Kauko Helovirta
suomalainen näyttelijä (1924–1997) From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Kauko Kustaa Helovirta (oik. Hellström; 21. lokakuuta 1924 Juupajoki – 13. syyskuuta 1997 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä, jonka ura alkoi puolustusvoimain viihdytyskiertueella 1942–1944[1] Karhumäen tivolin rintamateatterista, kulki Mikkelin, Lahden ja Tampereen teattereiden kautta ja huipentui usean vuosikymmenen mittaiseen työhön Suomen Kansallisteatterissa.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Korjauspyyntö lisätty 6. toukokuuta 2019. |
Remove ads
Ura
Elokuvaroolit
Elokuvarooleja Helovirralla oli yli 30 aina vuodesta 1950 alkaen. Erityisen käytetty hän oli 1970- ja 1980-luvulla. Ensimmäinen rooli oli elokuvassa Härmästä poikia kymmenen, jossa Helovirta näytteli Isoo-Antin (Tauno Palo) isäänsä vastustavaa Janne-poikaa. Vuosikymmenen lopulla (1958) alkoi yhteistyö Edvin Laineen kanssa elokuvassa Sven Tuuva, jossa Helovirta näytteli kapteeni Dunckeria. Helovirta kohosi Laineen ”luottonäyttelijän” asemaan. Sven Tuuvasta alkaen hän näytteli lähes kaikissa Laineen elokuvissa. Huomattavimmat roolit Laineen elokuvissa olivat Kivivuoren Otto elokuvissa Täällä Pohjantähden alla (1968) ja Akseli ja Elina (1970), Nestori Malinen Kalle Päätalo -filmatisoinnissa Ruskan jälkeen (1979) ja Ovaskaisen isäntä elokuvissa Akaton mies (1983) ja Akallinen mies (1986). Muita Kauko Helovirran elokuvarooleja olivat muun muassa Juuso Walden -parodia Iso-Wille Wållberg Matti Kassilan Severi Suhos-farssissa Meiltähän tämä käy (1973) ja huomattavat sivuosat Risto Jarvan elokuvassa Mies, joka ei osannut sanoa ei (1975) sekä Visa Mäkisen 1980-luvun alun elokuvissa.
Ääniroolit
Kauko Helovirta esiintyi myös Yleisradion Radioteatterissa. Helovirta esitti kuunnelmasarjassa Knalli ja sateenvarjo Hannibal Hamilton-Jonesia 1979–1997. Helovirran kuoltua hänen tilalleen tuli Heikki Nousiainen. Toinen kuuluisa rooli oli urheiluselostaja Immo Juhani Peltosen kirjoittamissa Elmo-kuunnelmissa Elmo, urheilija (1977) ja Elmo – muu maailma (1978). Muita radiorooleja olivat esimerkiksi pääosat Arto Paasilinna -tulkinnoissa Isoisää etsimässä (1978) ja Hirtettyjen kettujen metsä (1985), jotka ohjasi Helovirran vaimo Rauni Ranta. Eero Leväluoman 1960-luvulla ohjaamissa Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuissa hän esitti toista pääosaa, Kalle-Kustaa Korkkia sarjakuunnelmissa Sumulaakson sankarit[2] ja Rauniokaupungin vanki. Helovirta esitti myös Kansainvälisen noitaliiton puheenjohtajaa Edvard von Boxista Noita Nokinenä -kuunnelmasarjassa 1970- ja 1980-luvulla.
Helovirta ääninäytteli animaatiosarjassa Alfred J. Kwak monia hahmoja, kuten Kuningas Leijonamieltä. Lisäksi hän ääninäytteli elokuvan Kaunotar ja Kulkuri hahmon Jalo, elokuvan Oliver ja kumppanit Francisin ja elokuvan Miekka kivessä Merlinin.
Vuonna 1974 Mainosuutiset-lehti listasi Helovirran edellisvuoden viidenneksi eniten käytetyksi mainoselokuvien spiikkeriksi[3].
Remove ads
Kuolema
Kauko Helovirta kuoli Helsingin diakonissalaitoksen sairaalassa sairastettuaan syöpää ja hänet haudattiin Malmin hautausmaalle.[4]
Filmografia
- Ääninäyttelijänä
- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads