Maanit

Maanit (lat. manes) olivat antiikin roomalaisessa mytologiassa edesmenneitten sieluja, joita palvottiin jumaluuksina^[1]. "Vähäisempinä" henkiolentoina ne olivat verrattavissa laareihin ja penaatteihin. Maaneja juhlittiin helmikuussa Parentalia- ja Feralia-juhlissa.

Maaneja kutsuttiin myös nimellä Di Manes (Di tarkoittaa jumalia). Roomalaisissa hautakivissä olikin usein merkintä D.M., eli Dis Manibus, joka käännettynä tarkoittaa "(omistettu) Manes-jumalille". Samalla ilmaisulla voitiin viitata myös manalaan eli Haadeeseen.

Sanana manes ('kuolleitten henget') juontuu indoeurooppalaisesta kantakielestä, juuresta *men- 'ajatella'. Sukulaissanoja ovat muitten muassa sanskritin manas 'mieli' sekä muinaiskreikan menos 'elämä, voima'.

Latinan kielessä manes on yhtä aikaa sekä yksikkö että monikko.