Nightmare 2 – Painajainen jatkuu

vuoden 2014 elokuva From Wikipedia, the free encyclopedia

Nightmare 2 – Painajainen jatkuu
Remove ads

Nightmare 2 – painajainen jatkuu[3] (työnimiltään NM2 ja Nightmare 2) on 3. joulukuuta 2014 ensi-iltansa saanut elokuva, joka perustuu MTV3-kanavan esittämään Salatut elämät -televisiosarjaan.[4] Elokuvan on ohjannut Marko Äijö ja sen pääosissa näyttelevät Sara ja Mikko Parikka sekä Tero Tiittanen.[5] Elokuva on jatkoa joulukuussa 2012 ensi-iltansa saaneelle elokuvalle Nightmare – painajainen merellä.[4]

Pikafaktoja Valmistustiedot, Aiheesta muualla ...

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat saarelle, jossa elokuvan henkilöt ovat eristyksissä.[4][6] Ohjaaja Marko Äijön mukaan elokuvan tunnelma on ”synkempi kuin ensimmäisessä osassa”.[4] Elokuva oli tarkoitus kuvata jo kesällä 2013, mutta Suomen elokuvasäätiön tukipäätösten aikataulun vuoksi kuvauksia siirrettiin eteenpäin.[6] Elokuvan kuvaukset alkoivat toukokuussa 2014 kestäen juhannukseen saakka.[7] Kuvaukset kestivät yhteensä neljä viikkoa, joista yksi viikko kuvattiin Tervakoskella Tervaniemen kartanomiljöössä.[8][9]

Remove ads

Taustaa

Elokuvan tuotantobudjetti oli 591 000 euroa, josta elokuvasäätiön osuus oli 290 000 euroa. Elokuvan levitysyhtiö SF Film sai elokuvasäätiöltä 80 000 euroa markkinointi- ja levitystukea.[10]

SF Filmin YouTube-kanavalla ja MTV:n verkkosivuilla julkaistiin 7. heinäkuuta 2014 elokuvan ensimmäinen teaser, jota esitettiin myös elokuvateattereissa 4. heinäkuuta 2014 lähtien. Videolla elokuvayleisöä kehotettiin sulkemaan puhelin elokuvan ajaksi.[11][12]

MTV julkaisi 24. syyskuuta 2014 verkkosivuillaan ensimmäisenä mediana elokuvan trailerin sekä virallisen nimen.[13]

Remove ads

Rooleissa

 Sara Parikka  Peppi Kuula  
 Mikko Parikka  Jiri Viitamäki  
 Tero Tiittanen  Sergei Kuula  
 Tommi Taurula  Kari Taalasmaa  
 Hemmo Karja  Janne Haukkala  
 Emil Hallberg  Tale Taalasmaa  
 Patrik Borodavkin  Miro Holm  
 Sara Lohiniva  Oona Kiviranta  
 Jasmin Voutilainen  Aino Kaukovaara  
 Jami Hyttinen  Eino  
 Henry Pöyhiä  Matti  
 Karri Kontturi  Ukko  
 Karoliina Blackburn  Tessa Nylund  
Remove ads

Juoni

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Jiri on perustanut lomasaarelle kesäbaarin, jonne hän kutsuu ystävänsä viettämään viikonloppua.[14] Hääristeilyllä aiemmin tapahtuneet (edellisessä elokuvassa) ikävyydet palaavat Pepin mieleen, kun käy ilmi, että Sampo Kaukovaaran sisko Aino on kesätöissä paikallisessa mökkikylässä. Lisäksi saarella tapahtuvien outojen asioiden myötä Peppi tajuaa, ettei painajainen olekaan vielä päättynyt.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Vastaanotto

Ennen elokuvan ensi-iltaa järjestettiin 11:llä paikkakunnalla kiertänyt fanikiertue, jossa elokuva esitettiin katsojille ennakkoon ja katsojat pääsivät tapaamaan elokuvan näyttelijöitä.[15] Kiertuen ennakkonäytökset olivat loppuunmyytyjä.[16]

Elokuvan kävi katsomassa ensi-iltaviikonlopun aikana 16 117 katsojaa ja se oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomen elokuvateattereissa.[16][17] Ennakkonäytökset mukaan lukien elokuvan on nähnyt 74 636 katsojaa.[16][2]

Kriitikoiden vastaanotto

Elokuva sai edeltäjänsä tavoin kriitikoilta huonon vastaanoton. Elokuvalehti Episodi antoi sille yhden tähden ja kritisoi elokuvan dialogia sekä sen ”kliseistä juonta”. Dome.fi:n arvostelijan Aki Lehden mukaan elokuvan katsominen on sen katsojalle kidutusta. Lehti kehuu elokuvan ammattimaista kuvausta ja leikkausta, mutta sen käsikirjoituksessa ei Lehden mukaan ole ”yhtään mitään järkeä”, eikä elokuva saanut siltä yhtään tähteä.[18][19]

Helsingin Uutiset sanoo elokuvan näyttelijätyön ja dialogin olevan ”kömpelöä” ja ”jäykkää”.[20] Nyt-liitteen arvostelija moittii elokuvaa huonoimmaksi valkokankaalta näkemäkseen ja pitää käsittämättömänä miten ”tiedossa olevalle isolle uskolliselle yleisölle tehdään näin amatöörimäistä jälkeä”.[21]

Iltalehden toimittaja Tuomas Riskalan mukaan elokuva on ”mahdollisesti Suomen historian huonoin elokuva”, sekä tehty testaamaan kuinka huonon elokuvan voi kannattavasti tehdä.[22]

Arvosteluja

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads