Samuli Koivulahti
suomalainen runoilija From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
"Sako" Samuli Koivulahti, (s. 10. toukokuuta 1983 Turku) on suomalainen sanoittaja, manageri ja luovan alan yrittäjä[1][2][3][4][5][6].
Remove ads
Tausta
Koivulahti on kotoisin Turusta. Koulutukseltaan hän on kulttuurituottaja (AMK) ja erikoistunut kulttuuriliiketoimintaan[7][8], Lisäksi hän on opiskellut luovaa kirjoittamista, markkinointiviestintää ja AV-viestintää[9]. Koivulahtea kutsutaan usein lempinimellä ”Sako”, jota hän käyttää myös ammatillisessa toiminnassaan.
Ura
Koivulahti aloitti toimintansa musiikkialalla 2000-luvulla sivutoimisena sanoittajana. Ennen yrittäjäksi ryhtymistään, eli vuoteen 2019 saakka hän toimi musiikin ohella erilaisissa markkinointiviestinnän asiantuntijatehtävissä ja copywriterina[10][11].
Nykyisin hän omistaa Sakon studio nimisen managerointi- ja sisältötoimiston[12][13][14][15]ja on yksi tuotantoyhtiö Evoluutio Musicin perustajajäsenistä[16][17], jossa hän toimii sanoittajana ja tekstituottajana.[18][19][20][21] Lisäksi Sakon studion alla toimii on-demand levy-yhtiö HIT HAPPENS.
Sako on toiminut useiden manageromiensa artistien biisintekokumppanina. Tällaista yhteistyötä on ollut mm. Henrikin, VähäE:n[22][23], Eemelin[24][25], Roni Välikankaan[26][27] ja Vinin[28] kanssa. Lisäksi hän on toiminut muutamien Jari Uutelan ja Esmen[29] kappaleiden kustantajana sekä neuvonantajana musiikkiuran rakentamisessa, erityisesti uran alkuvaiheessa[30][7][31][32] .
Hänen sanoituksiaan ovat esittäneet ja levyttäneet myös punk-artisti Maukka Perusjätkä[33], iskelmälaulaja Aki Hietala[34], Nico Patrick[35], CCH[36], Tina Salminen, Jyrki Härkönen[37], useat Evoluutio Musicin artistit[38][1][39] sekä Jarno Hiltunen, joka on toiminut tulkitsijana myös Sakon omassa "Sakon ystävät" -projektissa.[40]
Vaikka Sakon sanoituksia on julkaistu paljon äänitteillä, hän on ensisijaisesti keskittynyt tekemään suomenkielisiä kappaleita artistiyhteistyönä suoraan esiintyjien keikkaohjelmistoihin[3]. Hän toimii myös haamukirjoittajana[41]
Remove ads
Saavutuksia
Sako on osallistunut Suomen sanoittajayhdistyksen sanoituskilpailuun vuonna 2019 sekä vuoden 2021 Tangomarkkinoiden valtakunnalliseen sävellys- ja sanoituskilpailuun, joissa kummassakin hänen sanoituksensa ylsivät finaalipaikkaan.[42][43]
Sakon omien sanojen mukaan on ollut huikea kokemus kuulla oma sanoituksensa televisiosta kun lokakuussa 2012 Iina Kangasharju esitti Plan Ilta Lapselle -konsertissa Samuli Koivulahden sanoittaman[44] ja Jari Uutelan säveltämän kappaleen "Taivaanrannanmaalari"[45][46][47].
Muu toiminta
Sako on toiminut laululyriikan kouluttajana, vetänyt co-writing -työpajoja sekä luennoinut tekijänoikeuksista[48][49]. Lisäksi hän ylläpitää ja kirjoittaa laulujen tekemiseen ja musiikkialaan keskittyvää Sakon blogia[50]. Hän tekee myös vapaamittaista lyriikkaa ja lavarunoutta[51].
Hän on ollut myös Turun Vihreiden kuntavaaliehdokkaana vuonna 2021.[52][53] ja 2025. Hän on ajanut politiikassa erityisesti kulttuurialan ja pienyrittäjien asioita.[54] Lisäksi hän on ajanut mm. uskonnon opetuksen lakkauttamista oppilaitoksissa ja uskonnon tuntien korvaamista Etiikan opetuksella. Hänen mukaansa eri uskonnolliset yhteisöt voisivat vapaasti huolehtia oman uskontonsa opetuksesta omalla kustannuksellaan koulun ulkopuolella.[55] Hän on myös pyrkinyt vaikuttamaan kulttuuripolitiikassa taiteilijoiden tulonmuodostuksen epäkohtiin.[56]
Sako on myös Opetushallituksen esittävien alojen työelämäkunnan varapuheenjohtaja.[57] Tässä roolissa hän on mukana kehittämässä ammatillisen koulutuksen sisältöjen työelämävastaavuutta erityisesti musiikkialalla.
Vapaa-ajallaan Sako harrastaa judoa, josta hänellä on myös muutamia aluemestaruuksia nuoruusvuosilta.[6]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads