Markus Jokinen
suomalainen jääkiekkoilija From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Markus Jokinen (s. 13. syyskuuta 1988 Kuorevesi) on suomalainen jääkiekkoilija, joka pelaa II-divisioonaa KOOVEE:n kakkosjoukkueessa. Hän on pelipaikaltaan vasen laitahyökkääjä. Jokinen on pelannut urallaan aiemmin SM-liigaa Tampereen Ilveksessä, JYPissä ja KooKoossa yhteensä 182 runkosarjaottelua tehopistein 18+24=42 ja kolme playoff-ottelua tehden yhden maalin. Suurimman osan urastaan hän on viettänyt kuitenkin alemmissa sarjoissa. Kaudella 2017–2018 Jokinen toimi KeuPa HT:n Mestis-joukkueen kapteenina ja johdatti joukkueensa Mestiksen-mestaruuteen. Hänet palkittiin sarjan parhaana hyökkääjänä Mika Helkearo -palkinnolla. Jokinen on voittanut myös kaksi kertaa pistepörssin sarjatasoa alempana Suomi-sarjassa.[4] Jokinen on yleisesti tunnettu pelityyliltään työteliäänä kahden suunnan hyökkääjänä, joka on tehnyt varsinkin alemmilla sarjatasoilla myös hyvin pisteitä.[1]
Remove ads
Ura
Jokinen aloitti jääkiekkoilun 6-vuotiaana Kuoreveden Pallossa. Hän pelasi juniorina sittemmin Längelmäen Urheilijoissa, josta Jokinen siirtyi varsinaiseen kasvattajaseuraansa Jämsän Kiekko-Susiin.[5] Hän debytoi seuran miesten II-divisioonajoukkueessa kaudella 2006–2007. Kaudella 2007–2008 Jokinen oli Kiekko-Susien paras pistemies, maalintekijä ja syöttäjä tehoilla 25+31=56.[6] Kaudeksi 2008–2009 hän siirtyi KOOVEE:hen, jossa Jokinen pelasi valtaosan kaudestaan Suomi-sarjaa. Hän pelasi osan kaudestaan myös seuran A-nuorissa, jossa Jokinen voitti A-nuorten I-divisioonan mestaruuden. KOOVEE eteni A-nuorten SM-liigan karsintoihin saakka, mutta joukkue jäi kuitenkin ilman sarjanousua. Kaudella 2009–2010 Jokinen voitti koko Suomi-sarjan pistepörssin tehoilla 29+30=59. Hän voitti kauden päätteeksi pronssia.[4]
Kesäkuussa 2010 Jokinen siirtyi try-outille Mestis-joukkue Lempäälän Kisaan.[7] Elokuussa hän sai kaksivuotisen jatkosopimuksen.[8] Jokisen Mestiksen tulokaskausi 2010–2011 toi 32 runkosarja- ja kolmessa playoff-ottelussa tehot 2+9=11. Hän pelasi kauden aikana myös 12 ottelua lainalla sarjatasoa alempana KOOVEE:ssä. Helmikuussa 2011 Jokisen sopimusta jatkettiin vuodella kevääseen 2013 saakka.[9] Kaudella 2011–2012 LeKi ajautui Mestiksen karsintasarjaan, jonka maalipörssin voiton Jokinen jakoi kuudella osumallaan joukkuetoverinsa Tomi Peltosen kanssa.[10] LeKi onnistui säilyttämään sarjapaikkansa.[4]
Kauden 2012–2013 kynnyksellä Jokinen jätti LeKin ja palasi pelaamaan KOOVEE:n Suomi-sarjajoukkueeseen.[11] Hän voitti tehoilla 30+25=55 joukkueen sisäisen maalipörssin ja jakoi sisäisen pistepörssin voiton Janne Anttilan kanssa.[12] Kaudella 2013–2014 Jokinen voitti tehoilla 37+35=72 koko Suomi-sarjan maalipörssin ja jakoi pistepörssin voiton Ketterän Arttu Reposen kanssa. Jokinen vei kuitenkin myös pistepörssivoiton suuremman maalimääränsä ansiosta.[4] Hän pelasi kauden aikana myös yhden Mestis-ottelun lainalla LeKissä marraskuussa 2013.[13] Jokinen palasi joukkueeseen try-outin kautta kaudeksi 2014–2015.[14] Hän voitti LeKin sisäisen piste- ja maalipörssin tehoilla 15+20=35.[15]
Toukokuussa 2015 Jokinen siirtyi try-outille Tampereen Ilveksen SM-liigajoukkueeseen.[16] Hän sai kesäkuussa 1+1-vuotisen jatkosopimuksen kaudeksi 2015–2016.[17] Jokinen teki liigadebyyttinsä lopulta kahta päivää ennen 27-vuotissyntymäpäiväänsä kauden avauskierroksella 11. syyskuuta 2015 paikallisvastustaja Tapparaa vastaan. Hänet merkittiin Ilveksen kolmosketjun oikeaan laitaan Markku Flinckin ja Matias Soinnun viereen.[18] Jokinen sai ottelussa jääaikaa 13.52 minuuttia.[19] Hän teki liigauransa avausmaalin seuraavassa ottelussa 12. syyskuuta 2015 Ilveksen varsinaisessa kotiavauksessa Vaasan Sportia vastaan.[20] Marraskuussa seura käytti Jokisen sopimuksessa olleen option ja teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen hänen kanssaan.[21] Kaikkiaan Jokisen ensimmäinen SM-liigakausi toi 45 runkosarjaottelussa tehot 6+5=11. Kausi 2016–2017 hänellä päättyi helmikuussa 2017 tulleeseen polvivammaan.[22]
Kaudeksi 2017–2018 Jokinen siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Mestis-joukkue KeuPa HT:hen.[23] Lokakuussa 2017 seura lainasi hänet toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella KeuPan yhteistyöjoukkueeseen, SM-liigajoukkue JYPiin.[24] Jokinen pelasi siellä kolme ottelua ja hän palasi KeuPaan. Jokinen oli joukkueen paras pistemies ja maalintekijä tehoilla 29+22=51, joilla hän sijoittui koko Mestiksen maalipörssissä toiseksi edellään vain Ketterän Joona Jääskeläinen sekä pistepörssissä neljänneksi.[25] Jokinen jakoi myös sarjan alivoimamaalipörssin voiton Jokipoikien Tuukka Rajamäen kanssa neljällä osumallaan. Hän voitti myös koko Mestiksen pudotuspelien piste- ja maalipörssin tehoilla 12+6=18. Jokinen nousi Waltteri Lehtosen loukkaannuttua KeuPan kapteeniksi tammikuussa 2018.[26] Hän jatkoi Lehtosen kuntoutumisesta huolimatta tehtävässä kauden loppuun ja johdatti joukkueen Mestiksen mestaruuteen. Jokinen palkittiin pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana Håkan Hjerpe -palkinnolla.[1] Hänet palkittiin myös pelaajien äänestämänä Mestiksen kauden parhaana pelaajana Kultaisella kiekolla. Jokinen palkittiin myös parhaana hyökkääjänä Mika Helkearo -palkinnolla ja hänet valittiin ensimmäiseen tähdistökentälliseen.[4]
Jokinen palasi kaudeksi 2018–2019 vuoden mittaisella sopimuksella JYPiin.[1] 9. syyskuuta 2018 pelatussa Mestarien liigan ottelussa HC Banská Bystrican Benjamin Marshall taklasi häntä suoraan päähän, minkä seurauksena Jokinen sai aivotärähdyksen ja oli sivussa syyskuun loppuun.[27] Marshall sai teostaan kymmenen minuutin käytösrangaistuksen ja hänet asetettiin kolmen ottelun mittaiseen pelikieltoon.[28] Kaudeksi 2019–2020 Jokinen siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella KooKoohon. Joukkueen apuvalmentajana toimii hänelle KeuPa HT:stä tuttu Mikko Heiskanen.[2] Jokinen teki SM-liigan yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 4+8=12.[4]
Syyskuussa 2020 Jokinen palasi KOOVEE:hen ja siirtyi pelaamaan vuoden mittaisella sopimuksella II-divisioonaa seuran kakkosjoukkueeseen.[29]
Remove ads
Muuta
Jokinen pelaa myös rullakiekkoa ja hän edustaa Rullakiekon SM-liigaseura Koovee Rollersia. Hän on aiemmin pelannut myös Näätä Rollersissa.[30] Jokinen on saavuttanut rullakiekon SM-kultaa vuosina 2011 ja 2018 [31][32] sekä hopeaa vuosina 2012, 2013, 2014 ja 2015.[33][34] Hänet on valittu rullakiekon SM-liigan pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi vuonna 2011.[35] Jokinen on ollut mukana myös Suomen rullakiekkomaajoukkueessa ja oli voittamassa MM-pronssia vuonna 2012,[36] maailmanmestaruutta vuonna 2014 sekä MM-hopeaa vuonna 2015.[37] Hänet on valittu vuoden rullakiekkoilijaksi vuonna 2014.[38]
Jokinen opiskelee Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa.[2]
Remove ads
Tilastot
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads