Oppivelvollisuus

lakisääteinen velvollisuus perustason koulutukseen From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Oppivelvollisuudella ymmärretään nykyaikaisissa yhteiskunnissa kaikille kansalaisille asetettua velvollisuutta hankkia itselleen tietty perussivistys.

Oppivelvollisuus Suomessa

Historia

Suomi otti käyttöön oppivelvollisuuden vuoden 1921 oppivelvollisuuslailla, joka määräsi kaikille pakolliseksi vähintään kuusivuotisen kansakoulun oppimäärän suorittamisen. Käyttöönotto tapahtui verrattain myöhään, sillä oppivelvollisuudesta ei ollut onnistuttu säätämään Venäjän alaisuudessa. Oppivelvollisuutta myös vastustettiin, sillä kansakoulun pelättiin olevan yhteiskunnalle kallis ja kasvattavan huonoja työntekijöitä. Käytännössä oppivelvollisuus toteutui suurimmassa osassa maata jo 1920-luvulla, mutta Tunturi-Lapissa viimeiset syrjäkylät saatiin kouluverkon piiriin vasta 1950-luvulla.lähde?

Oppivelvollisuuden suorittaminen

Suomessa oppivelvollisuus alkaa yleensä sinä vuonna, kun lapsi täyttää seitsemän vuotta. Koulun aloittamista voidaan kuitenkin siirtää vuodella myöhemmäksi tai aikaisemmaksi. Yleisimmin oppivelvollisuus suoritetaan peruskoulussa, joka opettaa oppimäärään kuuluvia oppiaineita, ja sitä jatketaan toisella asteella. Oppivelvollisuus on mahdollista suorittaa myös muulla tavoin kuin peruskoulua käymällä – tällöin oppivelvollisen huoltajat ovat vastuussa siitä, että oppivelvollinen saa perusopetuksen oppimäärän mukaiset tiedot.[1] Oppivelvollisuuden lisäksi Suomessa asuvien lasten on osallistuttava oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan[2].

Oppivelvollisuuden loppuminen

1.8.2021 alkaen oppivelvollisuus päättyy, kun oppilas täyttää 18 vuotta. Tämä tarkoittaa, että jokaisen nuoren on nykyään jatkettava opintojaan peruskoulun jälkeen esimerkiksi lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa tai oppisopimuskoulutuksessa täysi-ikäisyyteen saakka. Samalla myös toisen asteen oppimateriaalit muuttuivat maksuttomiksi. Uudistus koski ensimmäisenä niitä nuoria, jotka kävivät lukuvuonna 2020–2021 yhdeksättä luokkaa, eli pääosin vuonna 2005 syntyneitä.[3][4][5]

Koulun päätyttyä oppilas saa päättötodistuksen koululta, muulla tavalla oppivelvollisuutta suorittavan taas tulee osallistua erityiseen tutkintoon saadakseen oppimäärän suoritettua ja suorittamista osoittavan todistuksen. Näitä tutkintoja saa järjestää perusopetusta tarjoava taho. Useimmat kotiopetuksen oppilaat suorittavat tämän tutkinnon kotikunnassaan.

Pidennetty oppivelvollisuus

Tuen tarpeessa olevien lasten oppivelvollisuutta voidaan pidentää. Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvien lasten 11-vuotinen oppivelvollisuus alkaa 6-vuotiaana (PoL 25 §). Päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta on samalla päätös erityisopetukseen ottamisesta.

Koulun keskeyttäminen

Suurin osa oppivelvollisuusikäisistä suoritti ennen oppivelvollisuuden pidennystä oppivelvollisuutensa 16 ikävuoteen mennessä. Joidenkin osalta tämä viivästyy koulunkäynnin keskeyttämisen vuoksi. Siksi Suomessa keskusteltiin oppivelvollisuusikärajan nostamisesta 18 vuoteen. Oppivelvollisuusikä päätettiin nostaa 18 vuoteen joulukuussa 2020 ja se astui voimaan 1.8.2021 alkaen.[3][4]

Huoltajan vastuu

Oppilaan huoltajan on huolehdittava, että oppilas täyttää oppivelvollisuutensa. Jos huoltaja laiminlyö tämän velvollisuutensa, hänet on tuomittava oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä sakkoon.[6]

Oppivelvollisuuden pidentäminen

Kok­ko­lan si­vis­tys­joh­ta­ja Pe­ter John­son ja Harvardin vieraileva kasvatustieteen professori Pa­si Sahl­berg kirjoittivat, että oppivelvollisuuden pidentäminen olisi tehotonta ja turhaa ja olisi hyödyllisempää panostaa lisää varhaiskasvatukseen ja alaluokkiin. Tutkimusten mukaan juuri tämä tehokkaimmin ehkäisisi koulun keskeyttämiseen johtavia ongelmia. Helsingin Sanomat tuki kantaa ja kirjoitti, että oppivelvollisuuden pidentäminen voisi viedä resursseja ja päinvastoin kasvattaa luokkakokoja sekä kiihdyttää opetuksen eriarvoistumista. Opetuksen ammattilaiset eivät juuri oppivelvollisuuden pidentämistä kannattaneet. [7][8]

Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2020 oppivelvollisuusiän nostamisen 18 ikävuoteen. Samalla toisesta asteesta päätettiin tehdä oppilaille maksuton.[3] Oppivelvollisuusiän pidentyminen astui voimaan 1.8.2021.[4]

Nykyistä laajennettua oppivelvollisuutta kutsutaan laajennetun oppivelvollisuuden piiriksi.

Remove ads

Laki maittain

Seuraavassa taulukossa ilmoitetaan, missä vaiheessa pakollinen koulutus alkaa ja päättyy maittain. Pakollisen koulutuksen aloittamisen yleisin ikä on 6, vaikka se vaihtelee välillä 3 ja 8.[9][10]

Lisätietoja Valtio, Alkamisikä ...
Remove ads

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads