Laidunmaa

Hanna Vihriälän kolmiosainen veistos Puustellinaukiolla Helsingissä From Wikipedia, the free encyclopedia

Laidunmaa
Remove ads

Laidunmaa on suomalaisen kuvanveistäjä Hanna Vihriälän suunnittelema kolmiosainen taideteos Helsingin Malminkartanossa. Teos on paljastettu joulukuussa 2011.[1]

Pikafaktoja

Malminkartano oli Helsingin maalaiskunnan Kaarelan kylän suurin talo 1600-luvulla, myöhemmin läänitys ja kruunun säteritila. 1700-luvulla siitä tuli ratsuväen upseerin puustelli ja 1800-luvulla päärakennuksesta tuli valtion vuokratalo. 1900-luvulla tila muutettiin vankityövoimalla Helsingin yliopiston maatalous-metsätietellisen tiedekunnan koe- ja opetustilaksi.[2] Yliopisto hallitsi vuodesta 1942 lähtien tilaa, jonka toiminta loppui vuonna 1979.[3] Kaarelan kylä liitettiin vuoden 1946 alussa toteutetussa suuressa alueliitoksessa Helsinkiin.[4] Malminkartanon maisemaan ovat pitkään kuuluneet pellot, lehmät ja laitumet. Vihriälän taideteos Laidunmaa palauttaa näiden jo hävinneiden elementtien muiston nyky-Malminkartanoon.[1]

Remove ads

Teos

Teoksen ensimmäinen osa on Puustellinaukiolla. Se on halkaistu kivi, joka on kätkenyt sisäänsä lehmän muodon. Teoksen toinen osa on Puustellipolun varrella olevan kerrostalon porrastornien seinissä olevat pronssiset perhosen varjokuvat. Puustellinpolku johtaa Malminkartanonaukiolle, jossa on teoksen kolmas osa, pronssinen veistos, joka kuvaa kiviaidan heittämää varjoa.[1][4]

Valokuvia Laidunmaan osista

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads