Ocala

From Wikipedia, the free encyclopedia

Ocala
Remove ads

Ocala on kaupunki pohjoisessa Floridan osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Kaupunki kuuluu Marionin piirikuntaan. Kaupunki on suurin piirikunnassaan[1] 64 096 asukkaallaan. Kaupungin pinta-ala on noin 116 neliökilometriä ja väestötiheys 553 asukasta neliökilometrillä. Kaupungin väkiluku oli kasvanut vuodesta 2020 noin kuudellasadalla ja vuodesta 2010 8 000 asukkaalla.[2] Kaupungin pormestari on Kent Guinn.[3]

Pikafaktoja









Vuonna 1943 ensimmäinen hevosmaatila perustettiin kaupunkiin. Myöhemmin näiden lukumäärä alkoi kasvamaan, ja kaupunkia voidaan kutsua maailman hevospääkaupungiksi.[4]

Remove ads

Väestö

Ocalan väkiluku on verrattuna vuosiin 2010 ja 2020 kasvussa. Vuonna 2021 väkiluku oli 64 096 asukasta, ja väestötiheys oli 553 asukasta neliökilometrillä.[2] Kaupungin mediaani-ikä on noin 38 vuotta, ulkomaalaisilla se on korkeampi (48). Floridalaisten keski-ikä on korkeampi. Ulkomaalaisten osuus väestöstä on 8,5 prosenttia ja maan kansalaisia väestöstä on 97 prosenttia. Kaupungin varallisuus ja palkat ovat keskimäärin pienempiä kuin muilla osavaltion asukkailla.[5][6]

Remove ads

Ilmasto

Kaupungissa on pitkät, kuumat kesät ja lyhyet, melko lämpimät, mutta kylmemmät talvet. Kaupungin lämpimin kuukausi on heinäkuu ja kylmin tammikuu. Sateinen jakso kestää kesäkuusta syyskuuhun. Kaupungissa vallitsee kostea, subtrooppinen ilmasto, jossa ukkoset ovat yleisiä ja auringonpaistetta on paljon ympäri vuoden. Tästä osavaltion on saanut lempinimensäkin (The Sunshine State, suom. Auringonpaisteen osavaltio).[7][8]

Ocalan ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 20,0 21,7 24,4 27,2 30,6 31,7 32,2 31,7 30,6 27,8 23,9 21,1 ka. 26,9
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) 7,8 8,9 11,7 14,4 17,8 21,1 22,2 22,2 21,1 16,7 12,2 9,4 ka. 15,5
Vrk:n keskilämpötila (°C) 12,8 14,4 17,8 20,6 23,9 26,1 26,7 26,7 25,6 21,7 17,8 14,4 ka. 20,7
Sademäärä (mm) 68,6 76,2 83,8 61,0 66,0 139,7 149,9 147,3 121,9 61,0 45,7 53,3 Σ 1 074,4
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
20,0
7,8
21,7
8,9
24,4
11,7
27,2
14,4
30,6
17,8
31,7
21,1
32,2
22,2
31,7
22,2
30,6
21,1
27,8
16,7
23,9
12,2
21,1
9,4
S
a
d
a
n
t
a
68,6
76,2
83,8
61,0
66,0
139,7
149,9
147,3
121,9
61,0
45,7
53,3


Lähde: [8]
Remove ads

Ystävyyskaupungit

Ocalalla on kaksi ystävyyskaupunkia:[9]

Kuvia

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads