisun Maire Hahl valittiin aiempien näyttöjen perusteella myös MM-Faluniin.[7]
Naiset 3 × 5 kilometriä, viesti
Naisten viesti käytiin Kuopiossa 7. helmikuuta. Kisaan lähti vain 8 joukkuetta. Kisan suosikkeina pidettiin eteläkarjalaisia seuroja Miehikkälän Vilkas ja Ylämaan Pyrkijät. Ensimmäisen osuuden jälkeen Miehikkälä ja Ylämaa tulivat tasatahdissa vaihtoon. Minuutin kärkiparista tuli Lahden Hiihtoseura ja Valkealan Roima. Ylämaan ja Miehikkälän ankkurit lähtivät tasatahtia osuudelleen. Ylämaan ankkuri Sanna Kiero toi seuransa ylivoimaiseen voittoon ennen Miehikkälää. Lahden Siiri Rantanen tavoitti merkittävästi Miehikkälää tullen 3:ksi. Seuraaville sijoille tulivat Sysmän Sisu, Valkealan Roima ja Tampereen Yritys.[8]
Mäkihyppy
Kilpailut käytiin Kuopiossa Puijon suurmäessä viimeisenä kilpailupäivänä 7. helmikuuta 20 000 katsojan läsnäollessa. Kilpailuista tuli ennakkoon varteenotettavien mäkimiesten kaatumisen vuoksi yllätyksellinen. Ensimmäisellä kierroksella tunnetuista mäkimiehistä kaatuivat Ounasvaaran Esko Mömmö, Lahden Eino Kirjonen ja Kouvolan Aulis Kallakorpi. Kisaa johti ensimmäisen kierroksen jälkeen Puijon oma mies Matti Pietikäinen 80 metrin hypyllä ennen Lahden Veikko Heinosta ja Risto Vuorista. Kisan lopullinen voittaja Ounasvaaran Hyvärinen oli vasta 7. Matti Pietikäinen kaatui toisen hyppynsä menettäen pelin. Kuronen ja Vuorinen säilyttivät asemiaan, mutta Hyvärinen erinomaisella 84,5 m hypyllä vei hänet Suomen mestariksi. [9]
Yhdistetty
Yhdistetyn mäenlaskun alkaessa kisaa johti hiihto-osuuden jälkeen Paavo Korhonen 0,4 pisteellä ennen Jämsänkosken Ilveksen Erkki Lyijystä. Seuraavina olivat Jämsänkosken Sipponen, Luumäen Poikien Heikki Kiuru, Sotkamon Ristola ja kokenut Ounasvaaran Hiihtoseuran Martti Huhtala. Mäkiosuudella parhaita olivat Sotkamon Jussila, Ounasvaaran Kemppainen ja Lahden Hiihtoseuran Aimo Kataja, joka heikon hiihto-osuuden vuoksi jäi 14:ksi.[10]
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads