Kai Rentola
suomalainen kuvanveistäjä ja graafinen suunnittelija From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Kai Matti Rentola (s. 5. tammikuuta 1955 Kaarina)[1] on suomalainen graafinen suunnittelija, kuvanveistäjä ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun graafisen suunnittelun koulutusohjelman johtaja 1.8. 2015 asti.[2] Hän on tunnettu erityisesti paperiveistoksistaan[3].

Rentola valmistui graafiseksi suunnittelijaksi Lahden taideoppilaitoksesta 1979 ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta 2011. Hän on suurikokoisten paperitaideteosten ohella suunnitellut muun muassa julisteita, liikemerkkejä ja pakkauksia.[1] Vuodesta 1989 vuoteen 2015 hän on opettanut Taideteollisessa korkeakoulussa muun muassa graafista ilmaisua, kirjainmuotoilua ja typografiaa.[5]
Rentolan veistoksia on muun muassa Helsingin Designmuseon, New Yorkin American Craft Museumin, Helsingin yliopiston, Kouvolan kaupungin ja Suomen Kartonkiteollisuusyhdistyksen kokoelmissa.[5][1] Kai Rentola on sijoittunut mm. Vaasan kaupungin taideteoskilpailussa (II palkinto) 2006 ja voittanut mm. Pro Feeling -muotoilukilpailun 2005.
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads