Mänty voi elää Suomessa noin 500-vuotiaaksi, ja sen keloutuminen kestää noin 35–50 vuotta. Mänty voi Suomessa seisoa kelona noin 250–700 vuotta, kunnes sen juuret ja sitten tyvi lopulta vettyvät ja lahoavat ja puu kaatuu. Myös haapa voi joskus keloutua, jos se sijaitsee avoimella paikalla. Metsässä sen tyvi lahoaa nopeammin. Haapakelo voi esimerkiksi hakkuuaukealla seistä vuosikymmeniä.^[2]

Mäntykelo vastustaa lahoamista hyvin, mutta kun puu kaatuu, sen valtaavat kelopuuhun erikoistuneet lahottajasienet. Pystykelossa sienet eivät kasva, vain sen pinnalla on rupijäkäliä. Palokärjen keloihin tekemissä koloissa asuvat myös monet kolopesijälinnut ja näätä. Myös hevosmuurahainen voi nakertaa pesänsä keloutuneeseen mäntyyn, ja sitä seuraa uhanalainen saloihrakuoriainen. Haapakelo on yleensä aina ontto ja haavankäävän lahottama. Etenkin lahoava haapa tarjoaa elinympäristön suurelle määrälle lahopuussa eläviä hyönteislajeja. Luonnontilaisissa boreaalisissa metsissä keloja on paljon, talousmetsissä vähän.^[2]

Kelohonka on rakennusmateriaalina kestävää, mutta nykypäivänä melko harvoin käytetty rakennusmateriaali. Kelohirren saatavuus esimerkiksi höylättyyn puutavaraan verrattuna huono ja käsittely on hidasta ja työlästä, joten hinta nousee tuoreeseen höylähirteen verrattuna jopa viisinkertaiseksi. Halkaisijaltaan noin 27 cm paksuisen kelotukin hinta oli vuonna 2021 noin 330–350 euroa kuutiometriltä. Myös kelohirrestä sahattu erityisesti kelomökkien ovien- ja ikkunanpielissä käytetty kelotuppilauta on tavalliseen tuppeensahattuun mäntylautaan verrattuna hinnaltaan moninkertainen. Kalliimman hankintahinnan ja hitaamman rakentamisprosessin vuoksi kelohirren käyttö päärakennusmateriallina lisää hirsimökin rakentamiskustannuksia jopa 20 %.^[3]