Luettelo Suomessa huumausainelailla valvottavista aineista

Wikimedia-luetteloartikkeli From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Suomessa huumausainelailla valvotaan huumausaineiksi ja kuluttajamarkkinoilla kielletyksi psykoaktiiviseksi aineiksi luokiteltuja aineita. Rikoslain 44 luvun 5a § ja 50 luvussa on määritelty tarkemmin kielletyt teot ja niiden rangaistukset. Valvotut aineet luetellaan valtioneuvoston asetuksissa.[1][2][3]

Suomi on ratifioinut Yhdistyneiden kansakuntien huumausaineyleissopimuksen ja psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen, joten niissä valvottavat aineet tulevat valvottavaksi myös Suomen huumausainelailla. Suomi on myös EU:n jäsen, joten EU:n valvontaan asettamat aineet, tulevat valvottavaksi myös Suomen huumausainelailla. Näiden lisäksi Suomessa on kansallisesti päätetty alkaa valvoa joitain aineita joko huumausaineina tai kuluttajamarkkinoilla kiellettyinä psykoaktiivisina aineina.[4][5]

Remove ads

Huumausaineyleissopimus

Vuoden 1961 huumausaineyleissopimus jakaa aineet neljään luokkaan lääkinnällisen- ja päihdekäytön mukaan. Tiukimmin kontrolloidaan luokkaa IV, jonka aineet katsotaan vaarallisimmiksi ja joilla on vähiten lääketieteellistä käyttöä. Luokkien I - III aineita kontrolloidaan tiukimmin luokassa I ja väljimmin luokassa III. Listan muutokset tulevat lainvoimaiseksi jäsenmaissa sinä päivänä, kun jäsenmaa saa tiedon muutoksesta.[6] Luokitteluvuosi suluissa.[7][8][9][10][11][12][13][14][15][16][17][18]

Luettelo I

  • Tämän luettelon aineiden isomeerit, paitsi erityisesti poisjätetyt, jos sellaisten isomeerien olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden esterit ja eetterit, paitsi jossakin muussa luettelossa olevat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat mukaan luettuna edellä mainittujen esterien, eetterien ja isomeerien suolat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet lukuun ottamatta luettelossa III mainittuja valmisteita.

Luettelo II

  • Tämän luettelon aineiden isomeerit, paitsi erityisesti poisjätetyt, jos sellaisten isomeerien olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat, mukaan luettuna edellä mainittujen isomeerien suolat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet lukuun ottamatta luettelossa III mainittuja valmisteita.

Luettelo III

1. Seuraavat valmisteet, kun mainitut huumausaineet on sekoitettu yhden tai useamman aineen kanssa eivätkä sisällä enempää kuin 100 milligrammaa huumausainetta annostusyksikköä kohti eikä niiden pitoisuus ole enempää kuin 2,5 prosenttia jakelematonta valmistetta kohti.

  • Asetyylidihydrokodeiinivalmisteet
  • Dihydrokodeiinivalmisteet
  • Etyylimorfiinivalmisteet
  • Folkodiinivalmisteet
  • Kodeiinivalmisteet
  • Nikodikodiinivalmisteet
  • Nikokodiinivalmisteet
  • Norkodeiinivalmisteet

2. Kokaiinivalmisteet, jotka eivät sisällä enempää kuin 0,1 prosenttia kokaiinia emäkseksi laskettuna, ja oopiumi- tai morfiinivalmisteet, jotka eivät sisällä morfiinia enempää kuin 0,2 prosenttia vedettömäksi emäkseksi laskettuna ja jotka on sekoitettu yhden tai useamman aineen kanssa siten, että huumausainetta ei voida saada takaisin helposti käytettävissä olevilla keinoilla tai pitoisuutena, joka voi aiheuttaa vaaraa yleiselle terveydelle.

3. Difenoksylaattivalmisteet, jotka annostusyksikköä kohti eivät sisällä enempää kuin 2,5 milligrammaa difenoksylaattia emäkseksi laskettuna, ja joissa on atropiinisulfaattia vähintään 1 prosentti difenoksylaatin määrästä.

4. Difenoksiinivalmisteet, jotka annostusyksikköä kohti eivät sisällä enempää kuin 0,5 milligrammaa difenoksiinia, ja joissa on atropiinisulfaattia vähintään 5 prosenttia difenoksiinin määrästä.

5. Propiraamivalmisteet, jotka eivät sisällä enempää kuin 100 milligrammaa propiraamia annostusyksikköä kohti sekoitettuna vähintään samaan määrään metyyliselluloosaa.

6. Pulvis ipecacuanhae et opii compositus:

  • 10 prosenttia oopiumia jauheena
  • 10 prosenttia oksetusjuurta (Radix ipecacuanhae) jauheena hyvin sekoitettuna
  • 80 prosenttiin mitä tahansa jauhennettua ainesosaa, joka ei sisällä huumausainetta.

7. Suun kautta annettavat dekstropropoksifeenivalmisteet, jotka eivät sisällä enempää kuin 135 milligrammaa dekstropropoksifeenia emäkseksi laskettuna annostusyksikköä kohti tai joiden pitoisuus ei ole enempää kuin 2,5 prosenttia jakelematonta valmistetta kohti edellyttäen, että nämä valmisteet eivät sisällä psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen alaisia aineita.

8. Valmisteet, jotka ovat vastaavia tässä luettelossa mainittujen koostumusten kanssa, ja näiden valmisteiden sekoitukset ainesosien kanssa, jotka eivät sisällä huumausainetta.

Luettelo IV

  • Tämän luettelon aineiden suolat, jos sellaisten suolojen muodostaminen on mahdollista.
Remove ads

Psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus

Vuoden 1971 psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus jakaa aineet neljään luokkaan, joista ensimmäistä koskee tiukimmat rajoitukset ja neljättä väljimmät rajoitukset. Yleissopimus ei määrittele, minkä ominaisuuksien perusteella aineet luokitellaan näihin luokkiin. Listan muutokset tulevat lainvoimaiseksi jäsenmaissa 180 päivää sen jälkeen, kun jäsenmaa saa tiedon muutoksesta.[6] Luokitteluvuosi suluissa.[7][9][10][11][12][13][19][14][15][16][17][18]

Luettelo I

  • Sekä seuraavat isomeerit ja niiden stereokemialliset muunnokset:
  • delta-6a(10a)-THC
  • delta-6a(7)-THC
  • delta-7-THC
  • delta-8-THC
  • delta-10-THC
  • delta-9(11)-THC
  • Trimetoksiamfetamiini (TMA) (1986)
  • Tämän luettelon aineiden stereoisomeerit, paitsi erityisesti poisjätetyt, jos sellaisten isomeerien olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat, jos sellaisen suolan muodostaminen on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet.

Luettelo II

  • Tämän luettelon aineiden stereoisomeerit, jos sellaisten isomeerien olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat, mukaan luettuna edellä mainittujen isomeerien suolat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet.

Luettelo III

  • Tämän luettelon aineiden stereoisomeerit, jos sellaisten olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat, mukaan luettuna edellä mainittujen isomeerien suolat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet.

Luettelo IV

  • Tämän luettelon aineiden stereoisomeerit, jos sellaisten isomeerien olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat, mukaan luettuna edellä mainittujen isomeerien suolat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet.
Remove ads

Euroopan unionin huumausaineiksi luokittelemat aineet

23.11.2018 lähtien Euroopan unionin neuvoston päätökset velvoittavat EU:n jäsenmaita kontrolloimaan uusia aineita huumausaineina kuuden kuukauden sisällä päätöksen antamisesta. Aiemmin siirtymäaika oli kaksitoista kuukautta.[21][22][23] EU:n jäsenmaat ovat voineet kansallisesti luokitella nämä aineet huumausaineiksi jo aiemmin. YK on sittemmin lisännyt osan näistä aineista yleissopimuksiin.

13.09.1999 annettu päätös lisäsi listaan:

28.02.2002 annettu päätös lisäsi listaan:

  • para-Metoksimetyyliamfetamiini (PMMA)

28.11.2003 annettu päätös lisäsi listaan:

03.03.2008 annettu päätös lisäsi listaan:

02.12.2010 annettu päätös lisäsi listaan:

08.10.2015 annettu päätös lisäsi listaan:

27.06.2016 annettu päätös lisäsi listaan:

27.02.2017 annettu päätös lisäsi listaan:

25.09.2017 annettu päätös lisäsi listaan:

  • akryloyylifentanyyli[25]

15.11.2017 annettu päätös lisäsi listaan:

14.05.2018 annettu päätös lisäsi listaan:[27]

  • ADB-CHMINACA
  • CUMYL-4CN-BINACA

28.09.2018 annettu päätös lisäsi listaan:[28]

  • syklopropyylifentanyyli
  • metoksiasetyylifentanyyli

02.09.2020 annettu päätös lisäsi listaan:[29]

  • isotonitatseeni

12.03.2021 annettu päätös lisäsi listaan:[30]

  • MDMB-4en-PINACA
  • 4F-MDMB-BICA

18.03.2022 annettu päätös lisäsi listaan:[31]

  • 3-metyylimetkatinoni (3-MMC)
  • 3-klorometkatinoni (3-CMC)

Suomessa kansallisesti huumausaineiksi luokitellut aineet

Suomessa kansallisesti huumausaineiksi määritellyt aineet luetellaan valtioneuvoston huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista koskevan asetuksen liitteessä neljä.[32]

28.6.2010 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[33]

1.11.2011 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[34]

12.3.2012 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[35]

20.5.2013 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[36]

30.12.2013 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[37]

3.3.2014 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[38]

5.5.2014 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[39]

4.8.2014 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[40]

  • 3,4-CTMP
  • Etyylifenidaatti
  • Metiopropamiini (MPA)
  • p-Metyyli-4-metyyliaminoreksi (4,4'-DMAR)

2.2.2015 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[41]

28.9.2015 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[42]

1.4.2016 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[43]

14.11.2016 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[44]

  • U-47700
  • akryloyylifentanyyli

13.11.2017 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[45]

  • 2-fluorifentanyyli
  • 3-fluorifentanyyli
  • 4-kloori-isobutyyrifentanyyli (4Cl-iBF)
  • 4-fluori-isobutyyrifentanyyli (4F-iBF)
  • 3-fenyylipropanoyylifentanyyli
  • bentsodioksolifentanyyli
  • bentsoyylifentanyyli
  • karfentaniili
  • syklopentyylifentanyyli
  • syklopropyylifentanyyli
  • metoksiasetyylifentanyyli
  • tetrametyylisyklopropaanifentanyyli

15.11.2018 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[46]

  • 3-metyylikrotonyylifentanyyli
  • 4-hydroksibutyyrifentanyyli (4-HO-BF)
  • 4-metoksibutyyrifentanyyli (4-MeO-BF)
  • tiofeenifentanyyli

5.8.2019 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[47]

  • adinatsolaami
  • flualpratsolaami
  • flunitratsolaami
  • fluklotitsolaami
  • metitsolaami
  • nitratsolaami
  • 3-hydroksifenatsepaami

21.9.2020 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[48]

  • isotonitatseeni

21.12.2020 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[49]

  • brorfiini
  • etatseeni

9.8.2021 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[50]

  • remimatsolaami

14.2.2022 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[51]

  • bromatsolaami
  • metonitatseeni

13.6.2022 voimaan tullut lakimuutos lisäsi listaan:[52]

  • huumaantumistarkoituksessa käytettävät kasvijauheet, -rouheet ja -valmisteet, jotka sisältävät dimetyylitryptamiinia (DMT).

8.8.2022 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[53]

  • butonitatseeni
  • etonitatsepipne
  • etonitatsepyyni
  • fluonitatseeni
  • metodesnitatseeni
  • protonitatseeni

16.1.2023 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[54]

  • norfludiatsepaami

1.6.2023 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[54]

25.9.2023 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[55]

18.11.2024 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[56]

  • etometatseeni
  • etyleenioksinitatseeni
  • metonitatsepyyni
  • N-desetyylietonitatseeni
  • N-desetyyli-isotonitatseeni
  • protonitatsepyyni

25.4.2025 voimaan tuleva valtioneuvoston asetus lisää listaan:[57]

  • fluetonitatseeni
  • fluetonitatsepyyni
  • isobutonitatseeni
  • isotonitatsepyyni
Remove ads

Kuluttajamarkkinoilta kielletyt psykoaktiiviset aineet

Aiemmin Suomessa valvottiin niin sanottuja muuntohuumeita lääkelailla, mutta EU:n tuomioistuimen päätökseen nojaten näin ei voitu enää tehdä ja valvonta siirtyi lääkelaista huumausainelakiin loppuvuodesta 2014. Suurin osa muuntohuumeista luokiteltiin kuluttajamarkkinoilta kielletyiksi psykoaktiivisiksi aineiksi (KKP) ja rangaistavuus pysyi samana, kuin aiemmin lääkkeiksi luokiteltuna.[58][59]

Ensimmäinen valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista tuli voimaan 20.12.2014 ja se sisälsi seuraavat aineet[60]:

  • 25D-NBOMe
  • 2C-C
  • 2C-D
  • 2C-E
  • 2C-P
  • 2C-T-4
  • 5F-AKB48
  • 5F-PB-22 indatsolianalogi
  • 5FUR-144 (XLR-11)
  • A-796,260
  • 4-AcO-DALT
  • 4-AcO-DET
  • 4-AcO-DIPT
  • 4-AcO-DMT
  • 4-AcO-DPT
  • 4-AcO-MET
  • 4-AcO-MIPT
  • α-Pyrrolidiinibutyrofenoni (α-PBP)
  • α-Pyrrolidiinipropiofenoni (PPP)
  • AM-1220
  • AM-1220 atsepaani-isomeeri
  • AM-2232
  • AM-2233
  • AM-6527
  • AM-679
  • AM-694
  • AM-694 kloorijohdos
  • 3-Amino-1-fenyylibutaani
  • 2-Aminoindaani (2-AI)
  • 5-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydrobentsofuraani (5-APDB)
  • 6-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydrobentsofuraani (6-APDB)
  • 4-(2-Aminopropyyli)bentsofuraani (4-APB)
  • Apinaca
  • Bentsedroni (4-MBC)
  • 2-Bentsyyliamino-1-(3,4-metyleenidioksifenyyli)butan-1-oni (BMDB)
  • 2-Bentsyyliamino-1-(3,4-metyleenidioksifenyyli)propan-1-oni (BMDP)
  • 4-Bentsyylipiperidiini
  • Brefedroni (4-BMC)
  • 2C-B-Fly
  • Bufedroni
  • Butyloni (bk-MBDB)
  • CP 47,497 ja sen C6, C8, C9 homologit
  • CRA-13
  • Desoksi-D2PM
  • Dibutyloni (bk-MMBDB)
  • Difenyyliprolinoli (D2PM)
  • Di-isopropyylitryptamiini (DIPT)
  • Dimetokaiini
  • 2,4-dimetoksiamfetamiini (2,4-DMA)
  • Dimetyloni (bk-MDDMA)
  • Dimetyyliamfetamiini
  • 3,4-Dimetyylimetkatinoni (3,4-DMMC)
  • DMMA
  • DOC (siirrettiin huumausaineeksi 21.12.2020)[61]
  • Etakvaloni
  • Etyloni (siirrettiin huumausaineeksi 13.11.2017)[45]
  • Etyylikatinoni
  • 4-Etyylimetkatinoni (4-EMC)
  • 1-Fenyyli-2-(piperidin-1-yyli)butan-1-oni
  • 1-Fenyylietyyliamiini (1-PEA)
  • Flefedroni (4-FMC)
  • 2-Fluorimetkatinoni (2-FMC)
  • 3-Fluorimetkatinoni (3-FMC)
  • Gammabutyrolaktoni (GBL)
  • Harmiini
  • 4-HO-DET
  • 4-HO-DIPT
  • 4-HO-MET
  • 4-HO-MIPT
  • HU-210
  • [4-(Hydroksimetyyli)fenyyli](1-pentyyli-1H-indol-3-yyli)metanoni
  • Ibogaiini
  • 5-Jodi-2-aminoindaani (5-IAI)
  • JWH-007
  • JWH-015
  • JWH-018 adamantyylijohdos (AB-001)
  • JWH-018 adamantyylikarboksamidijohdos (APICA)
  • JWH-019
  • JWH-022
  • JWH-122
  • JWH-122 pentenyylijohdos
  • JWH-182
  • JWH-200
  • JWH-203
  • JWH-210
  • JWH-250
  • JWH-250 1-(2-metyleeni-N-metyyli-piperidyyli) -johdos
  • JWH-251
  • JWH-307
  • JWH-370
  • JWH-387
  • JWH-398
  • JWH-412
  • Kamfetamiini
  • MBDB
  • MBZP
  • MDDM
  • Mebrokvaloni
  • 5-MeO-AMT
  • 5-MeO-DALT
  • 5-MeO-DET
  • 5-MeO-DIPT
  • 5-MeO-DMT (siirrettiin huumausaineeksi 25.9.2023)[62]
  • 5-MeO-DPT
  • 5-MeO-MALT
  • 5-MeO-MET
  • 5-MeO-MIPT
  • Metamfepramoni (poistettiin listalta 5.8.2019)[63][64]
  • Metanandamidi
  • Metedroni (bk-PMMA)
  • 3-Metoksietisyklidiini  (3-MeO-PCE)
  • (4-Metoksifenyyli)(1-metyyli-1H-indol-3-yyli)metanoni
  • 4’-Metoksi-α-pyrrolidiinipropiofenoni (MOPPP)
  • 5,6-Metyleenidioksi-2-aminoindaani (MDAI)
  • 1-(3,4-Metyleenidioksifenyyli)-2-metyyli-2-pyrrolidinyyli-1-propanoni (MDMPP)
  • 3’,4’-Metyleenidioksi-α-pyrrolidinopropiofenoni (MDPPP)
  • 1-Metyyliamino-1-(3,4-metyleenidioksifenyyli)propaani (M-ALPHA)
  • 4-Metyylibufedroni (4-Me-MABP)
  • 4-Metyylietkatinoni (4-MEC)
  • 4-Metyylimetamfetamiini (4-MMA)
  • 2-Metyylimetkatinoni (2-MMC)
  • 3-metyylimetkatinoni (3-MMC) (siirrettiin huumausaineeksi 16.1.2023)[65][54]
  • 4-Metyyli-α-pyrrolidiinibutyrofenoni (MPBP)
  • 4-Metyyli-α-pyrrolidiiniheksanofenoni (MPHP)
  • 4-Metyyli-α-pyrrolidiinipropiofenoni (4’-metyyli-α-PPP)
  • N,N-Dipropyylitryptamiini (DPT)
  • 1-Nafyroni
  • Nafyroni
  • N-Etyyli-2C-B
  • N-etyylibufedroni
  • N-Metyyli-N-isopropyylitryptamiini (MIPT)
  • N-Propyyliamfetamiini (PA)
  • Org 27569
  • Org 27759
  • Org 29647
  • Pentedroni
  • Pentyloni
  • p-Fluorifenyylipiperatsiini (pFPP)
  • 3-(p-fluorobentsoyyli)tropaani (pFBT)
  • p-Metoksifenyylipiperatsiini (pMeOPP)
  • p-Metoksi-N-etyyliamfetamiini (PMEA)
  • Pravadoliini (WIN 48,098)
  • Pyratsolaami (siirrettiin huumausaineeksi 1.4.2016)[66]
  • RCS-4
  • RCS-4 orto-isomeeri
  • STS-135
  • TFMPP
  • Tienoamfetamiini
  • trans-CP 47,497-C8
  • 2,4,6-Trimetoksiamfetamiini (TMA-6)
  • 2,4,5-Trimetyylimetkatinoni (2,4,5-TMMC)
  • UR-144 (siirrettiin huumausaineeksi 15.11.2018)[67][46]
  • WIN 55212-2

2.2.2015 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[68][69]

  • 25E-NBOMe
  • 25G-NBOMe
  • 25I-NBMD
  • 25iP-NBOMe
  • 25N-NBOMe
  • 2C-G
  • 2C-N
  • 3C-E
  • 3C-P
  • 5F-AB-PINACA
  • 5F-ADBICA
  • 5F-AMB (siirrettiin huumausaineeksi 21.12.2020)[61]
  • 5F-AMBICA
  • 5F-SDB-006
  • A-796,260 isomeeri
  • A-834,735
  • A-836,339
  • AB-005
  • AB-CHMINACA (siirrettiin huumausaineeksi 28.9.2015)[70]
  • AB-FUBINACA (siirrettiin huumausaineeksi 21.12.2020)[61]
  • AB-FUBINACA 2-fluoribentsyyli-isomeeri
  • AB-PINACA (siirrettiin huumausaineeksi 15.11.2018)[67][46]
  • ADB-FUBINACA (siirrettiin huumausaineeksi 21.09.2020)[71][48]
  • ADBICA
  • ADB-PINACA
  • α-Metyylifentanyylin butaaniamidianalogi
  • α-Pyrrolidiinienantofenoni (α-PEP)
  • α-Pyrrolidiiniheksanofenoni (α-PHP) (siirrettiin huumausaineeksi 21.12.2020)[61]
  • Allyylieskaliini (AL)
  • AM-1248
  • AM-1248 atsepaani-isomeeri
  • AM-2201 bentsimidatsolianalogi (FUBIMINA)
  • AM-2201 indatsolianalogi
  • AM-2201 indatsolikarboksamidianalogi
  • AM-2201 karboksylaattianalogi kinoliinijohdos (5F-PB-22) (siirrettiin huumausaineeksi 15.11.2018)[67][46]
  • AM-6527 5-fluoripentyylijohdos
  • AM-694 etyylijohdos
  • AM-694 metyylijohdos
  • 2-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydro-1H-indeeni (2-APDI)
  • 3-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydro-1H-indeeni (3-APDI)
  • 4-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydro-1H-indeeni (4-APDI)
  • 5-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydro-1H-indeeni (5-APDI)
  • 6-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydro-1H-indeeni (6-APDI)
  • 7-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydro-1H-indeeni (7-APDI)
  • 2-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydrobentsofuraani (2-APDB)
  • 3-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydrobentsofuraani (3-APDB)
  • 4-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydrobentsofuraani (4-APDB)
  • 7-(2-Aminopropyyli)-2,3-dihydrobentsofuraani (7-APDB)
  • 2-(2-Aminopropyyli)bentsofuraani (2-APB)
  • 3-(2-Aminopropyyli)bentsofuraani (3-APB)
  • 7-(2-Aminopropyyli)bentsofuraani (7-APB)
  • Asetyylifentanyyli (siirrettiin huumausaineeksi 28.9.2015)[70]
  • BB-22
  • β-Me-PEA
  • bk-2C-B
  • 4-Bromiamfetamiini (4-BA)
  • 2-Bromimetoksetamiini
  • 4-Bromoetkatinoni (4-BEC)
  • Difenidiini (siirrettiin huumausaineeksi 14.2.2022)[51]
  • Diklatsepaami (siirrettiin huumausaineeksi 1.4.2016)[66]
  • 3,4-Dimetoksi-α-pyrrolidinovalerofenoni (3,4-DMeO-α-PVP)
  • 3,4-Dimetyylietkatinoni (3,4-DMEC)
  • DOI
  • EAM-2201
  • Eskaliini
  • Eutyloni (siirrettiin huumausaineeksi 8.8.2022)[53]
  • FDU-PB-22
  • Fentanyylin butaaniamidianalogi
  • Flubromatsepaami (siirrettiin huumausaineeksi 1.4.2016)[66]
  • 4-fluoributyyrifentanyyli (siirrettiin huumausaineeksi 1.4.2016)[66]
  • 1-(4-Fluorifenyyli)-2-(piperidin-1-yyli)pentan-1-oni
  • 4-Fluorikatinoni
  • 4-Fluori-N-isopropyylinorpentedroni
  • FUB-AKB48
  • FUB-PB-22
  • 4-HTMPIPO
  • 4-Jodi-2-aminoindaani (4-IAI)
  • JWH-018 indatsolianalogi (THJ-018)
  • JWH-018 kinoliinikarboksylaattianalogi (PB-22)
  • JWH-018 N-(5-bromipentyyli) johdos
  • JWH-018 N-(5-klooripentyyli) johdos
  • JWH-030
  • JWH-073 metyylijohdos
  • JWH-122 pentenyyli 2-metyyli-indolijohdos
  • JWH-145
  • JWH-302
  • JWH-307 bromianalogi
  • JWH-368
  • JWH-412 5-fluoripentyylijohdos
  • 4-Klooriamfetamiini (4-CA)
  • 4′-Kloori-α-pyrrolidiinipropiofenoni (4′-kloori-α-PPP)
  • Lysergihapon 2,4-dimetyyliatsetididi (LSZ)
  • M5FPIC
  • MAM-2201 klooripentyylijohdos
  • 2-Me-DMT
  • Meklonatsepaami (siirrettiin huumausaineeksi 1.4.2016)[66]
  • Mepirapiimi
  • Metallyylieskaliini (MAL)
  • 2-Metoksiamfetamiini
  • 2-Metoksidifenidiini (2-MeO-difenidiini)
  • 2-Metoksietisyklidiini (2-MeO-PCE)
  • 4-Metoksietisyklidiini (4-MeO-PCE)
  • 2-Metoksiketamiini (2-MeO-ketamiini)
  • 3-Metoksiketamiini (3-MeO-ketamiini)
  • 4-Metoksiketamiini (4-MeO-ketamiini)
  • 3-Metoksimetkatinoni (3-MeOMC)
  • 5-Metoksi-N-isopropyylitryptamiini (5-MeO-NiPT)
  • Metoksipiperamidi
  • 4-Metoksi-α-pyrrolidiinivalerofenoni (4-MeO-α-PVP)
  • 4,5-Metyleenidioksi-2-aminoindaani (4,5-MDAI)
  • 3’,4′-Metyleenidioksi-α-pyrrolidinobutyrofenoni (MDPBP)
  • 3-Metyylietkatinoni (3-MEC)
  • 4-Metyylifendimetratsiini
  • 4-Metyyli-N-etyylinorpentedroni
  • 4-Metyylipentedroni
  • MN-18
  • N-(2-metoksietyyli)-N-(1-metyylietyyli)-2-(1-pentyyli-1H-indol-3-yyli)-4-tiatsolimetanamiini
  • N,N-dietyyli-2-(1-pentyyli-1H-indoli-3-yyli)-4-tiatsoli-metaaniamiini
  • 2-(N-etyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (2-EAPB)
  • 3-(N-etyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (3-EAPB)
  • 4-(N-etyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (4-EAPB)
  • 5-(N-etyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (5-EAPB)
  • 6-(N-etyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (6-EAPB)
  • 7-(N-etyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (7-EAPB)
  • N-etyylinorpentedroni (α-etyyliaminopentiofenoni)
  • NM-2201
  • N-metyyli-2-aminoindaani (N-metyyli-2AI)
  • 2-(N-metyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (2-MAPB)
  • 3-(N-metyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (3-MAPB)
  • 4-(N-metyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (4-MAPB)
  • 5-(N-metyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (5-MAPB)
  • 6-(N-metyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (6-MAPB)
  • 7-(N-metyyli-2-aminopropyyli)bentsofuraani (7-MAPB)
  • N-Metyyli-2C-B
  • N-metyyli-N-etyylitryptamiini (MET)
  • Okfentaniili (siirrettiin huumausaineeksi 28.9.2015)[70]
  • PB-22 indatsolianalogi
  • RCS-4(C4)
  • RH-34
  • SDB-006
  • 1-(Sykloheksyylimetyyli)-2-(4-etoksibentsyyli)-N,N-dietyyli-1H-bentsimidatsoli-5-karboksamidi

28.9.2015 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[72][70]

  • 1-(2,3-dihydro-1H-inden-5-yyli)-2-fenyyli-2-(pyrrolidin-1-yyli)etan-1-oni
  • 25I-NB34MD
  • 25I-NBF
  • 2-EAPB
  • 2-Kloori-4,5-MDMA
  • 3,4-DMA NBOMe
  • 3,4-MDPA
  • 3F-fenmetratsiini
  • 3-klorometkatinoni (3-CMC) (siirrettiin huumausaineeksi 16.1.2023)[65][54]
  • 4-Bromi-alfa-pyrrolidiinivalerofenoni (4Br-α-PVP)
  • 4-EA NBOMe
  • 4-Fluori-alfa-pyrrolidiinienantofenoni
  • 4-Fluori-alfa-pyrrolidiinioktafenoni (4F-α-POP)
  • 4-Fluorietkatinoni (4-FEC)
  • 4F-PBP
  • 4-Metoksi-alfa-pyrrolidiinibutanfenoni (4-MeO-α-PBP)
  • 4-Metoksi-alfa-pyrrolidiinienantofenoni (4-MeO-α-PEP)
  • 4-Metyyli-N,N-dietyylikatinoni
  • 4-Metyyli-N,N-dimetyylikatinoni
  • 4-MMA NBOMe
  • 5-APB NBOMe
  • 5-Dihydrobentsofuraanipyrovaleroni (5-DBFPV)
  • 5F-AMB-PICA
  • 5F-APP-PICA
  • 5F-APP-PINACA
  • 5F-MDMB-PINACA (siirrettiin huumausaineeksi 15.11.2018)[67][46]
  • 5F-SDB-005
  • 5-MeO-EIPT
  • ADAMANTYL-THPINACA
  • ADB-CHMICA
  • ADB-CHMINACA (siirrettiin huumausaineeksi 30.7.2018)[73]
  • Aflokvaloni
  • α-PBT
  • α-pyrrolidiininonafenoni (α-PNP)
  • α-pyrrolidiinioktafenoni (α-POP)
  • AL-LAD
  • AMB-FUBINACA (siirrettiin huumausaineeksi 21.09.2020)[71][48]
  • APP-FUBINACA
  • bk-IVP
  • CUMYL-5FPICA
  • CUMYL-5FPINACA
  • CUMYL-BICA
  • CUMYL-PICA
  • CUMYL-PINACA
  • CUMYL-THPINACA
  • DB-MDBP
  • Desklooriketamiini
  • EFLEA
  • FUB-144
  • Isopropyylifenidaatti
  • Klefedroni (siirrettiin huumausaineeksi 21.12.2020)[61]
  • M-CHMIC
  • MDPHP
  • Metyylimetakvaloni
  • Metyylinaftidaatti (HDMP-28)
  • Modafiendz
  • N,N-iallyylitryptamiini (DALT)
  • 1p-LSD
  • N-etyylinorketamiini
  • Nitrakaiini
  • N-metyyli-bk-MMDA-2
  • Propyylifenidaatti
  • U-47700 (siirrettiin huumausaineeksi 14.11.2016)[74]
  • W-15
  • W-18

1.4.2016 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[75][66]

  • 3,4-DMeO-α-PHP
  • 4-etyylietkatinoni (4-EEC)
  • 4-MeO-α-PV9
  • 4-metyylimetyylifenidaatti
  • 5C-AKB48
  • 5F-AB-FUPPYCA
  • 5F-EMB-PINACA
  • 5-fluoripentyyli-3-pyridinyyli-indoli
  • 5F-PY-PICA
  • 5F-PY-PINACA
  • AB-CHMFUPPYCA
  • AMB-CHMINACA
  • CBL-018
  • DOIP
  • EMB-FUBINACA
  • Etyylinaftidaatti
  • FUB-JWH-018
  • Kratom (Mitragyna Speciosa)
  • McPT
  • MDMB-FUBICA
  • Metamnetamiini
  • Normefedroni
  • Salvia Divinorum (sisältäen salvinoriini A ja B)

14.11.2016 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[76][74]

  • 2,3-dimetyyli-5-fenyylimorfoliini
  • 2,3-dimetyyli-6-fenyylimorfoliini
  • 2,3-DMEC
  • 2,3-DMMC
  • 2,3-DMPPP
  • 2,4-DMEC
  • 2,4-DMMC
  • 2,4-DMPPP
  • 2,5-dimetyyli-3-fenyylimorfoliini
  • 2,5-DMEC
  • 2,5-DMMC
  • 2,6-dimetyyli-3-fenyylimorfoliini
  • 2,6-DMEC
  • 2,6-DMMC
  • 25C-NBF
  • 25C-NBOH
  • 25I-NBOH
  • 2F-Fenetratsiini
  • 3,4-DMPPP
  • 3,5-DMEC
  • 3,6-DMPM
  • 3F-Fenetratsiini
  • 4-Br-α-PPP
  • 4-Cl-α-PVP
  • 4-F-α-PHP
  • 4F-Fenetratsiini
  • AKB-57
  • AMB-CHMICA
  • 1-asetyyli-LSD (ALD-52)
  • alfa-TMT
  • Benosyklidiini
  • bk-IBP
  • 2-CEC
  • 3-CEC
  • 4-CEC
  • 2-CIC
  • 3-CIC
  • 4-CIC
  • 2-Cl-α-PVP
  • 3-Cl-α-PVP
  • 2-CMA
  • 3-CMA
  • 4-CMA
  • CUMYL-4CN-BINACA (siirrettiin huumausaineeksi 30.7.2018)[73]
  • DOF
  • DOPR
  • Efyloni (siirrettiin huumausaineeksi 21.09.2020)[71][48]
  • EG-2201
  • 2-Etyylimetkatinoni (2-EMC)
  • 3-Etyylimetkatinoni (3-EMC)
  • Fenetratsiini
  • 4-fluorietyylifenidaatti
  • 4-fluorimetyylifenidaatti
  • iso-Fenmetratsiini
  • JWH-018:n sykloheksyylimetyylijohdos
  • 2-kloori-N,N-dimetyylikatinoni
  • 3-kloori-N,N-dimetyylikatinoni
  • 4-kloori-N,N-dimetyylikatinoni
  • LTI-701
  • 2-MABB
  • 3-MABB
  • 4-MABB
  • 5-MABB
  • 6-MABB
  • 7-MABB
  • 2-MAPDB
  • 3-MAPDB
  • 4-MAPDB
  • 5-MAPDB
  • 6-MAPDB
  • 7-MAPDB
  • MDMB-CHMCZCA
  • 2-MEC
  • Meksedroni
  • 5-MeO-DIBF
  • 2-MPH
  • 3-MPH
  • 4-MPH
  • NiPP
  • PDM-35
  • 2-PPDi
  • Propyloni
  • Propyylikatinoni
  • tBuONE
  • TH-PHP

15.5.2017 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[77][78]

  • 25B-NBF
  • 25B-NBF:n isomeeri (2-(4-bromi-2,5-dimetoksifenyyli)-N-[(3-fluorifenyyli)metyyli]etan-1-amiini)
  • 25B-NBF:n isomeeri (2-(4-bromi-2,5-dimetoksifenyyli)-N-[(4-fluorifenyyli)metyyli]etan-1-amiini)
  • 25B-NBOH
  • 25B-NBOH:n isomeeri (3-({[2-(4-bromi-2,5-dimetoksifenyyli)etyyli]amino}metyyli)fenoli)
  • 25B-NBOH:n isomeeri (4-({[2-(4-bromi-2,5-dimetoksifenyyli)etyyli]amino}metyyli)fenoli)
  • 2C-TFM
  • 2F-NEB
  • 3F-NEB
  • 3MeO-PCMo
  • 4F-NEB
  • 4MeO-PCMo
  • 5F-ADB-PINACA
  • 5F-EDMB-PINACA
  • 5F-MDMB-PICA (siirrettiin huumausaineeksi 21.12.2020)[61]
  • AB-PINACA N-2-fluoripentyyli-isomeeri
  • Alfa-pyrrolidiini-isoheksafenoni (α-PHiP/α-PiHP) (siirrettiin huumausaineeksi 25.9.2023)[62]
  • α-PPP-MeO
  • AMB-FUBICA
  • APP-CHMINACA
  • 5-BPDi
  • CUMYL-5F-P7AICA
  • Deskloori-N-etyyliketamiini (O-PCE)
  • Diklooripropaani (RTI-111)
  • Dipentyloni (siirrettiin huumausaineeksi 18.11.2024) [56]
  • Dipentylonin isomeeri
  • Efenidiini (NEDPA)
  • EG-018
  • ETH-LAD
  • 2-Fluoridesklooriketamiini (siirrettiin huumausaineeksi 18.11.2024) [56]
  • 3-Fluoridesklooriketamiini
  • 4-Fluoridesklooriketamiini
  • 2-Fluoripentedroni
  • 3-Fluoripentedroni
  • 4-Fluoripentedroni
  • FUB-NPB-22
  • G-130
  • 4-IT
  • 6-IT
  • 7-IT
  • JWH-071
  • 5-MAPDI
  • MDA 19
  • MDMB-FUBINACA
  • 2-MeO-PCMMo
  • 3-MeO-PCMMo
  • 4-MeO-PCMMo
  • 2-MeO-PCMo
  • Metyylimorfenaatti
  • MO-CHMINACA
  • N-etyyliheksedroni (siirrettiin huumausaineeksi 21.12.2020)[61]
  • N-Metyylibentsedroni
  • N-Metyylibentsedronin isomeeri (2-[bentsyyli(metyyli)amino]-1-(2-metyylifenyyli)propan-1-oni)
  • N-Metyylibentsedronin isomeeri (2-[bentsyyli(metyyli)amino]-1-(3-metyylifenyyli)propan-1-oni)
  • N-metyyli-bk-MMDA-5
  • NPDPA
  • SDB-005
  • TH-PVP

30.7.2018 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[79][73]

  • 1-(1,3-difenyylipropan-2-yyli)pyrrolidiini
  • 1P-ETH-LAD
  • 25E-NBOH
  • 25I-NB4OMe
  • 2F-α-PHiP
  • 2-fluorietyyliamfetamiini (2-FEA)
  • 3,4-dikloorietkatinoni (3,4-DCEC)
  • 3F-α-PHiP
  • 3F-α-PVP
  • 4F-α-PHiP
  • 4-fluorietyyliamfetamiini (4-FEA)
  • 5Cl-AB-PINACA
  • 5Cl-bk-MPA
  • 5Cl-MDMB-PINACA
  • 5Cl-THJ-018
  • 5F-3,5-AB-PFUPPYCA
  • 5F-MDMB-P7AICA
  • 5-MeO-pyr-T
  • AMAPN
  • bk-MPA
  • Bromadoline
  • 2-bromimetkatinoni (2-BMC)
  • 3-bromimetkatinoni (3-BMC)
  • 4-bromimetkatinoni (4-BMC)
  • CUMYL-4CN-B7AICA
  • CUMYL-PeGACLONE (siirrettiin huumausaineeksi 14.2.2022)[51]
  • DOT
  • 4-fluoribufedroni
  • 3-fluorietyyliamfetamiini (3-FEA)
  • 2-fluori-N-etyylipentedroni
  • 3-fluori-N-etyylipentedroni
  • 4-fluori-N-etyylipentedroni
  • 2-HO-PCE
  • 3-HO-PCE
  • 4-HO-PCE
  • 2-HO-PCP
  • 3-HO-PCP
  • 4-HO-PCP
  • Isopropyl-U-47700
  • 2-kloori-N-butyylikatinoni
  • 3-kloori-N-butyylikatinoni
  • 4-kloori-N-butyylikatinoni
  • 2-klooripentedroni
  • 3-klooripentedroni
  • 4-klooripentedroni
  • 2-metyyliamfetamiini
  • 3-metyyliamfetamiini
  • 3-metyyliflefedroni
  • NEiH (N-etyyli-isoheksedroni)
  • NiPH (N-isopropyyliheksedroni)
  • N-propyylinorpentedroni
  • U-48800
  • U-51754

5.8.2019 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[80][64][63]

  • Klonipratsepaami
  • Ro 07-4065
  • Metyyliklonatsepaami
  • 2F-fenmetratsiini
  • 4F-fenmetratsiini
  • PPAP
  • U-50488
  • 3,4-metyleenidioksi-U-47700
  • Tropariili
  • DMBA-CHMINACA
  • MBA-CHMINACA
  • A-CHMINACA
  • TH-PBP
  • MDMB-4en-PINACA (siirrettiin huumausaineeksi 9.8.2021)[81]
  • AMB-4en-PICA
  • MPhP-2201
  • 5F-AB-P7AICA
  • WIN 35428
  • 4-HO-MPT
  • 5-HO-MPT
  • 6-HO-MPT
  • 7-HO-MPT
  • 4-HO-McPT
  • 5-HO-McPT
  • 6-HO-McPT
  • 7-HO-McPT
  • 4F-MDMB-BINACA (siirrettiin huumausaineeksi 21.12.2020)[61]

21.12.2020 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[82][61]

  • 1B-LSD
  • 1-cP-LSD (1cP-LSD)
  • 2F-QMPSB
  • 2F-Viminoli
  • 3F-α-PHiP
  • 3F-α-PHP
  • 4F-Furanyylifentanyyli
  • 4F-MDMB-BICA (siirrettiin huumausaineeksi 9.8.2021)[81]
  • 5F-A-P7AICA
  • 6-BR-DMPEA
  • ADB-BUTINACA (siirrettiin huumausaineeksi 25.9.2023)[62]
  • APP-BINACA
  • BENZYL-4CN-BINACA
  • BOD
  • 1-(4-Bromi-2,5-dimetoksifenyyli)etanamiini
  • N-Butyyliheksedroni
  • N-Butyylipentyloni
  • 3,4-CFP
  • CUMYL-CBMINACA
  • 4’-Etyyli-α-PVP
  • MDMB-CHMINACA
  • MDPEP
  • Metodesnitatseeni (siirrettiin huumausaineeksi 8.8.2022)[53]
  • Metokspropamiini
  • Metyyli 2-fenyyli-2-(pyrrolidin-1-yyli)asetaatti
  • N-Metyyli U-47931E
  • 2-Metyyli-AP-237 (siirrettiin huumausaineeksi 25.9.2023)[62]
  • 4'-Metyyli-α-PiHP
  • α-PCYP
  • Piperidyylitiambuteeni
  • SL-164
  • Metonitatseeni (siirrettiin huumausaineeksi 14.2.2022)[51]

9.8.2021 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[83][81]

  • Deoksimetoksetamiini
  • N-etyyliheptedroni
  • 4-HO-DPT
  • 2-Kloorimetkatinoni (2-CMC)
  • Mefedreeni
  • 3-Metoksifenmetratsiini
  • Metoksisopropamiini
  • 4F-3-Metyyli-α-PVP

14.2.2022 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[84][51][85]

  • 1cP-AL-LAD
  • 3F-N-etyyliheksedroni
  • 3F-PCP
  • 4F-ABINACA
  • 4F-deprenyyli
  • 5F-EDMB-PICA
  • ADB-4en-PINACA
  • ADB-HEXINACA
  • α-D2PV
  • AP-238
  • Butonitatseeni (siirrettiin huumausaineeksi 8.8.2022)[53]
  • 3-Cl-PCP
  • EDMB-PINACA
  • Etonitatsepyyni (siirrettiin huumausaineeksi 8.8.2022)[53]
  • Fluonitatseeni (siirrettiin huumausaineeksi 8.8.2022)[53]
  • Hydroksetamiini
  • 3-kloorifenmetratsiini
  • MDPHiP
  • 5-MeO-AI
  • 5-MeO-DBT
  • 3-Me-PCP
  • 2'-Me-PVP
  • 3-metyylimetamfetamiini (3-MMA)
  • N,N-dietyylipentyloni
  • PEAP
  • Protonitatseeni (siirrettiin huumausaineeksi 8.8.2022)[53]
  • 4-(trifluorimetyyli) U-47700

8.8.2022 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[86][53]

  • 1V-LSD
  • 5F-BZO-POXIZID
  • 4-AcO-EPT
  • ADB-FUBIACA
  • Bretatseniili
  • BZO-4en-POXIZID
  • BZO-CHMOXIZID
  • BZO-POXIZID
  • CH-PIACA
  • 4-Cl-3-MMC
  • CUMYL-TsINACA
  • Desklooriklotitsolaami
  • Desmetyylimoramidi
  • Dipyanoni
  • Fenotsoloni
  • Flubrotitsolaami
  • Fluetitsolaami
  • iso-3-CMC
  • Klobromatsolaami
  • 3-Me-PCPy
  • 5-Metyylitiopropamiini
  • 3-MPC

16.1.2023 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[87][65]

  • ADB-B-5Br-INACA
  • A-FUBIACA
  • CH-IACA
  • Desalkyyligidatsepaami
  • 2-fluori-deskloori-N-ethyliketamiini
  • Heksahydrokannabinoli (HHC)
  • MDMB-INACA
  • N-butyylibutyloni
  • N-sykloheksyyli metyloni
  • PZAP

25.9.2023 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[88][62]

  • 4F-MBZP
  • ADB-D-5Br-INACA
  • ADMB-INACA
  • 2-bromimeskaliini
  • 2,6-dibromimeskaliini
  • Etyleenioksinitatseeni
  • Fluoreksetamiini
  • 2’-fluori-2-fluori-3-metyylifentanyyli
  • Heksahydrokannabiforoli (HHC-P)
  • HHC-asetaatti (HHC-O)
  • 4-HO-EPT
  • Iso-3-MMC
  • 3-MeO-NBOMe
  • 5-MeO-TMT
  • 2-metyyli-α-PHiP
  • N-{5-bromi-1-[(4-fluorifenyyli)metyyli]-4-metyyli-2-okso-1,2-dihydropyridin-3-yyli}sykloheksaanikarboksamidi
  • N-Sykloheksyylibutyloni
  • Tetrahydrokannabidioli (H4-CBD)

10.6.2024 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[89]

  • 1T-LSD
  • 2C-T
  • CUMYL-3TMS-PRINACA
  • Heksahydrokannabiheksoli (HHCH)
  • MDMB-BINACA
  • 3'-Me-PVP
  • N-sec-butyylipentedroni
  • ∆-8-Tetrahydrokannabiforoli (∆-8-THCP)
  • ∆-9-Tetrahydrokannabiforoli (∆-9-THCP)

18.11.2024 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[56]

  • 3,4-EtPV
  • αMPip-isoheksanofenoni
  • ALEPH-2
  • Fluetonitatseeni (siirrettiin huumausaineeksi 25.4.2025)
  • HHC-P-O-asetaatti
  • 9-OH-HHC
  • 3-Me-PCE
  • 3-Metyyli-α-PHiP
  • 6-Metyylidesnitroetonitatseeni
  • N,N-dimetyylietonitatseeni
  • N-desetyyliprotonitatseeni
  • Δ-8-THCB
  • Δ-9-THCB
  • Δ-8-THCB-O-asetaatti
  • Δ-9-THCB-O-asetaatti
  • Δ-8-THC-C8
  • Δ-9-THC-C8
  • Δ-8-THCH
  • Δ-9-THCH
  • Δ-8-THC-O-asetaatti
  • Δ-9-THC-O-asetaatti
  • Δ-9-THCP-O-asetaatti
  • Δ-8-THCP-O-asetaatti

5.5.2025 voimaan tuleva valtioneuvoston asetus lisää listaan:[57]

  • 1P-AL-LAD
  • 1S-LSD
  • Desglysyylidiklatsafoni
  • Desglysyyliklonatsafoni
  • Desglysyylinoravitsafoni
  • Desnitrokloorinitatseeni
  • 3'-Me-PHP
  • MDMB-4en-P-5Br-INACA
  • 10-OH-HHC
  • 10-OH-HHCP
  • Pyrofenidoni
  • Ro 07-3953
  • Syklorfiini
  • ∆-9-THC-metyylikarbonaatti
  • ∆-8-THCV
  • ∆-9-THCV
Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads