Iceye

suomalainen avaruusalan startup-yritys From Wikipedia, the free encyclopedia

Iceye
Remove ads

Iceye Oy on vuonna 2014 perustettu suomalainen avaruustekniikka-alan yritys, joka kehittää SAR-tutkilla varustettuja mikrosatelliitteja hyödyntävää palvelua, jolla voidaan tarjota liki reaaliaikaista tutkakuvaa ajankohdasta ja sääolosuhteista riippumatta.[5][6]

Pikafaktoja
Remove ads

Historia

Iceye sai alkunsa vuonna 2012, jolloin Aalto-1 -opiskelijasatelliittia kehittäneeseen ryhmään osallistunut Pekka Laurila osallistui toisen Aalto-yliopiston opiskelijan, Rafal Modrzewskin, kanssa teknologiayrittämistä kehittäneeseen Aalto Ventures Program -ohjelmaan. Kaksikko lähti pohtimaan yhdessä muutamien potentiaalisten asiakkaiden kanssa liikeideoitaan ja sai myös pienen apurahan Aalto-yliopiston Aalto Center for Entrepreneurship -yrittäjyyskeskukselta. Apurahan turvin kehiteltiin erilaisia pienellä budjetilla toteutettavissa olevia avaruustoiminnan erikoispalveluita.[7]

Kaksikko lähti toteuttamaan kehittelemänsä tekniikan prototyyppiä Tekesin TUTL-ohjelmasta syksyllä 2012 saadulla rahoituksella. Laurilan ja Modrzewskin satelliittitiimiin haettiin samoihin aikoihin lisää työvoimaa, alkuun Aalto-1 -projektissa työskennelleistä ja myöhemmin laajemmalla, ulkomaillekin suuntautuneella työntekijähaulla.[7]

Tekninen prototyyppi valmistui vuoden 2015 alulla, jolloin myös edellisen vuoden syksyllä rekisteröity Iceye Oy aloitti toimintansa. Saman vuoden syyskuussa yhtiö sai 2,5 miljoonan euron rahoituksen Euroopan komission Horisontti 2020 -puiteohjelman avaruusteknologiaohjelmasta, ja muutamaa kuukautta myöhemmin 2,6 miljoonaa euroa vuoden 2015 Slush-tapahtumassa julkistetulla pääomasijoituskierroksella. Kierroksella yhtiöön sijoittivat muun muassa yhdysvaltalaiset True Ventures ja Founder.org, sekä suomalainen Lifeline Ventures. Iceye sai lisäksi 1,7 miljoonan euron tuotekehityslainan Tekesin Arktiset Meret –ohjelmasta. Syksyllä 2020 yhtiö viesti keränneensä C-rahoituskierroksellaan 74 miljoonan euroa sijoitusrahaa uusiin satelliitteihin, ohjelmistokehitystyöhön ja operatiiviseen toimintavaiheeseen siirtymiseksi.[8] Yhtiö työllisti 15 henkilöä marraskuussa 2015,[7] ja kahta vuotta myöhemmin 31 henkilöä.[1] Vuoden 2019 lopussa yrityksen palveluksessa oli jo noin 100 henkeä.[3][9] Syksyllä 2020 henkilökuntaan kuului jo 194 ihmistä.[8] Maaliskuun 2021 lopussa yhtiön palveluksessa viestittiin olevan jo 280 ihmistä.[10]

Tammikuussa 2019 Iceye ilmoitti yhdessä sanfranciscolaisen satelliittialan startup-yritys Spiren kansa käynnistävänsä hankkeen, jolla ne pyrkivät auttamaan valtiollisia ja NGO-sektorin asiakkaitaan jäljittämään mahdollisia ulkomerellä tapahtuvia rikoksia kuten laitonta kalastusta tai merirosvousta.[6]

Syksyllä 2020 yhtiö kertoi tehneensä yhteistyötä myrsky- ja tulvavahinkojen reaaliaikaisessa kartoittamisessa maailman suurimpien vakuutusyhtiöiden kanssa.[8] Marraskuussa 2020 yhtiö ilmoitti avaavansa tuhansia kaukokartoituskuvatiedostoja käyttäjilleen epäkaupalliseen käyttöön tarkoitetulla avoimella lisenssillä (CC BY-NC 4.0).[11]

Joulukuussa 2020 yhtiö myi satelliitin Brasilian ilmavoimille.[12]

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n perustama In-Q-Tel-sijoitusrahasto sijoitti yritykseen jo 2017. Sijoituksen edellytyksenä on että rahasto saa tarkkailijajäsenen yrityksen hallitukseen.[13]

Remove ads

Prototyyppisatelliitti ja ensimmäiset operatiiviset satelliitit

Intialainen PSLV-C40 kantoraketti kuljetti ensimmäisen demosatelliitin ICEYE-X1:n polaarikiertoradalle 12. tammikuuta 2018 Satish Dhawanin avaruuskeskuksesta. [14] Testaustavoitteiden saavuttamisen jälkeen satelliitin käyttö päättyi jo seuraavana kesänä, ja satelliitti poistettiin aktiivisten tekokuiden luettelosta. Tässä ensimmäisessä Iceye-satelliitissa ei ollut aktiivisia työntövoimaa (propulsio) tuottavia laitteistoja. Yhtiö odottaa Iceye-X1:n putoavan noin kymmenessä vuodessa maan ilmakehään, ja palavan siellä. Myöhempiin satelliitteihin on lisätty propulsioyksiköt, jotka osaltaan mahdollistavat hallitumman käytöstäpoiston.[15]

SpaceX:n Falcon 9 -kantoraketti kuljetti toisen satelliitin ICEYE-X2:n polaarikiertoradalle 3. joulukuuta 2018 Vandenbergin avaruuskeskuksesta.[16][17]

Kolmas Iceye-SAR-tutkalaitteisto kytkettiin Yhdysvaltain ilmavoimien kokeelliseen Harbinger-satelliittiin (Iceye-X3). Tämän prototyyppisatelliitin eliniäksi on arvioitu kolme vuotta. Harbinger laukaistiin Uuden-Seelannin Pohjoissaaren Onenui Station -asemalta Electron-kantoraketilla 5. toukokuuta 2019.[18][19][20]

Vostotšnyin kosmodromista laukaistu Soyuz-2-1b -raketti kuljetti 5. heinäkuuta 2019 ICEYE X4- ja X5-satelliitit avaruuteen.[21][17] ICEYE-X6 ja ICEYE-X7 laukaistiin 28. syyskuuta 2020 Soyuz-2-1b -rakettilla puolestaan Plesetskin kosmodromista.[17][22]

Yhtiö lähetti kolme seuraavaa ICEYE-satelliittia tammikuussa 2021 laukaistulla SpaceX-yhtiön Falcon 9 -kantoraketin pienoisatelliittien yhteiskyydin (SmallSat Rideshare Program, Transporter-1 mission) osana.[23][24][25] Falcon 9 -kantoraketin Transporter 1 -laukaisu toteutui 24. tammikuuta 2021 kello 15 UTC. Transporter-1 -lento vei avaruuteen ennätysmäärän satelliitteja (143 kpl) yhdellä laukaisulla. Kantoraketin uudelleenkäytettävä ykkösvaihe ohjattiin takaisin Atlantilla kelluvalle laskeutumisalustalle 250 km irtautumiskorkeudesta runsas 10 minuuttia laukaisun jälkeen (myös satelliitteja laukaisussa suojaava kakkosvaiheen nokkakartio saatiin palautettua uudelleenkäytettäväksi), samalla kun satelliitteja kuljettava kakkosvaihe eli rahtiosa jatkoi LEO-radalle. Vajaa tunti laukaisun jälkeen (T+00:59) hyötykuormaa kuljettava kakkosvaihe irrotti ensimmäiset satelliitit, lentokorkeus oli tällöin noin 536 kilometriä. Kun laukaisusta oli kulunut T+1h32min ja lentokorkeus noussut joitain kilometrejä, kaikki 143 satelliittia oli irrotettu kantoraketin kakkosvaiheesta. Transporter 1 -laukaisun osana kakkosvaiheeseen kiinnitetystä Exolaunch-kuormayksiköstä vapautettiin avaruuteen 30 pienoissatelliittia, sisältäen kuormayksikköön kiinnitetyt kolme suomalaista Iceye-minisatelliittia (ICEYE-X8, ICEYE-X9, ICEYE-X10). Lento kulki tällöin Länsi-Siperian yllä 540-546 kilometrin korkeudessa.[24][26][27][28][25][29]

Kesäkuun 30. päivänä 2021 laukaistiin Cape Canaveralista neljä Iceye-minisatelliittia SpaceX Falcon 9 Transporter-2 SpaceX-yhtiön Falcon 9 -kantoraketin pienoisatelliittien toisen yhteiskyydin (SmallSat Rideshare Program, Transporter-2 mission) osana.[30] Yhtiön ilmoituksen mukaan satelliiteista kolme liitetään operatiivisten Iceye-satelliittien laivastoon ja neljättä satelliittia käytetään Iceye-yhtiön seuraavan satelliittisukupolven esittelyyn.[31]

Remove ads

Satelliittikonstellaatio

Iceye viesti tammikuussa 2021 tapahtuneen laukaisun jälkeen, kun kolmen uuden mikrosatelliitin laitteistojen testaus oli vielä käynnissä, että sillä on nyt takanaan kymmenen Iceye-missiota.selvennä Yhtiön mukaan sillä jo maailman laajin SAR-tutkasatelliittien konstellaatio.[25] Lisäksi Iceye rakentaa ainakin kahdeksan uutta satelliittia ammuttavaksi avaruuteen vuoden 2021 aikana.[25] Maaliskuussa 2021 yhtiö viestitti laukaisevansa vielä kymmenen uutta satelliittia vuoden 2021 aikana.[10]

Uusien satelliittien myötä yhtiön mikrosatelliitit ylittävät Maapallon pinnan kohteet aiempaa useammin. Näin Iceye voi tarjota tutkadataa ja siitä jalostettuja tietoja kuuden satelliitin konstellaation tarjoamaa noin kuuden tunnin mittausväliä useammin. Satelliittilaivastoa on tarkoitus laajentaa ainakin 18 satelliittiin, joka tuo asiakkaille mahdollisuuden saada mittaustietoa muutaman tunnin viiveellä tai välein halutuista kohteista. Kukin kohde voidaan mitata kahdeksan kertaa vuorokaudessa. [32] Myöhemmin laivastoon saattaa kuulua jopa 30–50 satelliittia.[2] 30 satelliitilla halutusta sijainnista voitaisiin kerätä tietoa 15 kertaa vuorokaudessa.[33] Keväällä 2021 yhtiö kertoikin aikovansa kasvattaa satelliittikonstellaatiotaan suuremmaksi kuin 18 satelliittia.[10]

Iceye pyrkii tarjoamaan paremmin ajantasaista mittaustietoa kilpailijoihinsa nähden, minkä takia yhtiö on tehnyt valintoja mittauslaitteistonsa suhteen. Yhtiö ei esimerkiksi tähtää korkeimman mahdollisen resoluution datan tuottamiseen.[34]

Iceye suunnittelee keräävänsä satelliittikonstellaatiollaan muun muassa jäädataa arktisilta merialueilta. Yhtiö on myös esittänyt tutkadatalla olevan käyttökohteita maa- ja metsätaloudessa.[35]

Satelliittiluettelo

Lähde: [36]

Lisätietoja Satelliitti, COSPAR ID ...
Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads