Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka

From Wikipedia, the free encyclopedia

Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukkamap
Remove ads

Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka oli vuonna 1993 perustettu[1] Kemiönsaarella Kasnäsissa sijaitseva Saaristomeren kansallispuiston opastuskeskus. Sen toiminnasta vastasi Metsähallitus. Vuonna 2008 Sinisimpukan luontokeskuksessa vieraili 17 000 kävijää.[2] Sinisimpukka on Saaristomeren kansallispuiston toinen huoltotukikohta Saaristokeskus Korpoströmin ohella.[3]

Thumb
Kasnäs ilmasta nähtynä. Luontokeskus sijaitsee kallioisen luontopolun oikealla puolella.
Thumb
Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka vuonna 2012.

Luontokeskuksessa oli vaihtuvia saaristoon liittyviä näyttelyitä sekä erilaisia tapahtumia. Pysyvässä näyttelyssä sai tutustua saariston lintuja esittelevään lintuluotoon, Itämeren kehitysvaiheisiin Taru Itämerestä -osiossa, merikotkaan, kalastusmenetelmiin sekä vedenalaiseen luontoon. Lisäksi luontokeskuksesta löytyi murtovesiakvaario. Luontokeskuksessa oli 48-paikkainen auditorio, jossa sai katsoa saaristoaiheisia videoesityksiä. Tutustuminen luontokeskukseen oli maksutonta.

Luontokeskuksen pihalla kiersi 700 metrin pituinen geologinen luontopolku. Se esitteli Suomen geologista historiaa 2 300 miljoonan vuoden takaa nykypäivään.

Pyörätuolilla oli mahdollista liikkua luontokeskuksen alakerrassa.

Sinisimpukan luontokeskuksen toiminta lopetettiin 1. tammikuuta 2017.[4] Sen tilalle Kasnäsin venesatamaan perustettiin infokioski.[5]

Remove ads

Palvelut

  • Retkeilyneuvontaa koskien koko Lounais-Suomen kansallispuistoja
  • Ryhmäopastuksia luontokeskuksen näyttelyssä tai geologisella luontopolulla
  • Tietoa Saaristomeren kansallispuistosta sekä lähiseutujen luontoretkikohteista
  • Myytävänä karttoja, kirjoja, julisteita sekä muita tuotteita
  • Tietoa sekä esitteitä Metsähallituksen ylläpitämistä kohteista
  • Auditorio, jota voi vuokrata kokoustilaksi
  • Luontokeskuksen läheisyydessä sijaitsee hotelli, ravintola, kauppa, uimaranta ja vierasvenesatama
Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads