Pitkät jäähyväiset (elokuva)

Pitkät jäähyväiset (engl. The Long Goodbye) on Robert Altmanin ohjaama vuonna 1973 ensi-iltansa saanut trilleri, joka perustuu Raymond Chandlerin samannimiseen romaaniin.

Pitkät jäähyväiset
The Long Goodbye
Ohjaaja	Robert Altman
Käsikirjoittaja	Leigh Brackett
Perustuu	Raymond Chandlerin romaaniin Pitkät jäähyväiset
Tuottaja	Elliott Kastner Jerry Bick
Säveltäjä	John Williams
Kuvaaja	Vilmos Zsigmond
Leikkaaja	Lou Lombardo
Lavastaja	Sidney H. Greenwood
Pääosat	Elliott Gould Nina Van Pallandt Jim Bouton Sterling Hayden Mark Rydell
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö	United Artists
Levittäjä	United Artists Netflix
Ensi-ilta	Yhdysvallat 7. maaliskuuta 1973 Suomi 1. marraskuuta 1974
Kesto	112 min
Alkuperäiskieli	englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OKNimi-testi OK

Elokuvan pääosissa näyttelevät Elliott Gould, Nina van Pallandt, Jim Bouton, Sterling Hayden, Mark Rydell, Henry Gibson ja David Arkin. Arnold Schwarzeneggerilla on elokuvassa repliikitön pieni rooli.

Elokuva menestyi huonosti, mutta The New York Times nosti sen kyseisen vuoden kymmenen parhaan elokuvan listalle, ja se oli vuonna 2004 lehden tuhannen kaikkien aikojen parhaan listalla.^[1]

Näyttelijät

Elliott Gould	…	Philip Marlowe
Nina Van Pallandt	…	Eileen Wade
Jim Bouton	…	Terry Lennox
Sterling Hayden	…	Roger Wade
Mark Rydell	…	Marty Augustine
Henry Gibson	…	Dr. Verringer
David Arkin	…	Harry
Arnold Schwarzenegger	…	Augustinen apuri (ei mainita roolilistassa)

Arvioita

Peter von Bagh piti Pitkiä jäähyväisiä Altmanin hienoimpana elokuvana: ”Altman lähestyy Chandlerin tekstiä kahden vuosikymmenen jälkeen, täysin muuttuneen maan olosuhteista ja ilmapiiristä käsin improvisoiden, kevyesti, aiheelleen ärhennellen ja riitasointuja kaihtamatta mutta alati teeman tuntumassa ja sitä ymmärtäen. [--] Los Angelesia, sen loistokkuutta ja tyhjyyttä, sen kaikkialla kiehuvaa eroottista härnäystä ja syvän tyydyttämättömyyden tunnetta, pintakiiltoa ja tarkoituksetonta väkivaltaa, on harvoin esitetty yhtä vangitsevina kuvina.”^[2]

Helsingin Sanomien tv-sivun elokuva-arvostelija Mikael Fränti oli hänkin sitä mieltä, että Pitkät jäähyväiset on hienointa ja älykkäintä Altmania. ”Ohjaaja rikkoi elokuvallisen myytin Philip Marlowesta, jota Humphrey Bogart ja Dick Powell olivat henkilöineet. [--] Jokainen osatekijä loksahtaa paikoilleen. Näyttelijävalinnoissa ei ole valittamista. Ohjaajan tukena ovat Leigh Brackettin uutta luova käsikirjoitus, Vilmos Zsigmondin hiveleviä otoksia tuottava kameratyõ ja John Williamsin tunnelmia kohottava musiikki.”^[3]