Puoli kuusi

suomalainen lastenohjelma From Wikipedia, the free encyclopedia

Puoli kuusi
Remove ads

Puoli kuusi (ohjelmatiedoissa usein muodossa Lasten TV Puoli kuusi) oli suomalainen, Yleisradion tuottama ja vuosina 1986–1992 Yle TV1 -kanavalla esitetty lastenohjelma.[1] Ohjelman aloitusaika oli arkipäivisin kello 17.30, josta tuli myös ohjelman nimi.[1] Ohjelmaa tehtiin sen elinkaaren aikana liki 1 000 jaksoa.[1]

Pikafaktoja Lasten TV Puoli kuusi, Tuotanto ...

Ohjelman alkuvuosina sen tunnuksessa näkyi taulukello, jossa sekuntiviisari osuu tasan puoli kuuteen, jonka jälkeen kelloon ilmestyy "Lasten TV" -teksti sekä lapsen ääni sanoo "Puoli kuusi!". Tämän jälkeen esitettiin nukkeanimaatio, jossa lapset leikkivät piirileikkejä.[2] Nukkeanimaatio korvattiin myöhemmin yksinkertaisella kuvituksella, jossa poika ajelee pyörällä kadulla Pasilan tornin lähettyvillä ja jossa kummitus kurkistaa autosta, jonka päällä seisoo musta kissa kaikki paitsi hiiri ongella kalastaa.selvennä

Puoli kuudessa esitettiin erilaisia lastenohjelmia, esimerkiksi animaatiosarjoja ja Yleisradion itse tekemää tuotantoa, joiden välissä oli juontoja. Juontajina toimivat muun muassa Heikki Takkinen, Leena Hurri sekä Anneli Petris-Forsellin esittämä ja liikuttelema käsinukke Narsku, joka jakoi katsojien keskuudessa mielipiteet.[3][4]

Ohjelman loputtua vuonna 1992 sen seuraajaksi tuli televisio-ohjelma Veturi.[5]

Remove ads

Puoli kuuden ohjelmia

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads