Inarin seurakunta

evankelis-luterilainen seurakunta Inarissa From Wikipedia, the free encyclopedia

Inarin seurakunta
Remove ads

Inarin seurakunta (pohjoissaameksi Anára searvegoddi) on Inarissa Lapissa toimiva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta. Se kuuluu Lapin rovastikuntaan ja Oulun hiippakuntaan.[3] Inarin seurakunta muodostaa yhdessä Utsjoen seurakunnan kanssa Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän.[4] Seurakunnassa oli 4 227 jäsentä heinäkuussa 2024.[1] Jäsenmäärä on ollut laskussa koko 2000-luvun.[5] Henkilöstöä seurakunnassa oli vuoden 2024 heinäkuussa 15.[6] Kirkkoherrana on toiminut kesäkuusta 2015 lähtien Tuomo Huusko.[7]

Pikafaktoja Inarin seurakunta Anára searvegoddi ...
Thumb
Seurakunnan vanhin kirkko on vuonna 1760 valmistunut Pielpajärven erämaakirkko, jossa vietetään kesäisin ainakin juhannusjumalanpalvelus.
Thumb
Sankarihautoja Ivalon hautausmaalla. Metsähautausmaa on erillään kirkosta.
Thumb
Kullankaivajien hauta-aluetta Inarin hautausmaalla.

Eteläisemmälle Lapille tyypillinen lestadiolaisuus ei ole juurikaan saanut kannatusta Inarissa suomalais- eikä saamelaisväestön keskuudessa. Inarin alueen väestöä voidaan pitää ns. kirkkokristillisenä.[8][9]

Remove ads

Toiminta-alue

Inarin seurakunta on toiminta-alueensa perusteella Suomen suurin, noin 17 000 neliökilometriä. Seurakunnassa puhutaan suomen lisäksi inarin- ja pohjoissaamea.[10]

Seurakunnan henkilöstöön kuuluu saamelaispappi, joka työskentelee koko saamelaisten kotiseutualueella. Alue kattaa Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnat ja Sodankylän kunnasta Lapin paliskunnan alueen.[11] Seurakunnalla on myös saamelaisdiakonissa, joka Inarin lisäksi työskentelee Vuotsossa Sodankylässä.[10]

Remove ads

Toimintaa

Inarin seurakunta järjestää viikoittaisia jumalanpalveluksia Ivalon kirkossa, Inarin saamelaiskirkossa ja Saariselän tunturikappelissa.[12]

Yleisimmät kirkolliset toimitukset ovat kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen. Muita toimituksia ovat esimerkiksi kodin siunaaminen, konfirmaatio, yksityinen rippi ja erilaiset rukoushetket.

Seurakunnassa on 3–5-vuotiaille lapsille kerhotoimintaa, sekä lasten ja aikuisten yhteinen perhekerho. Myös erityislasten perheille on toimintaa.[13] Kouluikäisille on kerhoja, leirejä ja retkiä.[14] Nuorille on retkiä, leirejä ja viikkotoimintaa[15], sekä rippikoulu.[16] Seurakunta toimii taustayhteisönä ja osittain rahoittajana Inarin Tunturisudet -partiolippukunnalle.[17]

Aikuisille on nuorten aikuisten toimintaa,[18] diakoniapiirejä, miesten ja naisten saunailtoja,[19] sururyhmä läheisensä menettäneille[20] sekä naisten vertaistukiryhmä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille.[21] Omaishoitajille on koulutusta, virkistystoimintaa ja vertaistukea.[22] Kehitysvammaisille on omia vuotuisia leirejä, kirkkotapahtumia ja rippikoulu.[23] Ikäihmisille on Tiistaipiiri Ivalossa ja Kultaisen iän kerho Inarissa.[24]

Lähetys- ja avustustyö

Inarin seurakunta on tukenut Inkerin kirkkoon kuuluvan Murmanskin evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkohanketta sekä seurakuntatyötä. Tansania-hanke Morogoron hiippakunnassa on osa Inarin seurakunnan nuoriso- ja lähetystyötä.[25]

Remove ads

Seurakunnan toimitilat

Seurakunnalla on neljä kirkkoa:

Kirkkojen lisäksi on seurakuntatalo Inarin kirkonkylällä ja leirikeskus. Seurakunnalla on hautausmaat Inarissa ja Ivalossa. Molemmat ovat niin sanottuja metsähautausmaita, erillään kirkoista. Sankarihaudat ovat Ivalon hautausmaalla ja Inarin kirkon vierellä. Inarin hautausmaalla on kullankaivajien hautausmaa-alue. Saariselän kappelin vierellä on uurnalehto.[10]

Historiaa

Inarin alue kuului alkuaan Kemin emäseurakuntaan ja sillä on ollut oma pappi vuodesta 1648 alkaen. Inarin seurakunta perustettiin Kuusamon seurakunnan kappeliksi vuonna 1675 ja liitettiin myöhemmin perustettuun Utsjoen kirkkoherrakuntaan vuonna 1747. Inari erotettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi vuonna 1881.[26]

Papisto

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Inarin kappeliseurakunnan kappalaisina ja Inarin seurakunnan kirkkoherroina:[26]

Inarin kappeliseurakunta

  • 1838–1847: kappalainen Josef Vilhelm Durchman
  • 1848–1856: kappalainen Per Gustaf Ferdinand Hornborg
  • 1857–1860: kappalainen Edvard Vilhem Borg
  • 1861–1864: kappalainen Anders Abraham Favorin
  • 1867–1868: kappalainen Evert Brynolf von Konow
  • 1870–1876: kappalainen Kristian Kekoni
  • 1876–1879: kappalainen Natanael Kulhanen
  • 1882–1888: kappalainen Viktor Alfred Virkkula

Inarin seurakunta

  • 1888–1898: kirkkoherra Mats Hinkula
  • 1899–1914: kirkkoherra Lauri Itkonen
  • 1916–1923: kirkkoherra Jalmari Tela
  • 1923–1942: kirkkoherra Tuomo Itkonen
  • 1942–?: kirkkoherra Mauno Verner Aho
  • 1990–2015: kirkkoherra Jouko Lepistö
  • 2015→ kirkkoherra Tuomo Huusko
Remove ads

Tunturipapin viran lakkautus

Joulukuussa 2012 Inarin kirkkovaltuusto päätti lakkauttaa Inarin tunturipapin viran taloudellisesti syistä.[27] Oulun hiippakunnan tuomiokapituli irtisanoi tunturipapin syyskuussa 2013.[28] Monet seurakuntalaiset vastustivat viran lakkauttamista ja erosivat protestiksi kirkosta eroakirkosta.fi-palvelun kautta.[29][28]

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads