Indoeurooppalainen kantakieli
indoeurooppalaisten kielten alkumuoto From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Indoeurooppalainen kantakieli eli kantaindoeurooppa on oletettu eli hypoteettinen kantakieli, josta indoeurooppalaiset kielet ovat aikaa myöten eriytyneet. Indoeurooppalaisia kieliä tutkiva kielitieteen ala on indoeuropeistiikka.
Indoeurooppalaista kantakieltä puhuttiin noin 6000 vuotta sitten.[1][2] Puhujien kotiseudusta on erilaisia teorioita. Yleisimmin hyväksytty teoria on niin sanottu kurgaaniteoria, joka sijoittaa indoeurooppalaiset nykyisen Ukrainan ja eteläisen Venäjän aroille Mustanmeren pohjoispuolelle.[1]
Indoeurooppalaisella kantakielellä uskotaan olleen murteita. Siitä on kyetty mallintamaan noin 1 500 leksikaalista osaa, mikä on kuitenkin vain murto-osa kielen koko sanastosta.[3] Mallintamista alettiin tehdä 1850-luvulla.[4]
Remove ads
Päähaarat
- Pääartikkeli: Indoeurooppalaiset kielet
Kantaindoeuroopasta polveutuvat kielet voidaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jakaa kymmeneen päähaaraan:[5]
- Anatolialaisiin kieliin (sammunut)
- Indoiranilaisiin kieliin
- Helleenisiin kieliin
- Itaalisiin kieliin
- Kelttiläisiin kieliin
- Germaanisiin kieliin
- Armenialaisiin kieliin
- Tokaarilaisiin kieliin (sammunut)
- Baltoslaavilaisiin kieliin
- Albanialaisiin kieliin
Remove ads
Fonologia
Konsonantit
Indoeurooppalaisen kantakielen äänneoppi on mallinnettu etupäässä vanhimpien indoeurooppalaisten kielten pohjalta, joissa arkaaiset piirteet ovat säilyneet parhaiten. Tällaisia ovat esimerkiksi sanskrit, avestan kieli, muinaiskreikka, latina, muinaiskirkkoslaavi, liettuan kieli, gootin kieli, heetin kieli, muinaisiiri, tokaari A ja B, klassinen armenian kieli sekä albanian kieli.[6] Marginaalifoneemit on merkitty taulukoissa sulkeiden sisään.
Frikatiivit
Kantaindoeuroopan foneemilla *s oli allofoni *z, joka esiintyi ennen soinnillisia klusiileja.[7]
Laryngaalit
Niin kutsuttujen laryngaalien tarkka foneettinen asu on kiistanalainen.[8] Yhden näkemyksen mukaan *h₁ toteutui [h]-äänteenä, *h₂ toteutui [ħ]-äänteenä ja *h₃ toteutui [ʕ]-äänteenä.[9]
Vokaalit
Kielitypologiselta näkökannalta indoeurooppalaisen kantakielen vokaalijärjestelmä vaikutti varhaisessa vaiheessa olevan epätyypillinen, sillä on mahdollista, että vokaalifoneemeja oli vain kaksi: *e ja *o.[10]
Remove ads
Morfologia
Nominit
Substantiiveilla oli kolme kieliopillista sukua: maskuliini, feminiini ja neutri.[11]
Kieliopillisia lukuja oli kolme: yksikkö, kaksikko ja monikko.[11]
Sijamuotoja oli kahdeksan: nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, vokatiivi, lokatiivi, instrumentaali ja ablatiivi. Adjektiivit taipuivat samoin kuin substantiivit.[11]
Sanan *h₂stḗr 'tähti' rekonstruoitu taivutusparadigma Ringen (2006) mukaan:[12]
Sanan *h₂wĺ̥h₁neh₂ 'villa' rekonstruoitu taivutusparadigma Ringen (2006) mukaan:[13]
Verbit
Verbejä on vaikeampi mallintaa kuin muita sanaluokkia, sillä varhaistenkin indoeurooppalaisten kielten verbijärjestelmät poikkeavat toisistaan.[14]
Luvut olivat yksikkö, kaksikko ja monikko. Persoonat olivat ensimmäinen, toinen ja kolmas. Aspektit olivat preesens, aoristi ja perfekti. Pääluokat olivat aktiivi ja mediopassiivi. Tapaluokkia oli neljä: indikatiivi, imperatiivi, optatiivi ja subjunktiivi.[14]
Vokaalivaihtelu
Vokaalivaihtelut olivat tyypillisiä.[15]
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads