Olli Haavisto

suomalainen muusikko, pääsoittiminaan steel-kitara ja kitara From Wikipedia, the free encyclopedia

Olli Haavisto
Remove ads

Olli Haavisto (s. 30. toukokuuta 1954 Pori) on suomalainen muusikko, pääsoittiminaan steel-kitara ja kitara. Hän on Suomen arvostetuimpia steel-kitaristeja ja toiminut sessiomuusikkona useiden suomalaisten kevyen musiikin artistien albumeilla. Hän on soittanut noin 1850 kappaleella noin 600 albumilla. Tuottajana hän on ollut noin 50 albumilla. Hän on myös soittanut noin 5 000 keikkaa.[1]

Pikafaktoja Henkilötiedot, Muusikko ...
Remove ads

Opinnot

Haavisto opiskeli huilun soittoa Espoon musiikkiopistossa vuosina 1968–73. Hän opiskeli myös Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä ja englannin kieltä viiden vuoden ajan 1970-luvulla.[1]

Ura muusikkona

Haaviston ensimmäinen yhtye oli vuonna 1973 perustettu Vanha Isäntä, joka voitti samana vuonna pop-yhtyeitten SM-kisat akustisella ohjelmistolla, esittäen perinnekappaleita aluksi lähinnä Brittein saarilta. Pian kuitenkin yhtyeen mielenkiinto kääntyi kohti Yhdysvaltain perinnemusiikkilaja, lähinnä kohti bluegrassiä ja kantria. Tällöin Haaviston pedal steel -kitaroinnille oli kysyntää.[1]

Haavisto osti ensimmäisen steel-kitaransa vuonna 1976 ja levytti sillä jo kahden viikon harjoittelun jälkeen. Kyseessä oli Jukka Virtasen kääntämä Dr. Hook & The Medicine Show -kappale “Äidin ihmekauha” (“The Wonderful Soupstone”, kirj. Shel Silverstein), jonka lauloi Aimo Jaara.[1]

Sittemmin Haaviston yhtyeitä ovat olleet muun muassa, Jim Pembroke Band, J. Karjalainen ja Mustat Lasit, Mikko Kuustosen taustayhtye, Mikko Alatalon yhtye, The Boys, Dallas Wayne & The Dimlights, Kari Tapion taustayhtye Hänen Orkesterinsa, Hoedown, Farangs, Ninni Poijärven taustayhtye, Band'o, Jorma Kääriäisen taustayhtye, Topi Sorsakosken yhtye, Country Boys, Jim Pembroke Band, Meatballs, North Country Far ja Tuomari Nurmio & Kylmät Todistajat.[2]

Haavisto julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Pysäkkimusiikkia vuonna 2002. Toisen albuminsa Collisions hän julkaisi vuonna 2020. Molemmat julkaisi Texicalli Records. Jälkimmäisellä levyllä soittavat mm. Pepe Ahlqvist, Jukka Gustavson, Seppo Sillanpää, Timo Kämäräinen, Verneri Pohjola, Tuomo Prättälä sekä pikkuveli Janne Haavisto.[1][2]

Remove ads

Perhe

Haaviston sisar on näyttelijä-laulaja Susanna Haavisto ja veli rumpali Janne Haavisto. Heidän isänsä oli jazzvibrafonisti Jukka Haavisto.[3]

Haavistolle myönnettiin taiteilijaeläke 2015.[4]

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads