Relikti

varhaisemmilta ajoilta periytyvä eliölaji tai -populaatio From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Relikti eli jäänne on jokin varhaisemmilta ajoilta periytyvä eliölaji tai -populaatio, joka on jäänyt olosuhteiden muututtua erilleen päälevinneisyysalueesta tai joka muodostaa viimeisen säilyneen osan ennen laajemmin esiintyneestä yksiköstä.[1][2]

Hakusana ”muinaisjäänne” ohjaa tänne. Arkeologista kohdetta käsittelee muinaisjäännös.

Esimerkkejä Suomen jäännelajeista ovat saimaannorppa (Pusa hispida saimensis), Itämeren kilkki (Saduria entomon), härkäsimppu ja valkokatka, joiden yhteys kantapopulaatioihin on katkennut olosuhteiden muututtua viimeisimmän jääkauden loppuvaiheessa. Jääkauden jälkeisiä reliktilajeja kutsutaan glasiaalirelikteiksi. Kuusamon seudulla on säilynyt useita kasvireliktejä, kuten kuusamonsarake, jonka lähimmät muut populaatiot kasvavat yli tuhannen kilometrin päässä Ruotsissa ja Norjassa. Muita alueen kasvilajeja ovat arnikki, kultarikko, lapinvuokko ja tavanomaisesti meren rannalla kasvava merisuolake.[1][3]

Jäänne voi myös olla ominaisuus, joka on jäänyt merkityksettömänä tai surkastumana jäljelle. Tällaisia ovat esimerkiksi ihmisen karvapeite, häntäluu ja viisaudenhampaat.

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads