Kaavoitus

Kaavoitus on alueiden käytön ja rakentamisen sääntelyä, jolla päätetään eri toimintojen, kuten asumisen ja työpaikkojen, sijoittuminen kaupungin alueelle.^[1] Kaavoitus on osa maankäytön suunnittelua.^[2]

Porin asemakaava vuodelta 1852.

Suomessa kaavoitus jakaantuu eri kaavatasoihin, joita ovat maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Yksityiskohtaisin kaavoista on asemakaava, ja se on alisteinen yleiskaavalle. Yleiskaavaa ohjaa maakuntakaava.^[2] Joissakin tapauksissa laaditaan myös kaavarunkoja yksityiskohtaisemman asemakaavoituksen pohjaksi, mutta ne eivät ole oikeusvaikutteisia.

Vaikutuksia

Kaavoituksen vaikutuksia selvitetään laajasti kaavoitusprosessin aikana. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti kaavoitusprosessin aikana tutkitaan kaavan vaikutus kuuteen osa-alueeseen;

1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön,

2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon,

3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin,

4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen,

5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön.

6) elinkeinoelämän toimivan kilpailun kehittymiseen.^[3]

Klassisen taloustieteen edustajat ovat kritisoineet hidasta kaavoitusprosessia syynä asumiskustannusten korkeaan tasoon. Nordean pääekonomisti Aki Kangasharjun mukaan tonttien parempi saatavuus rakentamiseen olisi ratkaiseva keino asumiskulujen alentamiseen. Suomessa on hänen mukaansa euromaiden ja Pohjoismaiden korkeimmat asumiskulut.^[4]