Solteq

ohjelmistokonserni From Wikipedia, the free encyclopedia

Solteq
Remove ads

Solteq Oyj on suomalainen IT-alan yhtiö, joka on keskittynyt tietotekniikan palveluihin, ohjelmistoihin ja konsultointiin. Yhtiön asiakkaat toimivat energiasektorilla, kaupan alalla ja sähköisessä kaupassa. Solteq tuottaa tietotekniikan palveluita, ohjelmistoja ja konsultointia. Yhtiön asiakkaat työskentelevät energia-alalla, kaupan alalla ja sähköisessä kaupankäynnissä.[5] Yritys toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Puolassa ja Isossa-Britanniassa.[1]

Pikafaktoja
Remove ads

Historia

Tampereen Tiedonhallinta (1982-1999)

Tampereen Tiedonhallinta perustettiin vuonna 1982.[6] Yritystä olivat perustamassa Ali Saadetdin ja Seppo Aalto, jotka tekivät yrityksessä pitkän uran, ja jättivät johtotehtävänsä vasta syksyllä 2015.[3] Yritys listautui Helsingin pörssiin syyskuussa 1999.[6]

Solteq Oyj (2000–2009)

TH Tiedonhallinta Oyj muutti nimensä Solteq Oyj:ksi vuonna 2000.[7]

Vuonna 2001 toimitusjohtaja Ali Saadetd siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi ja hänen seuraajakseen valittiin Jorma Hänninen, joka oli toiminut toimitusjohtajana Yliopistopainossa ja Unicissa.[8]

Vuonna 2002 Solteqin liikevaihdosta 60 prosesenttia tuli palveluista, loput ohjelmistotuotteista. Yhtiön asiakkaat olivat kaupan alan yhtiöitä ja esimerkiksi autokaupan tietojärjestelmistä yhtiöllä oli noin 50 prosentin markkinaosuus. Solteqilla oli asiakkaita myös teollisuudessa, se toimitti metsä- ja puuteollisuuden yhtiöille tietojärjestelmiä. Yhtiön kymmenen suurinta omistajaa olivat pääasiassa yksityishenkilöitä ja yrityksen toimitusjohtajana toimi Jorma Hänninen.[9]

Vuonna 2006 Jorma Hännisen seuraajana yhtiön toimitusjohtajana aloitti Hannu Ahola.[10] Solteq osti Artekus Oy:n.[7]

Solteq Oyj (2010–2019)

Solteq osti maaliskuussa 2012 ohjelmistoyhtiö Aldata Solution Finlandin koko osakekannan. Kaupan myötä Solteq aloitti Aldata-konsernin tuotteiden (myymäläohjelmistot kuten kaupan kassatoiminnot ja taustatoiminnot kuten tavaraliikenne) jälleenmyynnin Suomessa ja maan lähialueilla.[11][12]

Heinäkuussa 2015 Solteq osti Descom Group Oyj:n, jossa työskenteli 240 ihmistä Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Kaupan ulkopuolelle jäi Descom Data Center Solutions- liiketoiminta.[13] Solteq-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 54,2 miljoonaa euroa ja liiketulos 1,3 miljoonaa euroa.[14]

Keväällä 2016 Solteq myi tytäryhtiönsä MainIoT:n IFS-konsernille. MainIoT:n liikevaihto vuonna 2015 oli noin viisi miljoonaa euroa ja sillä oli noin 40 työntekijää. Kaupan arvo oli 7,4 miljoonaa euroa. Solteqin mukaan kauppa tuki yhtiön strategiaa, jossa keskeisessä roolissa on monikanavaisen ja digitaalisen kaupan kokonaisratkaisut Suomessa ja Ruotsissa sekä globaalien asiakkaiden myötä laajemminkin.[15] [16] Syksyllä 2016 Solteq jatkoi yritysostoja hankkimalla ruotsalaisen Aponsa AB:n[17] ja joulukuussa Magento-verkkokauppa-alustan kehitykseen ja ylläpitoon erikoistuneen Pardco Groupin.[18]

Vuonna 2017 yhtiön toimitusjohtajaksi valittiin Olli Väätäinen, joka oli ollut mukana Solteqin hallituksessa vuodesta 2015 asti. Väätäinen tuli tehtävään Kotipizza Groupin operatiivisen johtajan paikalta. Hänen edeltäjänsä Repe Harmanen oli toiminut Solteqin toimitusjohtajana seitsemän vuotta.[19]

Keväällä 2017 Solteq osti Tuko Logisticsilta enemmistöosuuden Analyteq Oy:stä, joka hoiti Tukon myymälä- ja varastotäydennyspalveluja.[20] Kesäkuussa Solteq osti ohjelmistoyhtiö inPulse Worksin, jolla oli 60 työntekijää Jyväskylässä, Kuopiossa ja Seinäjoella.[21] Joulukuussa Solteq kertoi ostavansa tanskalaisen TM United A/S:n, jonka kanssa oli tehnyt vuosia yhteistyötä. Yrityskaupan myötä Solteq laajeni Tanskaan, ja avasi toimiston myös Norjaan.[22] [23] Tampereella yhtiö muutti Klingendahlilta Finlaysonin tehdasalueelle.[7]

Vuonna 2018 Solteq avasi uuden toimipisteen Lontooseen. Viennin osuus Solteqin liikevaihdosta oli viidesosa, ja noin kolmannes tuli sen tarjoamista jatkuvista palveluista.[24] Solteq osti loputkin Analyteq Oy:n osakekannasta.[25]

Joulukuussa 2019 Solteq myi SAP ERP -liiketoimintansa Enfo Oyj:lle.[26]

Solteq Oyj (2020–)

Maaliskuussa 2021 Solteq osti Partiture Oy:n, energia-alalla toimineen konsultointi- ja projektinhallintayrityksen.[27]

Tammikuussa 2022 Solteq osti Enerity Solutions Oy:n, joka toimitti ohjelmistoja sähkökaupan ja -verkon kannattavuuden ja riskienhallinnan analysointiin.[28] Keväällä toimitusjohtaja Olli Väätäisen seuraajaksi nimitettiin Aarne Aktan, joka oli ollut yhtiön hallituksessa vuodesta 2015 lähtien.[29] Marraskuussa ostettiin S2B Energia, joka tarjosi energia-alan asiakkailleen esimerkiksi asiakastietojärjestelmiä ja tuotti niiden asiakaspalveluita.[30]

Toukokuussa 2023 Solteq myi Microsoft Dynamics 365 Business Central ja LS Retail -toiminnanohjausratkaisuihin keskittyneen liiketoimintansa. Ostajana oli Azets Insight Oy.[31]

Keväällä 2024 Solteq aloitti tehostamis- ja kustannussäästöohjelman Commerce & Data -yksikössä ja konsernihallinnossa,[32] elokuussa yhtiö kertoi hakevansa muutoksia joukkovelkakirjalainansa ehtoihin.[33] Marraskuussa Solteq myi tanskalaisen tytäryhtiönsä Solteq Denmark A/S:n terveydenhuollon ohjelmistoihin keskittyneen liiketoiminnan Confirma Softwarelle.[34] Yhtiön liikevaihto laski lähes seitsemän mljoonaa euroa, mutta samalla sen vertailukelpoinen liiketulos nousi yli viisi miljoonaa euroa.[35]

Keväällä 2025 Solteq osti takaisin joukkovelkakirjoja vahvistaakseen taloudellista tilannettaan.[36]

Remove ads

Organisaatio

Vuodesta 2023 lähtien Solteq on jakautunut kahteen liiketoimintasegmenttiin[37]:

  • Utilities keskittyy ohjelmistoratkaisuihin ja asiantuntijapalveluhin
  • Retail & Commerce keskittyyy kaupan alaan ja sähköiseen kaupankäyntiin

Yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa. Vuonna 2024 yhtiöllä oli yhteensä 435 työntekijää.[2] Suomen toimistoja on Espoon lisäksi Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Seinäjoella, Tampereella ja Turussa.[38]

Ulkomailla yhtiöllä on toimipisteitä[39]

Johto

Solteqin hallitukseen kuuluivat vuonna 2025 puheenjohtaja Markku Pietilän lisäksi Lotta Airas, Markus Huttunen, Lotta Kopra, Esko Mertsalmi, Anni Sarvaranta ja Mika Sutinen.[40]

Yhtiön johtoryhmään kuuluivat toimitusjohtaja Aarne Aktanin lisäksi Oona Silén, Christa Tavan ja Mikko Sairanen.[41]

Osakkeenomistajat

Maaliskuussa 2025 Solteqin suurimmat osakkeenomistajat olivat[4]:

  1. Profiz Business Solution
  2. Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
  3. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
  4. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma
  5. Sr Aktia Capital
Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads