Karttula

Suomen entinen kunta, nykyisin osa Kuopiota From Wikipedia, the free encyclopedia

Karttulamap
Remove ads

Karttula on entinen Suomen kunta, joka sijaitsee Pohjois-Savon maakunnan lounaisosassa. Kunnassa asui 3 499 ihmistä[3], ja sen pinta-ala oli 588,75 km2, josta 115,37 km2 oli vesistöjä[2]. Väestötiheys oli 7,39 asukasta/km2. Karttulan naapurikunnat olivat Kuopio, Maaninka, Suonenjoki ja Tervo.

Thumb
Karttulan kirkko ja hautausmaan sankarihautoja.
Pikafaktoja Entinen kunta – nykyiset kunnat: Kuopio ...

Karttulan taajama-asutus on osin nauhamainen, sillä Kuopioon johtavan seututien 551 varrella on kolme taajamaa: Pihkainmäki, Syvänniemi ja kirkonkylä. Matkaa Kuopion keskustasta Pihkainmäkeen on 22, Syvänniemelle 32 ja kirkonkylään 45 kilometriä. Viime vuosina Karttulaan on muuttanut paljon lapsiperheitä varsinkin Kuopiosta, ja siksi väestön ikärakenne on suhteellisen nuori.

Karttulassa järjestettiin Herättäjäjuhlat vuonna 1902.[4]

Ensimmäinen suomalainen jalkapalloammattilainen ja yksi suurimmista suomalaisista jalkapalloilijoista Aulis Rytkönen syntyi Karttulassa.

1980-luvulla jokaiselle Savon silloiselle kunnalle äänestettiin omat nimikkoruoat. Karttulan perinneruoaksi valittiin mykysoppa, muunnelma yläsavolaisesta mykyrokasta[5] Muita pitäjäruokia ovat mustikkahuttu ja mahla.[6]

Remove ads

Kuntaliitos

Karttula liittyi Kuopioon vuoden 2011 alussa.[7] Kuntaliitoksen jälkeen laajentuneen kaupungin nimi on Kuopion kaupunki ja vaakunana toimii Kuopion kaupungin vaakuna.[8] Karttulan kirkonkylän taajamasta muodostettiin Kuopion 43. kaupunginosa (Karttula) muun Karttulan jäädessä kaupunginosajaottelun ulkopuolelle.[9]

Kylät

Airaksela, Haapamäki, Hakulila, Hautolahti, Humalaniemi, Joutsensalmi, Juurikkaniemi, Karttula (kirkonkylä), Keihästaival, Kemppaanmäki, Koivujärvi, Koivulahti, Koskenkylä, Kuivaniemi, Kuttaniemi, Käpysalo, Lietemäki, Lyytikkälä, Nuutila, Pihkainmäki, Punnonmäki, Riitlampi, Riuttala, Salinmaa, Sammankontaus, Soinlahti, Syvänniemi, Vaarunjärvi, Valkeistaival, Viitataival, Virmaanpää ja Kuttakoski.lähde? Toisen lähteen mukaan Karttulan kyliä ovat kirkonkylän ohella Airaksela, Etelä-Karttula, Itä-Karttula, Luvemäki, Pihkainmäki, Riuttala ja Syvänniemi.[10]

Remove ads

Palo- ja pelastuspalvelut

Karttulan pelastusasemalla Kissakuusentiellä sijaitsevat yksiköt RPS131 sammutusauto, RPS137 miehistö- ja kalustoauto, RPS1372 ensivasteauto. Karttulan Airakselassa oli Karttulan toinen paloasema, jossa sijaitsi RPS211 sammutusauto.

Nähtävyydet ja virkistysalueet

Riuttalan kylässä on Riuttalan talonpoikaismuseo, joka on entinen maatila. Paikalla asuttiin monta sataa vuotta viime vuosisadan lopulle asti.[11]

Luontoretkeilijät voivat retkeillä Autuaankankaan ja Autuaanlammen suunnalla, missä on Lintuniemen polku.[12]

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads