Rasvakudos

Rasvakudos on erikoisrakenteista sidekudosta, joka koostuu triglyseridejä sisältävistä rasvasoluista, soluväliaineesta ja hiussuonista.

Mikroskooppikuva rasvakudoksen parafiinileikkeestä.

Rasvakudos toimii energiavarastona ja tuottaa monenlaisia hormoneita.

Ihmisellä on huomattavasti enemmän rasvakudosta kuin esimerkiksi simpansseilla, joiden normaali rasvaprosentti on 3,5 (naaraat) / 0,005 (urokset).^[1] Ihmisen rasvakudos esiintyy suurina yhtenäisinä alueina muun muassa ihonalaiskudoksessa ja vatsapaidassa, ja sen määrä kasvaa tyypillisesti ihmisen ikääntyessä.^[2] Vauvoilla on varsin paksu ihonalainen rasvakerros, joka sisältää poikkeuksellisen paljon DHA:ta ja arakidonihappoa mutta hyvin vähän linolihappoa ja alfalinoleenihappoa.^[3]

Rasvasolujen jaottelu värin ja tehtävän mukaan

Ihmisen rasvakudos jakautuu kolmeen eri tyyppiin: valkoiseen, beigeen ja ruskeaan.

Valkoiset rasvasolut

Ihmisellä on eniten valkoisia rasvasoluja.

Beiget rasvasolut

Niin sanotuilla päärynälihavilla ihmisillä on valkoisten rasvasolujen lomassa sijaitsevia beigenvärisiä rasvasoluja, jotka vastaavat ihonalaisen rasvakerroksen tulehdusta vaimentavista ja aivoterveyttä parantavista ominaisuuksista. Päärynälihavuus tarkoittaa rasvan kertymistä lanteille, reisiin ja pakaroihin.^[4]

Ruskeat rasvasolut

Lämmönmuodostumista tehostava ruskea rasvakudos sisältää runsaasti verisuonia ja sitä esiintyy etenkin tärkeiden verisuonten ympärillä ja haaraumiss ja selkärangan vieressä sekä kaulan alueella solisluiden kuopissa, jota kautta aivoihin menevä veri kulkee. Ruskeaa rasvakudosta esiintyy vastasyntyneillä myös lapaluiden välissä ja munuaisten ympärillä.^[5] Ruskean rasvan yhteismäärä on ihmisellä korkeintaan 200–300 grammaa.^[5]

Ruskeat rasvasolut käyttävät elektroninsiirtoketjusta vapautuvasta energiasta pienemmän osan ATP:n muodostamiseen, joten energiaa muuttuu lämmöksi suhteessa enemmän kuin muissa soluissa. Ruskeissa rasvasoluissa on runsaasti mitokondrioita ja niiden aineenvaihdunta voi sympaattisen hermoston vaikutuksesta jopa yli kaksinkertaistua.^[6]

Ruskeaa rasvakudosta esiintyy lisäksi horrostavilla tai talviunta nukkuvilla eläimillä kuten siilillä ja karhulla.^[7]

Muodostuminen

Ravinnon rasva siirtyy suolen epiteelisoluista eteenpäin kylomikroneissa ja varastoituu rasvakudokseen triglyserideinä. Varsinkin rasvakudoksessa olevien hiussuonten endoteelissä on runsaasti rasvaa pilkkovaa lipoproteiinilipaasia, joka pilkkoo kylomikronien ja lipoproteiinien triglyseridejä rasvahapoiksi ja glyseroliksi. Rasvahapot diffundoituvat kudosnesteen kautta rasvasoluihin, joissa glyseroli ja rasvahapot reagoivat keskenään muodostaen uudelleen triglyseridejä.^[8]

Myös glukoosia varastoituu rasvakudokseen. Glukoositason ollessa normaali siitä muodostuu vain rasvan glyseroliosa. Jos glukoosia on veressä runsaasti, rasvasolut muodostavat siitä myös rasvahappoja. Maksasolut valmistavat ravinnon mukana tulleesta glukoosista glykogeenia, kunnes sen osuus on noin 5 % maksan kokonaismassasta. Tämän jälkeen glukoosin saannin jatkuessa maksasolut alkavat muuttaa glukoosia triglyserideiksi. Maksasolut muodostavat niiden ympärille valkuaisainekuoren ja kuljettavat syntyneet lipoproteiinit verenkiertoon, josta ne päätyvät kudosnesteen kautta rasvasoluihin.^[8] Insuliini tehostaa ravintoaineiden siirtymistä maksan ja rasvakudoksen soluihin.^[9] Triglyseridejä voidaan valmistaa elimistöön tulleista rasvoista, glukoosista ja ylimääräisistä aminohapoista.

Koostumus

Rasvakudoksen kemiallinen koostumus heijastelee ravinnon sisältämien rasvahappojen koostumusta siten että ruokavaliomuutokset näkyvät useiden vuosien viiveellä. Ihmisen elimistön keskimääräinen linoleenihappopitoisuus on kasvanut siten, että 20 prosenttia ihmisen rasvakudoksesta on nykyisin linoleenihappoa ja siitä on tullut rasvakudoksen yleisin rasvahappo.^[10]

Rakenne

Rasvakudos sisältää suuria rasvapisaroiden täyttämiä soluja, joita kutsutaan adiposyyteiksi eli rasvasoluiksi. Adiposyyttien tuma ja sytoplasma ovat työntyneet aivan solun reunalle rasvapisaran täyttäessä solun. Rasvapisara muodostuu useimmiten triglyserideistä, joissa kolme karboksyylihappomolekyyliä on esteröitynyt yhteen glyserolimolekyyliin. Esterit ovat luonteeltaan poolittomia.^[11]

Tehtävät

Energian varastointi

Suurin osa elimistön varastoenergiasta on rasvaa, sillä siinä on runsaasti energiaa painoyksikköä kohti.^[9] Ihmisen aiemmassa evoluution vaiheessa rasva oli tärkeää vararavintoa, joten rasvan kertyminen takasi ihmisten selviämisen niukempien aikojen yli.^[12] Ihmiselle tyypillinen paksu ihonalainen rasvakudos sisältääkin niin paljon energiaa, että ihminen selviää pitkän aikaa hengissä ilman ruokaa.^[13]

Elimistön suojaaminen ympäristöltä

Ihonalaiskerroksen rasva toimii ihon ohella lämmöneristeenä, joka estää elimistön sisäosien lämpötilavaihtelut. Rasva johtaa lämpöä huomattavasti huonommin kuin muut kudostyypit, joten se on keholle erityisen tärkeä lämpötilan vakauttaja.^[6]

Rasvakudos suojaa mekaanisesti esimerkiksi silmää, joka sijaitsee rasvakudoksen ympäröimänä kallon luiden muodostamassa suppilomaisessa silmäkuopassa.^[14] Rasvakudos toimii myös sisäelinten suojakerroksena.

Adipokiinituotanto

Rasvakudos tuottaa adipokiineiksi kutsuttuja hormoneja, entsyymejä ja proteiineja, joita ei synny muualla kehossa. Adipokiineja tunnetaan tällä hetkellä jo yli 50 eri tyyppiä ja ne säätelevät esimerkiksi ruokahalua, verisuonten uudismuodostusta, verenpainetta, immuunivastetta ja insuliiniherkkyyttä.^[15] Adiponektiini-nimistä adipokiinia muodostuu eniten normaalinpaksuisessa ihonalaisessa rasvakudoksessa. Adiponektiini herkistää elimistöä insuliinille, hillitsee tulehdusta ja estää plakkien muodostumista verisuonten seinämiin hidastaen valtimoiden kalkkeutumista. Normaali määrä ihonalaista rasvaa suojaa etenkin naisia sydänsairauksilta. Liian paksu rasvakudos ja etenkin vatsaontelon sisäiset rasvakertymät aiheuttavat kuitenkin rasvakudoksen jatkuvaa lievää tulehdusta, joka altistaa metaboliselle oireyhtymälle, tyypin 2 diabetekselle ja aivohalvaus- sekä valtimonkovettumataudille^[16][15][17] Adiponektiinin tuotanto vähenee rasvakerroksen lisääntyessä.^[17]

Vuonna 2019 julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan ne alle 55-vuotiaat naiset olivat terveimpiä, jotka olivat lievästi lihavia (painoindeksi 25–30 kg/m²). Vaikea lihavuus (yli 35:n painoindeksi) yhdistyi puolestaan tavanomaista suurempaan sairastuvuuteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin sairastumista tyypin 2 diabetekseen, sepelvaltimotautiin, astmaan, polvien tai lonkan nivelrikkoon, kihtiin ja sappikivitautiin.^[18]

Rasvakerros lähettää myös viestiproteiineja aivoihin, maksaan ja haimaan ja vastaanottaa niitä kaikkialta kehosta. Ensimmäinen löydetty adipokiini oli leptiini.

Rasvakudos tuottaa ja varastoi myös naishormoneja estroni ja estradioli.^[19] Nuorten naisten rasvakudos kykenee lisäksi muuttamaan naishormonia testosteroniksi ja testosteronia naishormoniksi, millä on hormonitoimintaa tasapainottavaa vaikutusta. Ikääntyessä tämä muuntuminen kuitenkin vaikeutuu, mikä saattaa johtaa testosteronin puutteeseen.^[20]

Vaihdevuodet ohittaneet naiset tarvitsevat rasvakudosta ja etenkin vatsaontelon sisäistä viskeraalirasvaa, koska sen tuottamasta estronista tulee vaihdevuosien jälkeen naisen tärkein estrogeeni. Viskeraalirasva tuottaa myös estradiolia, jonka merkitys kuitenkin vähenee vaihdevuosien jälkeen munasarjojen estradiolituotannon loppuessa.^{[21][22][23][24][25]}