Inari
kunta Lapin maakunnassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Inari (inarinsaameksi Aanaar, koltansaameksi Aanar, pohjoissaameksi Anár, ruots. Enare) on Suomen kunta, joka sijaitsee Lapin maakunnassa. Kunnassa asuu 7 212 ihmistä[2] ja sen pinta-ala on 17 333,67 km2, josta 2 265,35 km2 on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 0,48 asukasta/km2. Inari on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta.[1] Inarin naapurikunnat ovat lounaassa Enontekiö, etelässä Kittilä ja Sodankylä, pohjoisessa Utsjoki. Lisäksi kunta rajoittuu sekä lännessä että idässä Norjaan, idässä myös Venäjään. Inari on maan tärkeintä poronhoitoaluetta. Inarin talous nojaa voimakkaasti elämystalouteen eri muodoissaan ja kuntakuva on turismin ja rajakaupan vuoksi kansainvälinen. Auto- ja rengastestaus ovat myös kunnan suurimpia elinkeinotoimialoja. Perinteiset elinkeinot kuten poronhoito ja kalastus ovat edelleen erityisesti kulttuurisesti tärkeitä, mutta taloudellisesti niiden merkitys on vähentynyt vuosien saatossa. Inarissa kuvataan paljon myös erilaisia tv-sarjoja, lähinnä autoilua, mutta myös mm. suomalais-saksalainen Ivalo-rikostrillerisarja kuvattiin pääosin Inarissa.[7]





Inarin kunnan suurin taajama ja hallinnollinen keskus on noin 3 000 asukkaan Ivalo, joka sijaitsee 39 km Inarin kirkonkylästä etelään. Inarin kirkonkylä on saamelaiskulttuurin keskus, jossa kokoontuu mm. Saamelaiskäräjät. Inarin kunnallisveroprosentti on Suomen alhaisimpia, 19 %. Inari tunnetaan taloudellisesti vahvana kuntana sekä kulttuurillisesti yhtenä Suomen monipuolisimmista kunnista. Inari on ainoa Suomen nelikielinen kunta. Turismin vuoksi Inarin kuntakuva on erittäin kansainvälinen. Suomen lisäksi Inarissa puhutaan kolmea saamen kieltä; inarinsaamea, koltansaamea sekä pohjoissaamea. Saamelaisuus näkyy vahvasti kunnan eri kylillä.
Inari on perinteisten elinkeinojen lisäksi tunnettu erityisesti Saariselästä, Inarijärvestä, kullankaivuperinteestä sekä kahdesta kansallispuistoistaan.
Remove ads
Historia
Esihistoria
Kivikausi (noin 8000 – 1900 eaa.)
Inarin vanhimmat tunnetut asuinpaikat ovat ajalta noin 8 000–7 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua (eaa.), eli kivikauden mesoliittiselta jaksolta.[8] Saamenmuseon asuinpaikalta[9] löydetty pureskellun koivutuohitervan eli tökötin kappale on radiohiiliajoitettu noin 10 000 vuotta vanhaksi[10]. Myöhempiä kivikautisia asuinpaikkoja tunnetaan koko kunnan alueelta.[11]
Kivikauden esineistö koostui etenkin kvartsista valmistetusta pienesineistöstä, kuten kaapimista ja retusoiduista iskoksista.[12] Muitakin kiviraaka-aineita käytettiin. Erilaisia nuolenkärkiä valmistettiin retusoimalla kvartsista, kvartsiitista ja sertistä.[13][14] Keramiikka tuli alueella käyttöön noin 4 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua.[15][16] Varhaisinta eli ns. Säräisniemi 1 -keramiikkaa on löydetty kaivauksissa mm. Nellimistä[17], Ivalojoen varrelta Rönkönraivion asuinpaikalta[18] sekä Saamelaismuseo Siidan alueelta.[19] Siidan läheltä on löydetty myös myöhempää, noin 5 000 vuotta vanhaa asbestisekoitteista ns. Voynavolok-keramiikkaa.[20] Keramiikkatyypit kertovat kivikauden yhteyksistä Finnmarkin rannikolle ja Karjalaan.[21][22]
Alueen pääasialliset elinkeinot kivikaudella olivat metsästys, kalastus ja keräily. Lahdenperä 1:n[23] asuinpaikalta Inarijärven rannalta ja Kaunisniemi 3:n[24] asuinpaikalta Rahajärveltä löydetyt palaneet hirven ja peuran luut on ajoitettu 8 900 vuotta vanhoiksi.[25]
Elinkeinot perustuivat useiden resurssien käyttöön ja liikkumiseen eri resurssialueiden välillä.[26] Vuoden kuluessa kuljetut matkat vaihtelivat, mutta esimerkiksi noin 7 000 vuotta sitten pieninä ryhminä liikkuneet peuranmetsästäjät kulkivat laajalla Finnmarkin rannikolta Inariin ulottuvalla alueella.[27] Myös asumuksia oli monenlaisia. Inarissa on tutkittu kaivauksin sekä kevytrakenteisten kotamaisten asumusten että osittain maahan kaivettujen kuoppatalojen pohjia.[28][29]
Varhaismetallikausi (noin 1900 eaa. – 300 jaa.)
Kivikausi vaihettui vähitellen ns. varhaismetallikaudeksi kun metalliesineitä alkoi tulla käyttöön kiviesineiden rinnalle. Inarijärven Lusmasaaresta on esimerkiksi löydetty tähän aikakauteen ajoittuvia pronssiesineitä, kuten kaularenkaita, kirves ja partaveitsi.[30] Metalliesineet olivat kuitenkin harvinaisia ja parhaiten kausi tunnetaankin uusista keramiikka- ja kiviesinetyypeistä.[31] Näistä Inarista on löydetty Lovozero- ja Kjelmøy-keramiikkaa sekä tasakantaisia nuolenkärkiä.[32] Hyvin tunnettu on esimerkiksi niin kutsuttu Nellimin löytö, joka sisälsi 19 kvartsiitista ja sertistä valmistettua tasakantaista nuolenkärkeä.[33][34] Elinkeinot jatkuivat varhaismetallikaudella samankaltaisina kuin kivikaudella.[35]
Keski- ja myöhäisrautakausi (noin 300 - 1200 jaa.)
Rautaesineitä tunnetaan pohjoisen Fennoskandian alueella jo 500 eaa., ja raudan valmistus alueella alkoi viimeistään 200 eaa. eli varhaismetallikauden lopulla.[36] Keskirautakauden (300–750 eaa.) alku määritetään useiden esineistössä ja kulttuurissa tapahtuneiden muutosten perusteella, joita ovat keramiikan häviäminen arkeologisesta löytöaineistosta sekä kauden loppupuolella uudenlaiset kookkaat suorakaiteen muotoiset liesilatomukset.[37] Näitä ns. suorakaiteen muotoisia liesilatomuksia tunnetaan Inarista yli 30 kohteelta.[38] Myöhäisrautakauteen (750–1200 jaa.) ajoittuvia löytöjä ovat esimerkiksi rautaiset nuolenkärjet ja puukonterät sekä pronssista ja hopeasta valmistetut hevosenkenkäsoljet ja muut korut.[39] Monet näistä esineistä on valmistettu Karjalassa ja Itä-Euroopassa.[40] Syyskuussa 2003 Inarin Nanguniemestä löydettiin myöhäisrautakaudelle ajoittuva useista hopeisista kaularenkaista koostunut kätkö.[41][42]
Historiallisen ajan alku
Kivi- ja pronssikauden väestöä pidetään tietynalaisina saamelaisten esivanhempina, mutta varsinaista saamelaiskulttuuria Inarissa edustavat Nukkumajoelta löydetyt muinaiset talvikylän paikat. Inarin saamelaisasutus tunnetaan asiakirjoista 1500-luvulta lähtien suurena Inarin lapinkylänä.[43]
Inarin lappalaiset olivat ns. metsälappalaisia, jotka muuttivat suhteellisen vakinaisesta talvikylästä kalastamaan mm. Inarin ja Muddusjärven rannoille. Kalastuksen ohella metsästettiin etenkin peuroja ja turkiseläimiä. Riekolla oli taloudellista merkitystä 1900-luvulle asti[43].
Saamelaisia verottivat jo keskiajalla kainulaiset, norjalaiset, karjalaiset ja birkarlit. Inarin lapinkylä joutui 1800-luvun alkuun asti maksamaan veroja niin Ruotsille, Venäjälle kuin Tanska-Norjalle. Saamelaiset kävivät kauppaa ensin vapaamuotoisesti, mutta 1650-luvulta lähtien kauppa pyrittiin keskittämään Inarin markkinoille.[43]
Inarin ensimmäinen kirkko valmistui vuonna 1646, ja 1600-luvulla Inarin saamelaiset käännytettiin kristinuskoon. Inari kuului ensin Kemin ja sitten 1673 perustettuun Kemin Lapin seurakuntaan. Vuonna 1757 Inarista tuli Utsjoen kappeliseurakunta. Uusi kirkko rakennettiin 1754–1760 Pielpajärven rannalle.[43]
Suomalaisasutuksen syntyminen
Suomalainen asutusta alkoi Inarissa syntyä 1758, jolloin Heikki Kyrö asettui Ivalojokivarteen. Asutus laajeni vähitellen Kyrön kyläksi eli nykyisen Ivalon keskuksen aluksi. Suomalaisuus eteni Inarin Lapissa hitaasti ja kasvoi vasta 1800-luvun alkupuolella. Kyrön lisäksi syntyivät Koppelon ja Törmäsen kylät.[43]
1800-luvulla poronhoidon merkitys alkoi kasvaa. Siihen vaikutti erityisesti Norjan rajan sulkeutuminen, minkä jälkeen Norjan saamelaiset eivät voineet laiduntaa porojaan Inarissa. Vuonna 1912 puolet inarilaisista omisti poroja ja Inari jaettiin viiteen paliskuntaan. Saamelaiset viljelivät jonkin verran maata ja pitivät karjaa.[43]
Inarista tuli vuonna 1881 itsenäinen seurakunta, ja se sai oman kirkkoherran 1886. Inarin kolmas kirkko rakennettiin vuosina 1884–1888 Juutuanjokisuulle.[43]
1900-luku
Kultaliikkeellä oli suora yhteys matkailun alkuun 1920- ja 1930-luvulla. Sodankylän ja Kyrön välisen maantien valmistumisen jälkeen alkoi Ivalon nousu Inarin tärkeimmäksi liike- ja talouskeskukseksi. Vuonna 1932 Ivalosta tuli risteyspaikka kun maantie Petsamoon valmistui. Ivalosta tuli suomalaisen asutuksen keskus ja Inarin kirkonkylä säilyi saamelaisuuden keskuksena.[43]
Inarin kirkko Juutuanjokisuulla tuhoutui talvisodan aikana. Samalle paikalle valmistui vuonna 1952 saamelaiskirkko. Ivaloon saatiin uusi kirkko vuonna 1966.[43]
Toisen maailmansodan jälkeen
Inarin saamelaisuus voimistui ja samalla kirjavoitui toisen maailmansodan jälkeen, kun alueelle asutettiin Petsamon koltat. Pääosin koltat asettuivat Sevettijärven alueella. Lapin sodan aikana Inarin rakennuskanta tuhoutui lähes kokonaan ja mm. Ivalo rakennettiin täysin uudestaan sodan jälkeen.[43]
Remove ads
Maantiede
Inari on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta, noin viisi prosenttia koko maan pinta-alasta. Se on lähes yhtä suuri kuin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakuntien maapinta-alat yhteensä. Ahvenanmaahan verrattuna Inarin maapinta-ala on lähes kymmenkertainen. Kunnan koko voidaan havainnollistaa alueena, jonka sivujen pituudet ovat linnuntietä 130 kilometriä (kunnan pohjoisraja), 90 kilometriä (itäraja), 140 kilometriä (eteläraja) ja 75 kilometriä (länsiraja). Inarilla on Suomen puolella neljä naapurikuntaa: Enontekiö, Kittilä, Sodankylä ja Utsjoki. Näiden lisäksi se rajautuu lännessä Norjan Kaarasjoen sekä Koutokeinon kuntiin ja idässä Norjan Etelä-Varangin kuntaan sekä Venäjän Petsamon piiriin ja Ylä-Tuuloman kaupunkikuntaan.
Kunnassa sijaitseva Inarijärvi on Suomen kolmanneksi suurin järvi (1 043 km²). Kaikkiaan järviä on Inarissa 8 033, mikä on enemmän kuin missään muussa Suomen kunnassa ja myös kunnan sisävesipinta-ala on Suomen kunnista suurin[44][45].
Inarissa sijaitsee kaksi kansallispuistoa. 2 860 neliökilometrin laajuinen Lemmenjoen kansallispuisto on pinta-alaltaan Suomen suurin kansallispuisto ja sijaitsee kokonaan kunnan alueella pientä Kittilän puolella olevaa osaa lukuun ottamatta. Kansallispuistossa sijaitsee Inarin korkein tunturi Morgam-Viibus, joka kohoaa 601 metrin korkeuteen merenpinnan tasosta.[46] Kunnan alueella sijaitsee myös pohjoisin osa enimmäkseen Sodankylän ja Savukosken kunnissa sijaitsevasta Urho Kekkosen kansallispuistosta. Kansallispuistojen lisäksi kunnan alueella sijaitsee kuusi erämaa-aluetta: Hammastunturi, Kaldoaivi, Muotkatunturi, Paistunturi, Tsarmitunturi ja Vätsäri. Näistä Hammastunturi sijaitsee pieneltä osin Kittilässä sekä Sodankylässä, Kaldoaivi sekä Muotkatunturi osittain Utsjoella ja Paistunturi suurimmalta osin Utsjoella.[47]
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle myytiin Inariin kuulunut Jäniskosken–Niskakosken alue, minkä seurauksena kunnan pinta-ala pieneni 176 km².
Luonnonmaantieteellisesti Inarin kunta jakautuu kolmeen osaan: Outa-Lappiin, Inarin järvimaahan ja Taka-Lapin tunturimaahan.[48]
Ilmasto
Ivalon ilmastotilastoa
|
Remove ads
Elinkeinot
Inari on arktisen elämystalouden kasvukeskus Suomessa. Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä työllistäjä Inarin kunnassa. Inarin talous nojaakin vahvasti elämystalouteen. Kunnan alueella sijaitsee lukuisia majoitus- ja hotellikeskittymiä, joista suurin on Saariselän alue. Viime aikoina erityisesti aasialaisten turistien matkailun kasvu on ollut merkittävää.
Lisäksi kunnassa toimii huomattava määrä arktista rengas- ja autotestausta. Perinteiset elinkeinot kuten poronhoito ja kalastus ovat osa elämystaloutta sekä perinteistä elinkeinorakennetta. Merkittävä tulonlähde on myös rajakauppa, joka Inarissa on kunnan väestön kokoon nähden merkittävien palvelujen vuoksi erittäin voimakasta. Voimakkaan kasvun vuoksi viime aikoina Inaria on vaivannut asunto- ja työvoimapula.
Inarissa perustettiin nettilehti Uusi Inari syksyllä 2014. Se keräsi joukkorahoituksella noin 13 000 euroa ja ilmestyi helmi–maaliskuussa 2015.[50][51]
Hallinto
Inarin kunnanvaltuustossa on 27 jäsentä. Kaudella 2025–2029 keskustalla on kahdeksan valtuutettua, kokoomuksella kuusi, SDP:llä viisi, vihreillä ja vasemmistoliitolla kolme sekä perussuomalaisilla ja kristillisdemokraateilla yksi.[6] Valtuuston puheenjohtajana toimii Janne Tervahauta (kesk.).[52] Kunnanhallituksessa on yhdeksän jäsentä, ja sen puheenjohtajana toimii Janne Huotari (kok.).[53]
Inarin kunnanjohtaja on Tommi Kasurinen. Hänet valittiin tehtävään lokakuussa 2022, ja hän aloitti tehtävässään tammikuussa 2023.[54] Kasurisen edeltäjä oli Toni K. Laine, joka siirtyi Hämeen maakuntajohtajaksi.[55] Laine valittiin kunnanjohtajaksi joulukuussa 2016.[56]
Remove ads
Väestö
30. kesäkuuta 2025 Inarissa asui 7 212 henkilöä.[2] Heistä puhui äidinkielenään suomea 6 270, saamea 509 ja ruotsia 29 henkilöä. Muita kieliä puhui 416 henkilöä.[4] Vuoden 2008 lopussa ulkomaan kansalaisia oli 73. Inarin väkiluku on vuodesta 1990 laskenut 693 henkilöllä.[57] Inari on Suomen ainoa nelikielinen kunta: kunnassa puhutaan suomen lisäksi pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea.[58][59] Väestötiheys on 0,48 asukasta/km2. Saamelaisista noin 900 on inarinsaamelaisia ja 500 kolttia. Loput ovat pääasiassa pohjoissaamelaisia. Kunnan väestö on kasvussa, pitkälti elämystalouden voimakkaan kasvun vuoksi.
Kunnan asutus on keskittynyt suurelta osin Inarijärven länsirannalle, jossa sijaitsevat suurimmat taajamat, Ivalo ja Inarin kirkonkylä. Muu osa kunnan aluetta on suurelta osin lähes asumatonta, ja siellä on myös laajoja kansallispuistoja sekä Inarijärven itäpuolella Kessin erämaa. Useissa kyläkeskuksissa on kuitenkin nykyisellään voimakkaita elämystalouden tai rajakaupan keskittymiä.
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1. tammikuuta 2017 tilanteen mukainen.
Taajamat
Vuoden 2021 lopussa Inarissa oli 7 008 asukasta, joista 4 459 asui taajamissa, 2 241 haja-asutusalueilla ja 308:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Inarin taajama-aste on 66,6 %.[60] Inarin taajamaväestö jakautuu neljän eri taajaman kesken:[61]
Kunnan keskustaajama on lihavoitu.
Remove ads
Kylät
- Akujärvi (inarinsaameksi Áhujävri)
- Angeli (pohjoissaameksi Áŋŋel, inarinsaameksi Aŋŋel)
- Inari (pohjoissaameksi Anár, inarinsaameksi Aanaar, koltansaameksi Aanar)
- Ivalo (pohjoissaameksi Avvil, inarinsaameksi Avveel, koltansaameksi Âʹvvel)
- Kaamanen (pohjoissaameksi Gámas, inarinsaameksi Kaamâs)
- Keväjärvi (koltansaameksi Keväjäuʹrr, inarinsaameksi Kiđđâjävri)
- Koppelo (pohjoissaameksi Koappil, inarinsaameksi Kuáppil, koltansaameksi Kuäʹppel)
- Kuttura (pohjoissaameksi Guhtor, inarinsaameksi Kuttoor)
- Lisma (pohjoissaameksi Lismá)
- Menesjärvi (pohjoissaameksi Menešjávri, inarinsaameksi Menišjävri)
- Nellim (koltansaameksi Njeäʹllem, inarinsaameksi Njellim)
- Lemmenjoki (pohjoissaameksi Leammi, inarinsaameksi Lemmee)
- Näätämö (koltansaameksi Njauddâm, inarinsaameksi Njiävđám, pohjoissaameksi Njávdán
- Partakko (inarinsaameksi Pärttih, koltansaameksi Päärtõk)
- Riutula (inarinsaameksi Rivdul, pohjoissaameksi Rivdol)
- Saariselkä (pohjoissaameksi Suoločielgi, inarinsaameksi Suáluičielgi, koltansaameksi Suâlčiõʹlj)
- Sevettijärvi (koltansaameksi Čeʹvetjäuʹrr, inarinsaameksi Čevetjävri, pohjoissaameksi Čeavetjávri
- Sikovuono (inarinsaameksi Siggávuonâ)
- Tolonen
- Törmänen (pohjoissaameksi Dearpmáš, inarinsaameksi Tiärmáš)
Remove ads
Liikenneyhteydet
Inariin on linja-autoyhteydet Oulusta ja Rovaniemeltä.
Inarin kunnassa Ivalon eteläpuolella, Törmäsen kylän luona, sijaitsee Suomen pohjoisin lentokenttä. Finnair lentää Ivalon lentoasemalle Helsingistä Ivaloon vähintään yhden edestakaisen vuoron päivittäin. Talvisesongin aikana Inariin lentää myös Norwegian. Uusia yhteyksiä ovat yhteydet Lontooseen ja Frankfurtiin. Lisäksi Ivaloon tehdään vuosittain lukuisia charterlentoja. Myös Murmanskiin on Ivalosta bussiyhteys. Ivalon lentoaseman yhteydet ovat olleet voimakkaassa kasvussa elämystalouden kasvuun liittyen.lähde?
Remove ads
Urheilu
- Lapin Sudet ry on vuonna 1926 perustettu noin 500 jäsenen yleisseura. Varsinainen toiminta keskittyy kunnan keskustaajaman Ivalon ympäristöön. Seura järjestää vuosittain pitkäperjantaina VASKOOLI-hiihdon Saariselällä.
- Inarin Palloseura ry on vuonna 2012 perustettu palloilulajien erikoisseura. Sen päälajina on salibandy, mutta toiminta on laajentunut jalkapalloon, kaukalopalloon, pesäpalloon, koripalloon ja amerikkalaiseen jalkapalloon. Jäseniä on 189.
- Tunturi-Kiekko ry on vuonna 1983 perustettu Ivalossa toimiva Suomen pohjoisinlähde? jääkiekkoseura. Seura pelaa III-divisioonan Lappiliigaa, BHL:a (Barents Hockey League) ja useissa juniori-ikäluokissa.[62]
- Inarin Yritys on Inarissa toimiva hiihtoseura.
Remove ads
Nähtävyydet
Kylätaajamien lisäksi Inarin kunnassa on lukuisia muita tunnettuja paikkoja ja paikannimiä, joka liittyvät muun muassa matkailuun, erilaisiin tapahtumiin ja historiaan:
- Pielpajärvi; erämaakirkko, Inarin seurakunnan ja kunnan keskus 1700-luvulla
- Lemmenjoki; kansallispuisto, kullankaivualue, matkailukohde
- Urho Kekkosen kansallispuisto (UK-kansallispuisto); osittain kunnan alueella
- Hammastunturin erämaa; hakkuukiistojen kohteena ollut erämaa-alue
- Kessi; hakkuukiistojen kohteena ollut erämaa-alue
- Ivalojoki; retkeilykohde ja kullankaivualue (mm. Ivalojoen Kultala)
- Otsamotunturi; retkeilykohde
- Luttojoki; kullankaivualue, Raja-Joosepin ”kotijoki”
- Raja-Jooseppi; rajanylityspaikka, nimikkohenkilön asuinkenttä
- Suolisvuono
- Ukko, Vanha Hautuumaasaari ja Hautuumaasaari Inarijärvellä
- Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida Inarin kirkonkylässä
- Saamelaiskirkko Inarin kirkonkylässä
- Sovintovaaran näköalapaikka
- Petsamo-patsas Ivalossa
- Ivalon kirkko
- Matkailukohteita: Laanila, Kiilopää, Kaunispää, Muddusjärvi, Myössäjärvi.
- Sajos; Inarin kirkonkylään Juutuanjoen rannalle rakennettu saamelaiskulttuurikeskus Sajos on Suomen saamelaisten hallinnon ja kulttuurin keskus.
Tapahtumat
Inarin kirkonkylässä Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa järjestään tammikuussa alkuperäiskansojen Skábmagovat-elokuvajuhla ja elokuussa alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma Ijahis Idja (suomeksi Yötön Yö). Heinäkuun lopulla vietetään Inariviikkoja, jolloin erilaisia tapahtumia ja konsertteja järjestetään eri puolilla Inarin kuntaa.
Seurakunnat
Luterilaisuus

Inarissa toimii Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluva Inarin seurakunta. Inarin seurakunta muodostaa yhdessä Utsjoen seurakunnan kanssa Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän.[63]
Evankelis-luterilaisen kirkon sisäisistä herätysliikkeistä Inarissa toimii vanhoillislestadiolainen suunta, jolla on paikkakunnalla Ivalonlaakson rauhanyhdistys. Inarin alue ei perinteisesti ole lukeutunut lestadiolaisuuden vahvimpaan kannatusalueeseen. Liikkeellä ei juurikaan ole ollut kannatusta saamelaisväestön keskuudessa.[64][65]
Muut seurakunnat
Muita kirkkokuntia edustaa helluntaiherätykseen kuuluva Ivalon helluntaiseurakunta, jolla on noin sata jäsentä[66]. Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Inarin alueella toimii Pohjois-Suomen ortodoksiseen seurakuntaan kuuluva Lapin ortodoksinen kappeliseurakunta.[67] Kyseisellä kappeliseurakunnalla on kunnassa kolme kirkkoa, jotka sijaitsevat Ivalossa, Nellimissä sekä Sevettijärvellä, joiden lisäksi yksi tsasouna on Keväjärvellä. Valtaosa Inarin ortodokseista on kolttasaamelaisia.[68] Lisäksi Ivalossa on Jehovan Todistajien seurakuntalähde?.
Remove ads
Tunnettuja inarilaisia
- Yrjö Ahola, taiteilijanimi Irian Ristubardni, puutarhuri ja taidemaalari
- Amoc, rap-artisti
- Angelit, saamelaisen yhtyeen perustajat
- Dominick Arduin, ranskalais-suomalainen seikkailija
- Edorf, ivalolainen rap-artisti
- Ezkimo, rap-artisti
- Jaakko Gauriloff, koltansaamelainen laulaja
- Veikko Honkanen, näyttelijä
- Anni-Kristiina Juuso, näyttelijä
- Raimo O. Kojo, kirjailija ja toimittaja
- Renne Korppila, radiotoimittaja (NRJ), X Factor -tuomari
- Vesa-Matti Loiri, näyttelijä ja muusikko[69]
- Mikkel Näkkäläjärvi, poliitikko, SDP:n puoluesihteeri
- Meänteis, erakko
- Marja-Liisa Olthuis, inarinsaamelainen kielitieteilijä
- Raja-Jooseppi, Jooseppi Sallila, rajaseudun legendaarinen asukas
- Veikko Rajala, kansantaiteilija
- Merja Aletta Ranttila, kuvataiteilija ja taidegraafikko
- Janne Seurujärvi, kansanedustaja
- V. E. Törmänen, kirjailija
- Kari Väänänen, näyttelijä
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads