Rantayrtti
putkilokasvilaji From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Rantayrtti eli luhtarantayrtti (Lycopus europaeus) on Euraasiassa tavattava valkokukkainen, monivuotinen ruohovartinen kasvi. Suomessa rantayrtti on sukunsa ainoa edustaja.[2]
Remove ads
Ulkonäkö ja koko

Rantayrtti kasvaa 20–80 senttimetriä korkeaksi. Kasvi on hoikkajuurakkoinen ja sen maarönsyt ovat hentoja ja pitkiä. Varsi on usein haaraton ja vaaleakarvainen. Lehdet ovat ruodittomia tai lyhytruotisia, ja kasvavat pareittain vastakkain. Muodoltaan lehden lapa on suikea tai kapeanpuikea, suippo, isohampainen tai parihalkoinen. Alimmat lehdet ovat tyvestä tavallisesti parijakoisia. Valkoiset, punapilkkuiset huulimaiset kukat sijaitsevat tiheästi lehtien tyvessä. Kukat ovat tuoksuttomia ja niissä on vain kaksi hedettä. Kukissa kaikki terälehdet ovat keskenään jokseenkin yhtä pitkiä. Suomessa rantayrtti kukkii heinä-elokuussa. Hedelmä on neliosainen lohkohedelmä.[2][3]
Remove ads
Levinneisyys
Rantayrttiä tavataan koko Euroopassa pohjoisimpia alueita lukuun ottamatta. Levinneisyysalue ulottuu Norjan, Ruotsin ja Suomen keskiosiin sekä edelleen samalla korkeudella Venäjän pohjoisosiin. Idässä levinneisyysalue jatkuu Turkkiin, Lähi-itään ja Keski-Aasiaan. Sitä tavataan myös paikoin Pohjois-Afrikasta. Ihmisen mukana laji on levinnyt Pohjois-Amerikkaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.[4] Suomessa rantayrttiä kasvaa yleisenä sisämaassa Jyväskylän korkeudelle saakka, Itä-Suomessa tavataan erillisesiintymiä Pohjois-Savoa ja Pohjois-Karjalaa myöten. Pohjanlahden rannikolla laji kasvaa Vaasan korkeudelle asti.[5] Jääkauden jälkeen rantayrttiä tavattiin Suomen alueella Lappia myöten, mihin viittaavat lajin pohjoiset erillisesiintymät sekä siementen fossiililöydöt turvekerrostumista.[3][6]
Remove ads
Elinympäristö
Rantayrtti kasvaa kosteilla paikoilla kuten rannoilla, rehevissä korvissa ja ojissa. Kasvupaikat ovat useimmiten kuivalla maalla, mutta joskus sitä tavataan myös matalassa vedessä.[2]
Käyttö
Rantayrttiä on vanha värikasvi, josta saadaan mustaa väriä kun sitä keitetään rautavihtrillin kanssa. Sillä on värjätty villaa, pellavaa ja silkkiä. Mustaa väriä on käytetty myös naamiovärinä.[3][4]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
