Moksi (Korpilahti)
kylä Jyväskylässä From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Moksi (rekisterikylän nimenä myös Riihijärvi) on yksi Korpilahden pohjoisista kylistä Jyväskylässä. Se on tunnettu Suomen rallista, johon on useina vuosina kuulunut Moksin erikoiskoe. Moksin asukkaista moni käy töissä kylän ulkopuolella muun muassa Jyväskylässä ja Korpilahdella. Kylällä on myös maataloutta.
Vuoden 2021 lopussa Moksin tilastollisella pienalueella eli 141 asukasta.[1] Varsinaisen Moksin lisäksi tilastoalueeseen kuuluu Varrasperä, Humma, Hoikanpohja, Nakkerinpohja, Römminpohja ja Hankapohja.[2]
Moksi sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä ja noin 15 minuutin ajomatkan päästä Korpilahden keskustasta.
Remove ads
Ympäristö ja luonto
Moksin alueella sijaitsevia järviä ovat muun muassa Moksinjärvi, Surkee ja Joutee.[2]
Korpilahden (vuodesta 2009 myös Jyväskylän) korkein kohta Uutelanmäki sijaitsee Moksin eteläpuolella.[3]
Historia
Moksin ja Moksinjärven nimet ovat todennäköisesti saamelaisperäisiä. Nykysaamelaiskielissä kantasanaa vastaa inarinsaamen verbi mokseđ ("kuljettaa veden yli"). Myös Vihdin Moksin nimi on samaa perua.[4] Rekisterikylän nimi Riihijärvi perustuu Saulo Kepsun mukaan Moksinjärven vanhempaan nimitykseen. Kylä mainitaan Riihijärvenä jo vuonna 1582.[5]
Ennen asuttamista seutu oli Jämsän erämaata. Eräkappaletta kutsuttiin Moksinpuolisen päiväkunnaksi; tälle alueelle on muodostunut myös muun muassa Tikkalan kylä.[6] Moksin kantatalo perustettiin vuonna 1582. Se ehti olla yksinäistalona noin parinsadan vuoden ajan.[7] Vuonna 1785 Moksin talosta erotettiin Mattilan ja Koppelmäen talot. Kylän ensimmäinen torppa, vuonna 1757 perustettu Ikosenmäki, itsenäistyi vuonna 1808. Vuonna 1860 kylässä oli torppia yhteensä kahdeksan.[8]
Moksi kuului Jämsän pitäjään vuoteen 1861 asti, jolloin Korpilahden kappeliseurakunta erotettiin erilliseksi pitäjäksi.[9] Vuonna 2009 Korpilahden kunta liitettiin Jyväskylään.
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads