Karl Collan

Karl Collan (3. tammikuuta 1828 Iisalmi – 12. syyskuuta 1871 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, kääntäjä ja säveltäjä. Hän kuuluu romantiikan ajan yksinlaulun arvostetuimpiin edustajiin.^[1]

Karl Collan noin vuonna 1864

Henkilöhistoria

Karl Collanin vanhemmat olivat kirkkoherra Pehr Johan Collan ja Christina Elisabet Crohns ja veljet toimittaja Fabian Collan, lääkäri Alexander von Collan ja sotarovasti Clas Collan. Hänen puolisonsa vuodesta 1866 lähtien oli laulajatar Maria Margareta Pacius, säveltäjä Fredrik Paciuksen ja Nina Lucia Martinin tytär. Karl ja Maria Collanin tytär oli pianisti Maria Elisabeth Beaurain.

Collan tuli ylioppilaaksi vuonna 1842. Hänet vihittiin maisteriksi Keisarillisessa Aleksanterin-yliopistossa vuonna 1850, minkä jälkeen hän toimi Helsingin ruotsalaisen tyttökoulun opettajana. Vuonna 1859 hän tuli yliopistoon saksan kielen lehtoriksi sekä vuonna 1866 yliopiston kirjastonhoitajaksi.^[2] Tohtorintutkinnon Collan suoritti vuonna 1860, puolustettuaan Öfversigt af Serviens historiska folksånger -nimistä väitöskirjaansa. Litterär Tidskrift -lehden päätoimittaja hän oli vuosina 1863–1865.^[1]

Karl Collan kuoli koleraan vain 43-vuotiaana.^[1] Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.^[3]

Virkaura

Karl Collanin tärkein panos virkaurallaan oli Helsingin yliopiston kirjaston uudistaminen. Collan toimi yliopiston kirjaston ylimääräisenä amanuenssina vuosina 1852–1853. Kun Helsingin yliopiston osakuntien kirjastot yhdistettiin vuonna 1858, Collan valittiin uuden Yleisen Ylioppilaskirjaston kirjastonhoitajaksi. Vuonna 1860 Collan haki yliopiston kirjaston kirjastonhoitajan virkaa. Edistääkseen mahdollisuuksiaan viranhaussa teki hän pitkän opintomatkan, jonka pohjalta syntyi Pohjoismaiden ensimmäinen kirjastotieteellinen väitöskirja. Collan ei kuitenkaan saanut virkaa. Samaan virkaan kuitenkin avautui uusi haku vuonna 1864.

Collan promovoitiin tohtoriksi 1864. Samana vuonna Helsingin yliopiston kirjaston kirjastonhoitajan virka tuli uudelleen hakuun. Collan kirjoitti uuden, tällä kertaa kirjallisuushistoriaa käsittelevän, väitöskirjan ja asettui ehdolle kirjastonhoitajaksi. Virantäytöstä päätti yliopiston konsistori. Sen jäsenistä muun muassa Georg Zacharias Forsman arvioi Collanin olevan ”lahjakas harrastaja, jonka toiminta kuuluu paremmin lehtimaailmaan kuin tieteeseen”. Tästä negatiivisesta arviosta huolimatta Collan sai tehtävän ja aloitti vuonna 1866 mielestään maan parhaimmassa virassa.

Collan toimi ylioppilaskirjaston kirjastonhoitajana kuuden vuoden ajan, jona aikana kirjasto järjestettiin ja sille luotiin moderni järjestelmä. Virka oli sivutoiminen ja toi Collanille toivottuja lisäansioita. Kirjastonhoitajan, tiedekuntien ja ylioppilaskunnan välinen työn- ja vastuunjako oli jossain määrin epäselvää. Jotkut Collanin toimintoja parantavat ehdotukset kaatuivat käytännön esteisiin, kuten siihen, että ylioppilaskunnan kokoukset eivät olleet päätösvaltaisia.

Kirjastonhoitajana Collan oli uudistaja, joka oli perillä kirjastomaailman uusimmista tuulahduksista. Hän oli opintomatkoillaan perehtynyt Euroopan merkittävimpiin kirjastoihin. Collanin tärkein esimerkki yliopiston kirjaston uudistamisessa oli British Museumin kirjasto, jonka toimintatavat olivat jättäneet häneen lähtemättömän vaikutuksen. Kiteyttäen Collanin kirjasto-ohjelman voidaan sanoa painottuneen yliopiston kirjaston kehittämiseen tieteelliseksi tutkimuskirjastoksi.

Collan ehti toteuttaa monia kirjaston käyttökokemusta ja -tehokkuutta parantavia uudistuksia uransa aikana. Muun muassa kirjojen alanmukainen järjestäminen oli Collanin mielestä ensiarvoisen tärkeää.

Taiteellinen tuotanto

Tanssiryhmä Taiteilijaseuran vuoden 1866 vuosijuhlassa, Karl Collan takarivissä. Mukana myös Johannes Gripenberg, Ina Forstén, Thiodolf Saelan ja Maria Collan.

Collanin elämäntyön pysyvintä puolta on hänen säveltaiteellinen toimintansa. Collan oli itseoppinut, hänen sävellyksensä ovat miltei yksinomaan yksinkertaisia yksin- ja kuorolauluja. Hänen tunnetuin sävelmänsä lienee ”Sylvian joululaulu”. Myös ”Savolaisen laulu” ja ”Vaasan marssi” ovat Collanin säveltämiä. Collan oli myös suomalaisten kansansävelmien keräystyön uranuurtajia.^[4]

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran stipendiaattina hän kävi vuonna 1854 kansanrunojen ja -sävelmien keräysmatkalla Savossa ja Karjalassa. Matkan tuloksena hän julkaisi vuosina 1854–1856 kaksi vihkoa Valituita suomalaisia kansanlauluja, johon sisältyneet kansansävelmät ”Kreivin sylissä istunut” ja ”Paremp’ olla tyttönä” innoittivat virolaista Aleksander Kunileidia säveltämään Viron ensimmäisille laulujuhlille kuorolaulut ”Sind surmani” ja ”Mu isamaa on minu arm”.^[4][5]

Karl Collan on säveltänyt Johan Ludvig Runebergin runoon Hurtti-Ukko-marssin, joka on Pohjois-Savon prikaatin ja Kainuun prikaatin kunniamarssi. 1860-luvulla hän käänsi Kalevalan ruotsiksi.

Sävellyksiä ja sovituksia

Karl Collanin sävellyksiä ja sovituksia ovat:^[1]

• Yksinlauluja, julkaistu muun muassa vihkoissa Sånger vid pianoforte (1847), Fyra sånger vid pianoforte (1849), Fem visor (1852), Sånger och visor (4. vihko 1855), Fyra Fänrik Ståls sånger (1857), Sånger vid pianoforte (5. vihko 1862, 6. 1864, 7. 1865 ja 8. 1871), Julvisa ja På Roines Strand (1868), Tre sånger vid pianoforte (1871)
• Sekakuorolauluja
• Pianofantasioita
• Kansanlaulusovituksia, julkaistu kokoelmissa Suomen kansan lauluntoja (1849) ja Walituita Suomalaisia Kansan-Lauluja (1854-1855)

Kirjallisia teoksia

Karl Collanin kirjallisia teoksia ovat: ^[1]

• Öfversigt af Serviens historiska folksånger (1860), väitöskirja
• Om bibliografiska systemer och biblioteksmetoder (1861)
• Dikter från främmande land (1864), runokäännöskokoelma
• Poetisk läsebok fär Finlands ungdom (1864), toim.
• Köninghofer- och Grünberger-handskriften (1865)
• Studier och skizzer, första samlingen (1865)
• Kalevalan ruotsinnos (1864, 1868)
• Läsebok på prosa för Finlands ungdom (1866)