Koitajoki

Koitajoki (ven. Койтайоки) on Vuoksen vesistön latvavesiin kuuluva noin 200 kilometrin pituinen erämainen joki, joka virtaa sekä Suomen että Venäjän alueilla Suomen ja Venäjän rajan kummankin puolen.

Koitajoki
Koitajoen yläjuoksua Ilomantsissa
Alkulähde	Alinen Aittojärvi
Laskupaikka	Pielinen
Maat	Suomi, Venäjä
Infobox OK

Koitajoki alkaa Venäjän puolelta pienistä rajajärvistä ja virtaa länteen Suomen puolelle Ilomantsin pohjoisosiin. Se mutkittelee ensin kohti etelää Suomen puolella, koukkaa 50 kilometrin matkan Venäjän puolelle ja palaa takaisin Suomen puolelle Möhkön lähellä Petkeljärven kansallispuiston ja Nuorajärven maisemissa, mistä joki mutkittelee verkkaisesti länttä kohti Ilomantsin kunnan halki. Koitereesta Haapajokea pitkin purkautuvat vedet yhdistyvät Koitajokeen Hiiskosken eteläpuolella. Hiiskoski jakaa joen Koitajokeen ja Ala-Koitajokeen. Joen vesimassat päätyvät lännessä entisen Enon kunnan alueella Pamilon voimalaitokselle padottuun Tekojärveen, josta virtauma päätyy voimalaitoksen tunnelin kautta Luhtapohjanjokeen ja Jäsysjärveen, josta vedet virtaavat edelleen normaaleja reittejä lounaaseen ja Pielisjokeen Paukkajan kylän kohdalla. Vanha Koitajoen uoma laskee Hiiskoskelta Pielisjokeen Rahkeenveden kohdalla noin 5-10 km pohjoisempana.

Todennäköisesti Koitajoen paikkeilla on ollut jo jääkauden aikana jäätikköjoki, joka on kasannut maa-aineksia Pohjois-Ilomantsin alueelle. Koitajoki on syntynyt jääkauden jälkeisen jääjärven purkautuessa jäätikköjokien kasaamien Palokankaan hiekkadeltojen läpi ja hitaasti syövyttänyt nykyisen uomansa. Koitajoen varrella on useita vanhoja uomia, juoluoita ja hiekkatörmiä.^[1]

Suomen viimeinen aito siipiratasalus s/s Koita rakennettiin vuonna 1905 juuri Koitajoella tapahtuvaa puutavaran varppausta ja hinausta varten. Nykyisin Koitajoen reitti on erityisesti retkimelojien suosiossa rauhallisen luonteensa ja kauniiden maisemiensa takia. Karelia-soudun pienveneiden ja melojien reitti kulkee alas Koitajokea.

Elokuvajoki

Koitajoella on kuvattu kolme elokuvaa: Roland af Hällströmin Tukkijoella (1951), Teuvo Tulion Mustasukkaisuus (1952) ja Markku Pölösen Kuningasjätkä (1997).^[2]