Ludvig IX (Ranska)
Ranskan kuningas vuosina 1226–1270 From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Ludvig IX Pyhä, (ransk. Louis le Prudhomme, Saint Louis); (25. huhtikuuta 1214 tai 1215 Poissyn linna, Yvelines, Ranskan kuningaskunta – 25. elokuuta 1270 Tunisia) oli Ranskan kuningas vuosina 1226–1270.[1][2] Hän oli yhdeksäs Kapetingien suoraan dynastiaan kuulunut monarkki.
.jpg)
Oikeamielisyydestään tunnettu Ludvig IX toimi sovittelijana Euroopan erimielisten hallitsijoiden välillä. Vuonna 1242 hän kukisti Englannin Henrik III:tta tukevien ranskalaisaatelisten kapinan. Ludvig IX teki vuosina 1248–1254 niin sanotun seitsemännen ristiretken Egyptiin, mutta joutui neljäksi vuodeksi vankeuteen Syyriassa. Vuonna 1270 hän lähti kahdeksannelle ristiretkelle Tunisiaan, mutta kuoli perille päästyään punatautiin.[3][2]
Remove ads
Suku ja koulutus
Louis oli kuningas Ludvig VIII:n ja kuningatar Blanche de Castillon neljänneksi vanhin lapsi. Koska kolme ensimmäistä lasta kuolivat jo pieninä, Louisista, jolla oli vielä seitsemän veljeä ja sisarta, tuli valtaistuimen perillinen. Hänen vanhempansa, erityisesti äiti, kasvattivat hänet erityisellä huolella.[2]
Kokeneet ratsastajat opettivat hänelle ratsastuksen ja metsästyksen hienoudet. Opinto-ohjaajat opettivat hänelle Raamatun historiaa, maantiedettä ja antiikin kirjallisuutta. Hänen äitinsä antoi hänelle itse uskonnon opetusta ja kasvatti hänet vilpittömäksi kristityksi. Louis oli kiihkeä teini, jonka ajoittain valtasivat raivokohtaukset, joita hän yritti hallita.[2]
Kun hänen isänsä seurasi Filip II Augustusta vuonna 1223, pitkä kamppailu Kapetingi-dynastian ja Englannin Plantagenet-suvun kanssa, joilla oli edelleen suuria omistuksia Ranskassa välillä ei vieläkään ratkennut. Tilapäinen suvantovaihe seurasi koska Englannin kuningas Henrik III ei pystynyt jatkamaan sotaa. Etelä-Ranskassa albigensialaisia eli kataari-harhaoppisia, jotka kapinoivat sekä kirkkoa että valtiota vastaan, ei oltu saatu hallintaan. Lopulta vallitsi käymistila ja kapinan uhka ylhäisaateliston keskuudessa, jotka Filip II Augustin luja käsi oli ieimmin pitänyt kurissa.[2]
Ludvig VIII onnistui saamaan nämä ulkoiset ja sisäiset konfliktit loppumaan. Vuonna 1226 Ludvig VIII kiinnitti huomionsa albigenssikapinan tukahduttamiseen, mutta kuoli Montpensierissä 8. marraskuuta 1226 palattuaan voittoisalta sotamatkaltaan. Ludvig IX, joka ei ollut vielä 13-vuotias eli täysi-ikäinen, tuli kuninkaaksi äitinsä alaisuudessa eli leskikuningatar Blacnhe toimi holhoojahallitsijana.[2]
Ludvigin henkilöhistoriasta on melkoisen tarkat, joskin varmasti hyvin värittyneet tiedot, sillä tärkein lähde on Jean de Joinvillen kronikka, ja Joinville oli kuninkaan läheinen ystävä ja uskottu. Louis syntyi Poissyn linnassa, joka oli nuoren prinssiparin, Ranskan tulevan kuninkaan Ludvig VIII Leijonan ja tulevan kuningatar Blanchen suosikkiresidenssi. Toinen kapetingikuningatar Constance d'Arles oli perustanut Poissyn alueelle aikanaan luostarin. De Joinvillen mukaan Louis'lla oli jo lapsena kaikki pyhimykselle tarpeelliset hyvät ominaisuudet: hän oli vilkas, iloinen ja avoin. Louis säilytti luonteensa koko elinaikansa ja inhosi sen pohjalta kaikkea tekopyhää.
Lousin lapsuus kului pääsääntöisesti hallitsijaksi valmentautumiseen, jossa äidillä oli tuon aikaiseen tapaan hyvin merkittävä rooli. Tämä korostui pojan alaikäisyyden ja äidin valtionhoitajakauden aikana.
Remove ads
Sijaishallitsijat
Ludvig IX:n valtaistuimella olon aikana sijaishallitsijaa tarvittiin kolme kertaa. Ensimmäisen kerran ennen hänen täysi-ikäisyyttään ja myöhään tapahtunutta vallanottoaan, muilla kerroilla ristiretkien aikana, jolloin kuningas oli poissa valtakunnasta.
Louis'sta tuli valtaistuimen haltija isänsä Ludvig VIII:n kuoleman vuoksi jo 11-vuotiaana vuonna 1226. Kuningatar Blanchesta tuli sijaishallitsija Ludvigin alaikäisyyden ajaksi, eli suunnitellusti noin viideksi vuodeksi, sillä 17 vuoden ikää oli yleisesti pidetty kuninkaalle sopivana täysi-ikäisyyden rajana. Ludvigin isoisä Filip II Augustus oli aloittanut oman hallintonsa itsenäisesti jo 15-vuotiaana. Kuningatar Blanchen sijaishallituskausi oli ensimmäinen laatuaan Ranskan historiassa, sillä aiemmin eivät nainen ja alaikäinen lapsi olleet maata hallinneet.
Kuningatar Blanche kuitenkin tarttui tarmolla valtakunnan hallintaan ja ensinnäkin huolehti kaikkein tärkeimmästä, uuden kuninkaan vallan virallistamisesta. Reimsin katedraalissa suoritettiin valtakunnan perinteiden mukaisesti kuninkaan voitelu ja siunaus tehtäväänsä 26. marraskuuta 1226. Varsinaiseksi hallitsevaksi monarkiksi Ludvig IX ryhtyi täysi-ikäiseksi julistamisen jälkeen vuonna 1236 eli 22-vuotiaana. Eräänä syynä tähän myöhäiseen vallanottoon pidetään leskikuningatar Blanchen tiukkaa otetta pojastaan.
Ludvig IX:n osallistuminen kahteen eri ristiretkeen vaati niin ikään sijaishallitsijaa. Seitsemännen ristiretken ja kuninkaan vankeuden aikana sijaishallitsijana toi jälkeen kuningatar Blanche, joka oli koko Ludvig IX:n hallitusajan ollut mukana vallankäytössä. Sijaishallitsijan tehtävää hän jatkoi aina kuolemaansa saakka. Tämän jälkeen Ludvig IX:n veljet hoitivat sijaishallitsijan tehtäviä samoin kuin kahdeksannenkin ristiretken aikana.
Kuningatar Blanche onnistui pitämään valtakunnan suurvasallit rauhallisina ja kurissa Ludvigin alaikäisyyden aikana. Nämä halusivat käyttää hyväkseen kuninkaan alaikäisyyttä ja vähentää siten huippuunsa kasvanutta kapetingien valtaa. Blanche onnistui myös saamaan pysyvän jalansijan Välimerelle Meaux'n sopimuksen myötä. Tämän lisäksi hän käytti taitavasti hyväkseen lastensa avioliittoja.
Remove ads
Avioliitto
Perinteiseen tapaan Ranskan Kapetingi kuninkaiden lasten avioliitot olivat tärkeitä poliittisia ja dynastisia tapahtumia. Varsinkin valtaistuimen perijän avioliitot saivat suuren merkityksen.
Ludvig IX avioitui 27. toukokuuta 1234 kreivitär Marguerite de Provencen (1221–1295) kanssa, jonka hänen äitinsä oli hänelle valinnnut. Marguerite oli Provencen ja Forcalquierin kreivi Raymond IV Béreangerin ja kreivitär Beatrice de Savoien tytär.[2] Hänen vanhempi sisarensa Eleonor de Provence avioitui Englannin kuningas Henrik III:n kanssa ja nuorin sisar Béatrice de Provence Ludvigin pikkuveljen, Anjoun kreivi Kaarle I:n kanssa.[4]
Nuorella kuningattarella oli vaikeuksia sopeutua elämään avioliittonsa toiseksi tärkeimpänä naisena, sillä leskikuningatar Blanche säilytti koko elämänsä ajan keskeisen aseman poikansa elämässä ja oli tälle jopa mustasukkainen.[2] Tämä korostui valtakunnan asioissa, joista Ludvig piti puolisonsa mahdollisimman kaukana.[4] Puolison tärkeimpänä tehtävänä pidettiin kapetingi-dynastian mahtavuuden ja jatkumisen takaamista mahdollisimman monilla jälkeläisillä.
Heille syntyi yksitoista lasta,[2] joista kahdeksan eli aikuiseksi asti:
- Blanche (1240–1243), kuoli 3-vuotiaana
- Jean (1248–1248), kuoli alle vuoden ikäisenä
- Louis (1243–1260), kuoli 7-vuotiaana
- Filip III Rohkea (1. toukokuuta 1245 – 5. lokakuuta 1285), seurasi isäänsä kuninkaana
- Isabelle (1242 – toukokuu 1271), avioitui vuonna 1258 Navarran kuningas Thibaud II de Champagnen kanssa
- Jean-Tristan (1250 – 3. elokuuta 1270) Valois'n ja Neversin kreivi, avioitui vuonna 1266 Burgundin Yolande de Bourgognen kanssa
- Blanche (1252–1320), avioitui vuonna 1269 Kastilian kruununperillisen Ferdinand de La Cerdamin kanssa
- Pierre (1251–1284) Alençon ja Perchemin kreivi, avioitui vuonna 1272 Jeanne de Châtillonin (1254–1291) kanssa
- Marguerite (1254–1271), avioitui vuonna 1270 Brabantin herttua Jean I:n kanssa
- Robert (1256–1317) Clermont'n kreivi, avioitui vuonna 1279 Béatrice de Bougognen, Bourbonin herttuattaren kanssa
- Agnès de France (1260–1327) avioitui vuonna 1279 Burgundin herttua Robert II:n kanssa
Remove ads
Kaikkein kristillisin kuningas
Ranskan kuninkaaseen liitettiin keskiajalla voimakkaasti käsitys kaikkein kristillisimmästä kuninkaasta. Käsityksen taustalla oli Pyhän ampullin ihmeellisellä öljyllä tehty kuninkaaksi voitelu, joka teki kuninkaasta pappisviran haltijan ja antoi tälle kyvyn parantaa erinäisiä sairauksia koskettamalla. Ranskaa kutsuttiin myös "kirkon vanhimmaksi tyttäreksi". Tämä voimakkaasti kristillinen perusta toki järkkyi aina silloin tällöin. Ongelmia aiheuttivat tapahtumat Palestiinassa ja yleensä Välimeren itäisissä osissa. Niitä yritettiin ratkoa ristiretkien avulla, joiden järjestämisestä puhuttiin ensimmäisenä Ranskassa. Lisäksi maan sisällä oli voimakkaita harhaoppisia liikkeitä. Niistä Etelä-Ranskassa asuneet albigenssit oli ollut Ludvig IX:n edeltäjien toimeenpaneminen sisäisten puhdistusten eli ristiretkien kohteita.[2]
Ludvig IX:n onnistui kuitenkin lopettaa albigenssien vihollisuudet vuonna 1229. Tähän nivoutui kuningashuoneen ja Toulousen herttua Raimondin välinen ristiriita. Ludvig ja Raimond solmivat Pariisin sopimuksen, jonka mukaan kuninkaan veli ja herttuan tytär menivät naimisiin, ja heidän kuollessaan Toulouse maat siirtyisivät kruunulle.[1]
Antisemitismi
Isoisänsä Filip II Augustuksen tavoin Ludvig Pyhän vainot kohdistuivat myös juutalaisiin, minkä katsottiin tuohon aikaan olevan "hyvän kristityn" tehtävä. Ludvig Pyhä sanoikin:
»Kenenkään, jos hän ei ole korkea-arvoinen pappi tai teologi, ei tule väitellä juutalaisten tai harhaoppisten kanssa; mutta maallikon, jos hän kuulee paneteltavan kristillistä uskoa, tulee puolustaa sitä kovin miekaniskuin ja iskeä uskottomia kaikella voimallaan.»
Ludvigin voimakas harhaoppisuuden ja juutalaisuuden vastaisuus oli yksi pääsyistä, joiden vuoksi Ludvig julistettiin pyhimykseksi.
Vuonna 1230 Ludvig sääti asetuksen, jolla juutalaisilta kiellettiin rahan lainaamisen. Kun paavi pyysi Ranskan ja Portugalin kuninkaita takavarikoimaan juutalaisten kirjoja tutkittaviksi, Ludvig totteli innolla ja suuri määrä juutalaisten kirjoja poltettiin. Vuonna 1268 Ranskassa valmistauduttiin juutalaisten karkottamiseen, ja kuningas määräsi kaikki pidätettäviksi. Äkkipikaistuksissa annetun määräyksen toimeenpano kuitenkin raukesi. Sen sijaan seuraavan vuonna kaikkien juutalaisten piti kantaa vaatteissaan juutalaismerkkiä ja osallistua tilaisuuksiin joissa heille saarnattiin kristinuskoa.[5]
Remove ads
Ristiretket ja kuolema
Ludvig osallistui seitsemännelle ja kahdeksannelle ristiretkelle. Seitsemäs ristiretki vuosina 1248–1254 päättyi egyptiläisten piiritykseen ja Ludvigin joutumiseen vangiksi. Hänet vapautettiin suuria lunnaita vastaan. Ristiretkeläiset olisivat halunneet palata, mutta Ludvig jäi Egyptiin vielä neljäksi vuodeksi ja neuvotteli sotilaallisesta tappiosta huolimatta diplomaattisen voiton, hankki uusia liittolaisia ja kristittyjen kaupunkien asemaa vahvistettiin Syyriassa.[1][2]
Kahdeksas ristiretki vuonna 1270 koitui Ludvigille kohtalokkaaksi: hän sairastui punatautiin ja kuoli Tunisiassa.[1] Ristiretki hajosi, ja Ludvigin ruumis tuotiin takaisin Ranskaan. Koko matkan varrella Italian, Alppien, Lyonin ja Clunyn halki väkijoukkoja kerääntyi ja polvistui kulkueen varrella. Se saavutti Pariisin helluntaiaattona vuonna 1271. Hautajaisrituaalit suoritettiin juhlallisesti Nôtre-Damen katedaalissa Pariisissa, ja arkku sijoitettiin Saint-Denis'n luostarin basilikaan, Ranskan kuninkaiden hautakammioon.[2]
Ranskan valtaistuimelle Ludvigia seurasi hänen poikansa Filip III Rohkea.
Remove ads
Lainsäätäjä ja oikeudenjakaja
Ludvig käytti arvovaltaansa Ranskan hallinnon uudistamiseen. Hänen poissa ollessaan viranomaiset olivat alkaneet toimia itsevaltaisesti. Ludvig antoi vuosina 1254 ja 1256 asetukset, jotka tarkkaan määrittelivät hänen viranhaltijoidensa oikeudet ja velvollisuudet. Lakiin liittyvät kaksintaistelut ja oikeuden jakaminen taistelemalla kiellettiin. Rahan väärentämisestä määrättiin ankarat tuomiot.[1]
Epäonnistuneiden ristiretkien muiston on Ranskan kansallinen historia hyvin helposti korvannut positiivisimmilla seikoilla. Näin on tapahtunut erityisesti Ludvig IX:n kohdalla, sillä hänestä kerrotaan eritoten oikeudenmukaisena ja vähäosaisia suojelevana hallitsijana.[2] Kuuluisa on kertomus, jossa kuningas jakaa oikeutta istuen Vincennesin linnan puistossa olevan tammen siimeksessä. Historiallisesti Ludvig IX:ttä voidaan kuitenkin pitää Ranskan valtion järjestäytyneen lainsäädännön luojana, sillä hän antoi lakimiehille tehtäväksi oikeuden jakamisen kuninkaan hovin yhteydessä. Tästä syntyi vähitellen tuolloinen parlamentti. Samalla kehitettiin tästä oikeusistuimesta eräänlainen vetoomusoikeus, johon saatettiin vedota vasallien antamista tuomioista.[6][2]
Remove ads
Pyhimys
Ludvig vietti hurskasta elämää: rukoili, paastosi ja harjoitti hyväntekeväisyyttä. Hän suojeli papistoa ylimysten mielivallalta.[6] Ludvigin kuoleman jälkeen kansa ei odottanut katolisen kirkon siunausta, vaan alkoi rukoilla Ludvigin haudalla. Paavi Bonifacius VIII julisti Ludvigin pyhimykseksi vuonna 1297, ainoana Ranskan hallitsijoista.[1]
Katso myös
Kirjallisuutta
- Leblanc-Ginet, Henri; Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997.
- Les Rois de France. Judocus. Pariisi 1989.
- Kirchhoff, Elisabeth; Rois et Reines de France. Sisältää myös Mémoires de Commines. 1996.
- Wenzler, Claude; Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France. 1994.
Viitteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads