Sarastus (lehti)
suomalainen verkkolehti From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Sarastus on suomalainen, oman määritelmänsä mukaan kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti.[1] Lehden päätoimittaja on kirjailija Timo Hännikäinen. Lehteä tehdään vapaaehtoisvoimin. Se perustettiin syksyllä 2012.
Lehden mukaan traditionalismia edustavat länsimaisessa ajattelussa muun muassa Joseph de Maistre, Oswald Spengler ja Julius Evola.[2] Timo Hännikäisen mukaan ulkomaisia esikuvia Sarastusta perustettaessa olivat muun muassa saksalainen Junge Freiheit, yhdysvaltalainen AlternativeRight.com ja ruotsalainen Motpol.nu. Hännikäisen mukaan lehden aatteellisiin juuriin kuuluvat muun muassa vastavalistus, Saksan ”konservatiivinen vallankumous” ja eurooppalainen Nouvelle Droite.[3]
Lehden on sanottu julkaisevan rasistista sisältöä.[4]
Remove ads
Syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Vuonna 2021 valtakunnansyyttäjä määräsi poliisitutkinnan Sarastus-verkkolehdessä vuonna 2016 julkaistun kirjoituksen vuoksi.[5] Esitutkinnan perusteella lehden päätoimittajana toiminutta Hännikäistä vastaan nostettiin syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Teksti ei ollut Hännikäisen kirjoittama. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen kesäkuussa 2024.[6] Syyttäjä on valittanut päätöksestä hovioikeuteen, ja tapauksen käsittely on kesken.[7]
Remove ads
Julkaisut
Vuonna 2015 Sarastus julkaisi kokoelman lehdessä ilmestyneistä teksteistä nimellä Sarastus – Kirja I. Kirjan kustantajana toimii kirjan julkaisun yhteydessä toimintansa aloittanut kustannusosakeyhtiö Kiuas.[8]
Katso myös
- Näköpiiri (1999–2002)
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads