Ritaharju

Oulun kaupunginosa From Wikipedia, the free encyclopedia

Ritaharju
Remove ads

Ritaharju on Oulun 79. kaupunginosa. Se sijaitsee noin yhdeksän kilometrin päässä keskustasta, Kaijonharjun suuralueella keskustan pohjoispuolella, rajoittuen pohjoisessa Kalimenkylän kaupunginosaan (ennen vuoden 2013 kuntaliitosta Haukiputaan kuntaan), idässä Kuivasjärven kaupunginosaan, etelässä Linnanmaahan sekä lännessä Herukan ja Pateniemen kaupunginosiin sekä Pohjantiehen eli valtatiehen 4.

Pikafaktoja
Thumb
Ideapark

Ritaharju on yksi Oulun kaupungin yhdyskuntarakenteen merkittävimmistä laajentumissuunnista. Ritaharju on pohjoisen Oulun merkittävä aluekeskus lukuisine palveluineen. Ritaharju on helposti saavutettavissa Pohjantien (vt. 4) ja Raitotien (Oulun kehätie) kautta. Alueen merkittävimmät tieosuudet ovat Raitotien eteläpuolella kokoojakatu Kuivasrannantie sekä pohjoispuolella sijaitsevat Eränkävijäntaival, Rita-aukiontie, Ritaväylä sekä Jahtivoudintie.[3]

Remove ads

Osa-alueet ja rakentaminen

Alue muodostuu viidestä osa-alueesta, joista neljä sijaitsee Raitotien pohjoispuolella. Kaupunginosan ensimmäinen osa-alue on Raitotien eteläpuolella sijaitseva, vuonna 2004 aloitettu Kuivasrannan asuinalue, joka on suunniteltu noin 3 000 asukkaalle. Raitotien pohjoispuolelle on kaavoitettu Aaltokangas (Ritaharju I), Ritaharjun keskus (Ritaharju II) sekä kaksi muuta osa-aluetta Pohjois-Ritaharjuun (Ritaharju III ja IV). Näistä Pohjois-Ritaharjun asuinalueita rakennetaan vielä vuonna 2025. Vuoden 2025 alussa Pohjois-Ritaharjun länsiosan (Ritaharju III) pohjoisin alue on vielä kokonaan aloittamatta.

Yhteensä koko Ritaharjun alueelle tulee muuttamaan lähes 10 000 uutta asukasta. Alueen asunnot ovat pääasiassa puurakenteisia pientaloja, mutta alueella on myös rivitaloasuntoja. Ritaharjun keskuksen alueella on myös merkittävä kerrostaloalue.

Remove ads

Joukkoliikenne

Oulun Seudun Liikenteen runkolinja 2 lähtee Jahtireitti E -pysäkiltä reittiä Ritaväylä, Ritakierros, Rita-aukiotie, Eränkävijäntaival, Raitotie ja Alakyläntien liikenneympyrästä Linnanmaan kautta kohti keskustaa ja Metsokangasta.

Runkoinja 3 lähtee Aaltokankaan päätepysäkiltä reittiä Eränkävijäntaival, Rita-aukiontie, Kuivasrannantie ja Ritaharjuntie Linnanmaan kautta kohti keskustaa ja Metsokangasta.

Kaupunkilinja 19 kulkee myös Ritaharjun koulun kautta Pateniemenrannasta Vaskikankaalle. Seutulinja 22 pysähtyy Ideaparkilla, ja nelostien rampilla on seutulinjojen pysäkki (linjat 25, 27 ja 28). Oulun tehokkaan joukkoliikenteen suunnitelman (raitiotie tai superbussi) linjauksessa ensimmäisen linjan on suunniteltu menevän Ritaharjusta Kaakkuriin. Ritaportin alueella on olemassa varaus myös lähijunaliikenteen seisakkeelle.[4]

Remove ads

Alueen kehitys

Uutena asuinalueena Ritaharjun väkiluvun kehitys on ollut voimakasta. Vuoden 2005 alussa Ritaharjussa asui 41 asukasta[5], kun vuotta myöhemmin asukkaita oli jo 555.[6] Vuoden 2008 alussa asukasmäärä oli noussut jo 2 056:een[7], ollen vuoden 2009 alussa 2 330. Tammikuussa 2012 Ritaharjussa asui 3 997 asukasta. Väestönkasvu hidastui merkittävästi vuoden 2020 koronapandemien aikaan. Rakentaminen Pohjois-Ritaharjussa jatkui taas vuoden 2023 aikana.

Lisätietoja Ritaharjun väestönkehitys 2005–2023 ...

Palvelut

Raitotien pohjoispuolella Ritaharjun keskuksessa sijaitsee vuonna 2010 avattu Ritaharjun monitoimitalo, jossa on muun muassa ala- ja yläkoulu, kirjasto sekä nuorisotoimen tilat.[8] Pohjois-Ritaharjun alueella on vuoden 2024 alussa Ritaharjun koulusta erotettu Pohjois-Ritaharjun koulu, jossa on alakoulun luokat 1-6.[9] Ritaharjun Kodin Keskus on Kuivasrannan puolella oleva liiketila, jossa toimii Ideapark, Maskun Kalustetalo ja Liikuntakeskus FUN. Alueella on lisäksi K-Supermarket, Motonet, päiväkoteja ja ratsastustalleja. Alueelle avattiin keväällä 2022 uusi S-Market Ritaharju, josta tuli vuonna 2024 Oulun neljäs vuorokauden ympäri auki oleva 24h -S-market.

Ritaharjun yhteyteen aletaan vuonna 2025 rakentemaan merkittävää palvelukeskittymä Ritaporttia. Ritaportti sijaitsee Herukan ja Pateniemen kaupunginosissa Ritaharjusta nähden Pohjantien toisella puolella. Kaupunginhallitus hyväksyi Ritaportin kaava-alueen vuoden 2024 lokakuussa. Kaavaan on kaavoitettu myös Ritakierroksen jatko yhdystienä Ritaharjun keskuksesta suoraan Ritaporttiin. Keskittymään on tällä hetkellä tulossa K-citymarket, Biltema ja useita palveluita kokoava bigbox-tyyppinen kauppapaikka. Useita tontteja on vielä varaamatta.[10]

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads