Keihäänheitto

yleisurheilulaji From Wikipedia, the free encyclopedia

Keihäänheitto
Remove ads

Keihäänheitto on yleisurheilulaji, jossa heitetään urheilukeihästä.

Pikafaktoja Miesten ennätykset, Naisten ennätykset ...

Keihäänheitto oli mukana jo antiikin viisiottelussa. Laji oli nykyajan olympialaisten virallisena kisalajina ensi kertaa vuonna 1906. Entisaikoina keihäässä kilpailtiin paitsi pituusheitossa, myös tarkkuusheitossa ja kahden käden yhteistuloksessa.

Remove ads

Historia

Toisesta päästä teroitettua puukeppiä alettiin käyttää eri puolilla maailmaa metsästysvälineenä ja aseena noin 400 000 vuotta sitten. Silloin keihästä käytettiin luultavimmin vain pistoaseena. Myöhemmin keihäitä alettiin myös heittää, ja niihin alettiin liittää kivisiä kärkiä.[1]

Thumb
Astiaan kuvattu kreikkalainen keihäänheittäjä noin vuodelta 470 eaa. Hän pitää sormellaan näppinarusta, jolla heittoon saatiin pituutta ja tarkkuutta.

Urheilulajiksi keihäänheitto tuli antiikin olympialaisissa 708 eaa. osana viisiottelua. Viisiottelussa keihäässä kilpailtiin ilmeisesti vain pituusheitossa. Kreikkalaisten urheilukeihäs oli kevyempi kuin sotakeihäs, eikä siinä ollut metallikärkeä. Heitossa käytettiin tarkkuuden ja pituuden lisäämiseksi apuna niin sanottua näppinarua, ohutta nahkahihnaa, johon heittäjä pujotti etu- ja keskisormensa. Keihäänheitossa kilpailtiin Kreikan lisäksi myös joissain muissa muinaiskulttuureissa.[1] Antiikin ajalta ei ole säilynyt tuloksia. Yhden kuvauksen mukaan stadionin mitta (165–210 metriä) olisi heitetty neljällä suorituksella.[2]

Keihäänheitossa alettiin kilpailla Euroopassa ja Ruotsissa 1800-luvulla niin pituus- kuin tarkkuusheitossakin.[1] Kreikkalaisten 1859 kisoissa pidetyssä keihäänheittokilpailuissa käytettiin noin 175 senttimetrin mittaista ja 1 250 grammaa painavaa rautakärkistä keihästä.[2] Kansainvälinen yleisurheiluliitto määritteli keihään viralliset mitat vuonna 1914.[3]

Keihäänheitto ei vielä päässyt ensimmäisiin nykyaikaisiin olympialaisiin 1896. Se oli 1904 olympialaisissa antropologisten päivien ohjelmassa ja 1906 vihdoin ensi kertaa varsinaisena olympialajina.[1] Säännöt eivät olleet tuolloin vielä vakiintuneet, ja pitkään heittotapoja oli kaksi: keihään keskeltä kiinnipitäminen sekä takapäästä kiinnipitäminen. Kilpailuissa oli usein niin paremman käden kilpailu kuin myös kahden käden yhteiskilpailu. Vauhdinottoalue oli 1900-luvun vaihteeseen asti 2,5 × 2,5 metriä; Ruotsissa käytettiin sen jälkeen 10 metrin vauhdin maksimipituutta, mutta 1908 olympialaisissa ei rajoitusta enää ollut. Heitot mitattiin 1940-luvulle asti suorakulmaisesti, ei sektorin säteen suuntaisesti kuten nykyisin. Mittaustapa verotti vinoon suuntautuneiden heittojen pituutta.[2]

Maailmanennätyksiä alettiin tilastoida virallisesti vuodesta 1913 alkaen. Ensimmäinen maailmanennätys oli ruotsalaisen Eric Lemmingin 62,34. Sen rikkoi virallisesti vuonna 1919 suomalainen Jonni Myyrä tuloksella 66,10.[2]

Suomi oli keihäänheiton ykkösmaa 1920- ja 1930-luvuilla. Matti Järvinen paransi maailmanennätystä kymmenen kertaa ja johti Suomen kolmoisvoittoon olympiakisoissa 1932.[4]

Naiset alkoivat kilpailla keihäässä 1930-luvulla.[5]

Keihään tuotekehittely edistyi 1950-luvulla yhdysvaltalaisten Heldin veljesten johdolla. Keihäästä tehtiin aiempaa liitävämpi, minkä seurauksena se lensi pitkälle mutta alkoi tulla alas lappeelleen. Espanjalaiset kehittivät barra vasca -pyörähdystyylin, jolla heitettiin lähes sata metriä ennen kuin se kiellettiin.[6]

Itäsaksalainen Uwe Hohn heitti vuonna 1984 maailmanennätykseksi 104,80. Keihäsmallia muutettiin siirtämällä painopistettä eteenpäin.[7] Uusien liitokeihäiden myötä maailmanennätys alkoi taas lähestyä sataa metriä, joten vuoden 1991 jälkeen sääntöjä tiukennettiin.[8] Naisten keihäsmallia muutettiin vuonna 1991 lappeelle laskeutumisten vähentämiseksi[9], ja vuonna 1999 siten, että keihään painopistettä siirrettiin kolme senttimetriä lähemmäksi keihään kärkeä; tällöin myös ennätysten kirjaaminen aloitettiin alusta.[10]

Remove ads

Heittopaikka ja välineet

Thumb
Keihäänheittopaikan vauhdinottorata ja alastulosektori.

Keihäänheiton vauhdinottorata on vähintään 30 metrin pituinen, ja suositeltu vähimmäispituus on 36,50 metriä. Leveydeltään rata on 4 metriä. Radan päässä on 8 metrin säteellä vedetty kaari, jonka takana heittäjän on pysyttävä. Alastulosektori on valkoisin viivoin rajattu alue, jonka sektorin kulma on 28,96 astetta.[11]

Miesten keihäs painaa 800 grammaa, naisten 600 grammaa, 19-vuotiaiden poikien 800 grammaa, 17-vuotiaiden poikien 700 grammaa, 19-vuotiaiden tyttöjen 600 grammaa ja 17-vuotiaiden tyttöjen 500 grammaa. Pituudeltaan miesten keihäs on 260–270 senttimetriä, naisten 220–230 senttimetriä. Keihään osat ovat varsi, metallikärki ja narukierre. Keihäs valmistetaan metallista tai muusta sopivasta materiaalista, ja se voi olla ontto tai umpinainen. Varren pinta on sileä.[11]

Remove ads

Heittosuoritus

Thumb
Vauhdinoton loppuvaihe, jossa heittäjä vie toisen jalkansa eteenpäin ja valmistautuu sivaltamaan heittokäden eteen.

Heittäjä ei saa pitää käsinettä, teipata sormiaan yhteen tai käyttää mitään apuvälinettä. Keihästä on pidettävä kiinni yhdellä kädellä narukierteestä. Heitto on suoritettava olkapään tai heittokäsivarren yläpuolitse. Keihään on osuttava maahan kärki edellä.[11]

Vauhdinoton alussa heittäjä pitelee keihästä heittokädessään keihäänkärki eteenpäin alaviistoon osoittaen. Juostessaan hän vetää heittokätensä suoraksi taakse ja nostaa keihään sen lentoradan mukaiseen asentoon kärki yläviistoon. Hartiat kääntyvät 90 astetta keihään puoleiselle sivulle, mutta lantio osoittaa yhä eteenpäin.[12]

Heittäjä ottaa muutaman ristiaskeleen eli astuu heittokäden puoleisella jalallaan toisen jalan eteen. Ristiaskelilla heittäjä siirtää alavartalonsa ylävartalon edelle ja kallistaa ylävartaloa taaksepäin. Hän vetää hartiansa ja heittokätensä mahdollisimman taakse. Viimeisellä askeleellaan heittäjä astuu heittokättä vastakkaisen jalan kantapäällään pitkälle eteen, jolloin tämän jalan puoli hänen lantiostaan on edessä ja toinen puoli takana. Takimmainen jalka kääntyy sivulle ja taipuu hiukan polvesta.[12]

Heittovaiheessa keihään puoleinen polvi kiertyy voimakkaasti heiton suuntaan ja pakottaa lantion kääntymään samansuuntaisesti. Sen jälkeen kääntyy rinta, jonka heittäjä työntää heiton suuntaan. Näin heittäjän kehosta tulee jousen muotoinen. Heittokäsi sivaltaa nopeasti eteenpäin heittäjän hartioiden yli kuin ruoskan kärki. Keho liikkuu eteenpäin ja ylöspäin suorana olevan tukijalan yli. Heittäjä päästää keihäästä irti päänsä yläpuolella. Hän pysäyttää vauhtinsa iskemällä heittokäden puoleisen jalkansa rataan.[12]

Keihäänheiton suorituksessa ihmisen keho joutuu hetkeksi äärimmäisen rasituksen kohteeksi. Täysin luonnottomaan asentoon taipuneen kehon niveliin ranteessa, kyynärpäässä, selässä, lantiossa, lonkissa ja jaloissa kohdistuu heittovaiheessa niin suuria voimia, että lähes kaikki huipputason keihäänheittäjät kärsivätkin uransa aikana leikkaushoitoa vaativista loukkaantumisista.

Heitto mitataan keihään metallikärjen kohdasta heittokaaren sisäreunaan kohti heittokaaren ympyrän keskipistettä. Tulos merkitään yhden senttimetrin tarkkuudella alaspäin pyöristäen.[11]

Remove ads

Kilpailumuoto

Keihäänheiton arvokilpailujen finaaleissa on yleensä mukana 12 heittäjää. Kolmen kierroksen jälkeen kahdeksan parasta saa heittää vielä kolme heittokierrosta. Pisimmän sääntöjen mukaisen heiton tehnyt on kilpailun voittaja.

Keihäänheitto arvokilpailuissa

Keihäänheitto on kuulunut olympialaisten lajivalikoimaan vuoden 1908 olympialaisista lähtien. Naisten keihäs tuli olympialaisten ohjelmaan vuonna 1932. Parhaiten arvokisojen keihäänheittokilpailuissa ovat menestyneet Suomi, Ruotsi, Norja, Tšekki, Saksa ja Neuvostoliitto.[13][14][15][16][17]

Maailmanennätykset

MiehetJan ŽeleznýTšekki CZE98,4825. toukokuuta 1996Jena, Saksa
NaisetBarbora ŠpotákováTšekki CZE72,2813. syyskuuta 2008Stuttgart, Saksa
Juniorit M (U20)Neeraj ChopraIntia IND86,4823. heinäkuuta 2016Bydgoszcz, Puola
Juniorit N (U20)Yulenmis AguilarKuuba CUB63,862. elokuuta 2015Edmonton, Kanada
Pojat (700 g) (U18)Braian ToledoArgentiina ARG89,346. maaliskuuta 2010Mar del Plata, Argentiina
Tytöt (500 g) (U18)[18]Adriana VilagošSerbia SRB70,1014. elokuuta 2021Kraljevo, Serbia

[19]

Miesten maailmanennätyksen kehitys

Vanha keihäsmalli

Thumb
Matti Järvinen paransi maailmanennätystä 10 kertaa vuosina 1930−1934.
Thumb
Uwe Hohn heitti vanhan keihäsmallin viimeisen maailmanennätyksen.
Lisätietoja Tulos, Nimi ...

Nykyinen keihäsmalli

85,74Klaus TafelmeierSaksa BRD20. syyskuuta 1986Como, Italia
87,66Jan ŽeleznýTšekkoslovakia TCH31. toukokuuta 1987Nitra, Tšekkoslovakia
89,10Patrik BodénRuotsi SWE24. maaliskuuta 1990Austin, Texas, Yhdysvallat
89,58Steve BackleyYhdistynyt kuningaskunta GBR2. heinäkuuta 1990Tukholma, Ruotsi
89,66*Jan ŽeleznýTšekkoslovakia TCH14. heinäkuuta 1990Oslo, Norja
90,98*Steve BackleyYhdistynyt kuningaskunta GBR20. heinäkuuta 1990Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
91,98*Seppo RätySuomi FIN6. toukokuuta 1991Shizuoka, Japani
96,96*Seppo RätySuomi FIN2. kesäkuuta 1991Punkalaidun
91,46Steve BackleyYhdistynyt kuningaskunta GBR25. tammikuuta 1992Auckland, Uusi-Seelanti
95,54Jan ŽeleznýTšekki CZE6. huhtikuuta 1993Pietersburg, Etelä-Afrikka
95,66Jan ŽeleznýTšekki CZE29. elokuuta 1993Sheffield, Yhdistynyt kuningaskunta
98,48Jan ŽeleznýTšekki CZE25. toukokuuta 1996Jena, Saksa

* jälkikäteen käytöstä poistettu keihäsmalli.

Naisten maailmanennätyksen kehitys

Vanha keihäsmalli

Thumb
Dana Zátopková heitti vuonna 1958 maailmanennätykseksi 55,73.
Thumb
Ruth Fuchs paransi vuosina 1972-1980 maailmanennätystä kuusi kertaa.
Thumb
Petra Felke heitti naisten vanhan keihäsmallin viimeisen maailmanennätyksen.
24,95Marie MejzlíkováTšekkoslovakia TCH30. heinäkuuta 1922Prostějov, Tšekkoslovakia
25,01Bozena SramkovaTšekkoslovakia TCH6. elokuuta 1922Praha, Tšekkoslovakia
25,325Bozena SramkovaTšekkoslovakia TCH13. elokuuta 1922Praha, Tšekkoslovakia
25,50Marie JanderováTšekkoslovakia TCH6. huhtikuuta 1923Monte Carlo, Monaco
26,10Kamila OlmerováTšekkoslovakia TCH31. toukokuuta 1923Hradec Králové, Tšekkoslovakia
27,30Frantiska VlachováTšekkoslovakia TCH26. elokuuta 1923Jihlava, Tšekkoslovakia
27,30Kamila OlmerováTšekkoslovakia TCH2. syyskuuta 1923Kladno, Tšekkoslovakia
27,24Marie JanderováTšekkoslovakia TCH25. toukokuuta 1924Moravska, Tšekkoslovakia
33,07Pauline HascupYhdysvallat USA26. kesäkuuta 1926Paterson, New Jersey, Yhdysvallat
35,26Lillian CopelandYhdysvallat USA8. toukokuuta 1926
35,55Lillian CopelandYhdysvallat USA26. heinäkuuta 1926Pasadena, Kalifornia, Yhdysvallat
38,21Lillian CopelandYhdysvallat USA26. helmikuuta 1927Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
38,80Margaret JenkinsYhdysvallat USA3. syyskuuta 1927Eureka, Kalifornia, Yhdysvallat
39,35Margaret JenkinsYhdysvallat USA15. huhtikuuta 1928San Jose, Kalifornia, Yhdysvallat
40,68Babe ZahariasYhdysvallat USA4. heinäkuuta 1930Dallas, Texas, Yhdysvallat
42,32Liesel SchumannSaksa GER8. elokuuta 1930Praha, Tšekkoslovakia
44,64Ellen BraumüllerSaksa GER12. kesäkuuta 1932Berliini, Saksa
46,745Nan GindeleYhdysvallat USA18. kesäkuuta 1932Chicago, Illinois, Yhdysvallat
47,24Aneliese SteinheuerNatsi-Saksa GER21. kesäkuuta 1942Frankfurt am Main, Saksa
47,80Erika MatthesNatsi-Saksa GER17. heinäkuuta 1938Stuttgart, Saksa
48,21Herma BaumaItävalta AUT29. kesäkuuta 1947Wien, Itävalta
48,39Ludmila AnokinaNeuvostoliitto URS15. syyskuuta 1945Kiova, Neuvostoliitto
50,27Ludmila AnokinaNeuvostoliitto URS22. syyskuuta 1947Moskova, Neuvostoliitto
50,32Klaudia MajutškajaNeuvostoliitto URS23. syyskuuta 1947Moskova, Neuvostoliitto
48,63Herma BaumaItävalta AUT12. syyskuuta 1948Wien, Itävalta
49,59Natalja SmirnitskajaNeuvostoliitto URS25. heinäkuuta 1949Moskova, Neuvostoliitto
53,41Natalja SmirnitskajaNeuvostoliitto URS5. elokuuta 1949Moskova, Neuvostoliitto
53,56Nadežda KonjajevaNeuvostoliitto URS5. helmikuuta 1954Leningrad, Neuvostoliitto
55,11Nadežda KonjajevaNeuvostoliitto URS22. toukokuuta 1954Kiova, Neuvostoliitto
55,48Nadežda KonjajevaNeuvostoliitto URS6. elokuuta 1954Kiova, Neuvostoliitto
55,73Dana ZátopkováTšekki TCH1. kesäkuuta 1958Praha, Tšekkoslovakia
57,40Anna PazeraAustralia AUS24. heinäkuuta 1958Cardiff, Yhdistynyt kuningaskunta
57,49Birutė ZalogaitytėNeuvostoliitto URS30. lokakuuta 1958Tbilisi, Neuvostoliitto
57,92Elvīra OzoliņaNeuvostoliitto URS3. toukokuuta 1960Leselidze, Neuvostoliitto
59,55Elvīra OzoliņaNeuvostoliitto URS4. kesäkuuta 1960Moskova, Neuvostoliitto
59,78Elvīra OzoliņaNeuvostoliitto URS3. heinäkuuta 1963Tokio, Japani
61,38Elvīra OzoliņaNeuvostoliitto URS27. elokuuta 1964Kiova, Neuvostoliitto
62,40Jelena GortšakovaNeuvostoliitto URS16. lokakuuta 1964Tokio, Japani
62,70Eva GryzieckPuola POL11. kesäkuuta 1972Bukarest, Romania
65,06Ruth FuchsItä-Saksa DDR11. kesäkuuta 1972Potsdam, Saksan demokraattinen tasavalta
66,10Ruth FuchsItä-Saksa DDR7. syyskuuta 1973Edinburgh, Yhdistynyt kuningaskunta
67,22Ruth FuchsItä-Saksa DDR3. lokakuuta 1974Rooma, Italia
69,12Ruth FuchsItä-Saksa DDR10. heinäkuuta 1976Itä-Berliini, Saksan demokraattinen tasavalta
69,32Kathy SchmidtYhdysvallat USA11. syyskuuta 1977Fürth, Saksan liittotasavalta
69,52Ruth FuchsItä-Saksa DDR13. kesäkuuta 1979Dresden, Saksan demokraattinen tasavalta
69,96Ruth FuchsItä-Saksa DDR29. huhtikuuta 1980Split, Jugoslavia
70,80Tatjana BirjulinaNeuvostoliitto URS12. heinäkuuta 1980Podolsk, Neuvostoliitto
71,88Antoaneta TodorovaBulgaria BUL16. kesäkuuta 1981Zagreb, Jugoslavia
72,40Tiina LillakSuomi FIN29. heinäkuuta 1982Helsinki
74,20Sofia SakorafaKreikka GRE25. syyskuuta 1982Hania, Kreikka
74,76Tiina LillakSuomi FIN13. kesäkuuta 1983Tampere (Ratinan stadion)
75,26Petra FelkeItä-Saksa DDR4. kesäkuuta 1985Schwerin, Saksan demokraattinen tasavalta
75,40Petra FelkeItä-Saksa DDR4. kesäkuuta 1985Schwerin, Saksan demokraattinen tasavalta
77,44Fatima WhitbreadYhdistynyt kuningaskunta GBR28. syyskuuta 1986Stuttgart, Saksan liittotasavalta
78,90Petra FelkeItä-Saksa DDR29. heinäkuuta 1987Leipzig, Saksan demokraattinen tasavalta
80,00Petra Felke-MeierItä-Saksa DDR9. syyskuuta 1988Potsdam, Saksan demokraattinen tasavalta

Nykyinen keihäs

67,09Mirela ManianiKreikka GRE28. elokuuta 1999Sevilla, Espanja
68,22Trine Solberg-HattestadNorja NOR30. kesäkuuta 2000Rooma, Italia
69,48Trine Solberg-HattestadNorja NOR28. kesäkuuta 2000Oslo, Norja
71,54Osleidys MenéndezKuuba CUB1. heinäkuuta 2001Rethymnon, Kreikka
71,70Osleidys MenéndezKuuba CUB14. elokuuta 2005Helsinki, Suomi
72,28Barbora ŠpotákováTšekki CZE13. syyskuuta 2008Stuttgart, Saksa
Remove ads

Maanosien ennätykset

Lähde:WA[20][21]

Miehet

MaanosaTulosHeittäjäPaikkaAika
Aasia92,97Arshad Nadeem PakistanPariisi8. elokuuta 2024
Afrikka92,72Julius Yego KeniaPeking26. elokuuta 2015
Etelä-Amerikka91,00Luiz Maurício da Silva BrasiliaSão Paulo3. elokuuta 2025
Eurooppa98,48Jan Železný TšekkiJena25. toukokuuta 1996
Oseania89,02Jarrod Bannister AustraliaBrisbane29. helmikuuta 2008
Pohjois-, Keski-Amerikka ja Karibia93,07Anderson Peters GrenadaDoha13. toukokuuta 2022

Naiset

MaanosaTulosHeittäjäPaikkaAika
Aasia67,98Lü Huihui KiinaShenyang2. elokuuta 2019
Afrikka69,35Sunette Viljoen Etelä-AfrikkaNew York9. kesäkuuta 2012
Etelä-Amerikka66,70Flor Ruiz KolumbiaCuiabá12. toukokuuta 2024
Eurooppa72,28Barbora Špotáková TšekkiStuttgart13. syyskuuta 2008
Oseania68,92Kathryn Mitchell AustraliaGold Coast11. huhtikuuta 2018
Pohjois-, Keski-Amerikka ja Karibia71,70Osleidys Menéndez KuubaHelsinki14. elokuuta 2005
Remove ads

Kymmenen pisintä heittoa

Miehet
Lisätietoja 1., 2. ...

[22][23]

Naiset
Lisätietoja 1., 2. ...
Remove ads

Kymmenen parasta heittäjää

Thumb
Jan Železný.
Thumb
Barbora Špotáková.
Miehet
Lisätietoja 1., 2. ...

[23]

Naiset
Lisätietoja 1., 2. ...

[24]

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads