Lokatiivi

Lokatiivi on nimitys, jota useiden kielten kieliopeissa käytetään sijaintia (lat. locus) ilmaisevasta sijamuodosta, etenkin, jos tällaisia sijoja on vain yksi. Laajemmassa mielessä lokatiivi-termiä voi käyttää yleisnimityksenä kaikille sijaintia ilmaiseville sijamuodoille (olosijoille), jos niitä on kielessä useampia; näin ajatellen esimerkiksi suomen inessiivi ja adessiivi ovat ”lokatiiveja”.^[1]

Lokatiivi uralilaisissa kielissä

Uralilaisessa kantakielessä oletetaan olleen yksi staattista sijaintia ilmaissut ns. olosija, jota yleensä nimitetään lokatiiviksi. Tämän *nA-päätteisen sijamuodon jatkajia ovat suomen essiivi (jonka vanha lokatiivinen merkitys näkyy vielä sellaisissa adverbeissa tai postpositioissa kuin kaukana, luona, läsnä, mukana, takana, ulkona) ja unkarin superessiivi, ja sen päätteen katsotaan sisältyvän myös useisiin nykyisten uralilaisten kielten olosijojen suffikseihin.^[2]

Lokatiivi-nimitystä käytetään sijajärjestelmän ainoasta olosijasta erityisesti obinugrilaisten (hanti ja mansi) sekä samojedikielten kieliopeissa. Euroopan-puoleisten uralilaiskielten tieteellisissä kieliopeissa on historiallisista syistä käyttöön vakiintunut inessiivi-termi, vaikka kielessä ei olisikaan useampia paikallissijasarjoja niin kuin suomessa ja vaikka ainakaan permiläisten kielten inessiivit eivät ole historiallisesti suomen kielen inessiivin vastineita.^[3]

Pohjoissaamessa ja sen itäpuolisissa saamelaiskielissä suomen inessiiviä vastaava alkuperäinen olosija on sulautunut yhteen suomen elatiivia vastaavan erosijan kanssa (esim. pohjoissaamen Máhtte lea Anáris ’Matti on Inarissa’, Máhtte lea eret Anáris ’Matti on kotoisin [”pois”] Inarista’). Tätä kaksilähtöistä sijaa nimitetään kieliopeissa lokatiiviksi.^[2][4]

Unkarissa, missä suomen kielen tapaan paikallissijasarjoja on useampia, lokatiivi-nimitystä käytetään tämän järjestelmän ulkopuolelle jäävistä muutamista kivettyneistä muodoista, joiden pääte -t/-tt vastaa historiallisesti mansin kielen lokatiivisijan päätettä. Tällaisia t-lokatiivimuotoja esiintyy lähinnä joissakin adverbeissa ja postpositioissa (itt ’täällä’, lent ’alhaalla’, alatt ’(jonkin) alla’) sekä joidenkin paikannimien yhteydessä.^[5] Paikannimissä t-lokatiivi on harvinainen, ja se voidaan korvata inessiivillä tai superessiivillä:

• Pécsett ’Pécsissä’ (rinnakkaismuoto superessiivillä: Pécsen)
• Kaposvárt ’Kaposvárissa’ (rinnakkaismuoto superessiivillä: Kaposváron)
• Győrött ’Győrissä’ (rinnakkaismuoto inessiivillä: Győrben).

Lokatiivi indoeurooppalaisissa kielissä

Jo indoeurooppalaiseen kantakieleen voidaan rekonstruoida *-i- tai *-oi-päätteinen lokatiivisija. Lokatiivi kuuluu edelleenkin useiden indoeurooppalaisten kielten sijajärjestelmään.^[6] Esimerkkejä slaavilaisesta ukrainan kielestä:

• пісня (laulu): пісні laulussa, піснях lauluissa
• місто (kaupunki): в місті kaupungissa, в містах kaupungeissa
• Дніпро (Dnepr): по Дніпру Dneprin rannalla/rannoilla

Ukrainassa, kuten monissa muissakin indoeurooppalaisissa kielissä, lokatiivi ei ilmaise sijaintia yksinään, vaan sitä käytetään vain prepositioiden kanssa. Siksi tätä sijaa voidaan nimittää myös prepositionaaliksi.^lähde?

Katso myös

• Paikallissijat
• Sija