Isä ja me
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Isä ja me (engl. Life with Father) on vuonna 1947 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva. Technicolor-väreissä kuvatun elokuvan 1880-luvun newyorkilaisesta porvarisperheestä on ohjannut Michael Curtiz, ja komedian pääosissa näyttelevät William Powell ja Irene Dunne Clarence Day Seniorina ja tämän Vinnie-vaimona. Sivuosissa näyttelevät Elizabeth Taylor kauniina Mary-nimisenä tyttönä, johon Clarencen vanhin poika ihastuu, sekä Edmund Gwenn, ZaSu Pitts, Jimmy Lydon ja Martin Milner.
Elokuvan on sovittanut Donald Ogden Stewart Howard Lindsayn ja Russel Crousen Broadway-näytelmästä Isä ja me (1939), joka perustuu Clarence Dayn kirjoittamaan samannimiseen omaelämäkertaan (1935). Näytelmä oli siihen asti pisimpään – kahdeksan vuotta – Broadwaylla pyörinyt teatterituotanto, minkä lisäksi sitä oli elokuvan ensi-iltaan mennessä esitetty yli kahdessa sadassa muussa Yhdysvaltojen kaupungissa[1].
Isä ja me sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 14. elokuuta 1947 Skowheganissa Mainessa. Suomessa elokuvan ensi-ilta oli 29. lokakuuta 1948. Elokuvan on tuottanut Warner Bros. -yhtiö.
Remove ads
Näyttelijät
William Powell | … | Clarence Day, Sr. |
Irene Dunne | … | Vinnie Day |
Elizabeth Taylor | … | Mary Skinner |
Edmund Gwenn | … | Tohtori Lloyd |
ZaSu Pitts | … | Serkku Cora Cartwright |
Jimmy Lydon | … | Clarence Day, Jr. |
Emma Dunn | … | Margaret |
Moroni Olsen | … | Tohtori Humphries |
Elisabeth Risdon | … | Rouva Whitehead |
Derek Scott | … | Harlan Day |
Johnny Calkins | … | Whitney Day |
Martin Milner | … | John Day |
Heather Wilde | … | Annie, ensimmäinen sisäkkö |
Monte Blue | … | Poliisi |
Mary Field | … | Nora, toinen sisäkkö |
Clara Blandick | … | Neiti Wiggins |
Remove ads
Tuotto

Isä ja me tuotti yli 6 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti ja oli Warner Brothersin vuoden 1947 tuottoisin elokuva.
Kritiikki
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[2]
Elokuvalla on Rotten Tomatoes -sivustolla 91 prosentin ”tuore”-arvosana.[3]
Helsingin Sanomien Mikael Fränti ihasteli elokuvan tv-esityksen alla tammikuussa 1994, miten taitavasti äiti ja lapset ohjaavat tarinassa perheen isän elämää ilman että tämä sitä tajuaa. Hän vertasi elokuvaa sen periamerikkalaisuudesta huolimatta Yasujirō Ozun japanilaisiin perhetarinoihin. ”Curtiz muistuttaa ihmiselämän katoavaisuudesta ja velvollisuudesta huolehtia lasten tulevaisuudesta.”[4]
Palkinnot ja -ehdokkuudet
Vuosi | Palkinto | Kategoria | Kenelle | Voitto / Ehdokkuus |
1947 | New York Film Critics Circle -palkinto | Paras miespääosa | William Powell | Voitto |
1948 | Golden Globe | Paras elokuva | – | |
Oscar-palkinto | Paras miespääosa | William Powell | Ehdokkuus | |
Paras lavastus (värielokuva) | Robert M. Haas George James Hopkins | |||
Paras kuvaus (värielokuva) | J. Peverell Marley William V. Skall | |||
Paras musiikki | Max Steiner | |||
Televisiosarja
Kuusi vuotta Isä ja me -elokuvan ensi-illasta tehtiin samanniminen televisiosarja, jonka pääosissa näyttelevät Leon Ames ja Lurene Tuttle. Televisiosarjaa esitettiin marraskuusta 1953 ja heinäkuuhun 1955 CBS-kanavalla.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads