Tapio Rautavaaran uusimpia laulelmia
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Tapio Rautavaaran uusimpia laulelmia (vuoden 1971 uusintapainoksessa nimellä Tuttuja tunnelmia 1) on suomalaislaulaja Tapio Rautavaaran vuonna 1964 ilmestynyt albumi. Albumi koostuu pääasiassa vuosina 1963–64 julkaistuista singleistä, poikkeuksena A-puolelta löytyvä ”Lapsuuden koti”, joka on levytetty jo elokuussa 1959.[1][2] Tämä voidaan kuitenkin lukea Rautavaaran ensimmäiseksi albumiksi.[1]
Remove ads
Kappalemateriaali
Avausraitana on Rautavaaran tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuva ”Tuopin jäljet”, jonka Toivo Kärki sävelsi salanimellä Kari Aava. Kappaleen teksti voi ensimmäistä kertaa kuultuna kuulostaa juomisen ylistykseltä, mutta kyseessä on kuitenkin aivan muusta kertova kappale. Samalla singlellä julkaistu ”Rosvo-Roope” on Rafael Ramstedtin sanoittama klassikoksi muodostunut laulu, jonka levyttivät myös Kauko Käyhkö (1956) sekä Tauno Palo (1968), joista jälkimmäinen nähdään myös laulun nimikkohahmon roolissa samannimisessä elokuvassa vuodelta 1949. Kesällä 1964 Rautavaara levytti kaksi valssia, joista ensin kuultava ”Bellona ja Rodrigo” on Hj. Nortamon sanoittama kielellinen leikittely ja hyvä esimerkki aikansa kuplettiperinteestä. Sävellys on ranskalaisen Émile Waldteufeln käsialaa. ”Imatran rannalla” puolestaan on hyvin perinteinen, kansanlauluun perustuva laulu. Syksyllä 1963 Rautavaara levytti kaksi venäläistä valssia: ”Hiljainen satama” ja ”Metsäkukkia”. Jälkimmäinen tunnetaan paremmin nimellä ”Tuulella ei ole ystävää”. Kappaleet sopivat hyvin Rautavaaran laulutyyliin ja Harry Bergströmin tekemät sovitukset ovat antoisia.[3] ”Lapsuuden koti” on levytetty viisi vuotta ennen albumin julkaisua ja on alun perin Paul Dresserin säveltämä amerikkalainen kappale. Kappaleen alkuperäinen, englanninkielinen teksti, kuvaa Wabash-jokea, mutta oopperalaulaja Wäinö Solan kirjoittama suomenkielinen sanoitus mukailee kappaleen ruotsalaista käännöstä.[4] A-puolen päättävä ”Souvaripoikia” ja B-puolelta löytyvä ”Ohimennen” ovat Kärjen säveltämiä pelimannihenkisiä jenkkoja, joista säveltäjällä on paljon kokemusta.[3]
B-puolen aloittaa syksyllä 1964 äänitetyn singlen kappaleet ”Peltoniemen Hintriikan surumarssi” ja ”Merenneidon kyynel”. Ensin mainittu tuli tunnetuksi Kaustisten purppuripelimannien esittämänä radiolevytyksenä 1960-luvun alussa, jota kautta sovittaja Kärki löysi kappaleen. Sanoittaessaan Reino Helismaa muutti alkuperäisversion miespuolisen ”Hintriikki”-nimen naispuoliseksi ”Hintriikiksi”. Tämä herätti aikanaan hieman tyrmistyneisyyttä, mutta se ei estänyt laulua menestymästä. ”Merenneidon kyynel” on tuntemattomimpia Kärjen ja Helismaan tekemiä kappaleita. Se on rinnastettavissa ”Päivänsäde ja menninkäinen” -lauluun. ”Joensuun Elli” on viihdetaiteilija Jorma Ikävalkon säveltämä kappale, jota hän ehdotti myös Toivo Särkälle elokuvaversiota varten. Rautavaaran versioa tunnetumpi lienee Esa Pakarisen levytys vuodelta 1973, vaikkakin säveltäjä Ikävalko levytti kappaleen jo vuonna 1950.[5] Samalla singlellä julkaistu ”Jätkän lauantai” on puolestaan Usko Kempin säveltämä jenkka. Albumin B-puolelta löytyy myös klassista musiikkia, sillä ”Olkoon niin” on alun perin säveltäjä Antonín Dvořákin Slaavilaisista tansseista. Rautavaara on lehtihaastattelussa kertonut tehneensä sanoituksen kappaleeseen itse Helismaan avustamana, vaikkakin tekijätiedoissa kappaleen sanoittajaksi on merkitty vain Helismaa. Kappaletta tukee Erkki Melakosken tekemä vaikuttava sovitus.[3]
Remove ads
Kappaleet
- A-puoli
- Tuopin jäljet – 3.06 (säv. & sov. Kari Aava, san. Reino Helismaa & Kari Wilkman)
- Rosvo-Roope – 2.40 (säv. trad., san. Rafael Ramstedt, sov. Toivo Kärki)
- Bellona ja Rodrigo – 3.46 (alkup. ”Estudiantina”, säv. Émile Waldteufel, san. Hj. Nortamo, sov. George de Godzinsky)
- Hiljainen satama – 2.53 (alkup. ”U vetra net nikakogo druga”, säv. Andrei Petrov, san. tuntematon, suom. san. Heikki Saari, sov. Harry Bergström)
- Lapsuuden koti – 4.07 (alkup. ”On the Banks of the Wabash(, Far Away)”, säv. & san. Paul Dresser, suom. san. Wäinö Sola, sov. Ensio Kosta)
- Imatran rannalla – 3.17 (säv. & san. trad. (suomalainen kansanlaulu), sov. G. de Godzinsky)
- Souvaripoikia – 2.25 (säv. & sov. K. Aava, san. Tatu Pekkarinen)
- B-puoli
- Peltoniemen Hintriikan surumarssi – 3.20 (säv. trad. (kaustilainen hääsävel), san. R. Helismaa, sov. T. Kärki)
- Merenneidon kyynel – 3.10 (säv. & sov. T. Kärki, san. Orvokki Itä)
- Metsäkukkia – 3.04 (alkup. ”Zhdi menja”, säv. trad. (venäläinen kansansävel), san. Anu Tuulos, sov. T. Kärki & H. Bergström)
- Joensuun Elli – 3.30 (säv. Jorma Ikävalko, san. Eino Kettunen, sov. Yrjö Saarnio)
- Olkoon näin – 2.50 (alkup. ”Slavoniac Dance no. 2 in E minor op. 72”, säv. Antonín Dvořák, san. R. Helismaa, sov. Erkki Melakoski)
- Ohimennen – 2.10 (säv. & sov. T. Kärki, san. T. Pekkarinen)
- Jätkän lauantai – 1.34 (säv. Usko Kemppi, san. Kalle Kivalo, sov. Y. Saarnio)[2][6][7][8]
Remove ads
Tekijät
Muusikot
Kappaleen ”Lapsuuden koti” (5) muusikot tunnistamattomia.[2]
- Tapio Rautavaara – laulu
- Yrjö Saarnion polkkayhtye – taustayhtye (7, 11, 13, 14)
- Harry Bergström – kapellimestari (4, 10)
- George de Godzinsky – kapellimestari (3, 6), piano (3, 6), harmonikka (6)
- Ensio Kosta – kapellimestari (5)
- Erkki Melakoski – kapellimestari (12)
- Ossi Runne – kapellimestari (1, 2, 8, 9)
- Yrjö Saarnio – kapellimestari ja viulu (7, 11, 13, 14)
- Sven Nygård ja Markku Suoknuuti – taustalaulut (14)
- Yrjö Luukkonen – harmonikka (11, 14)
- Matti Viljanen – harmonikka (1, 2, 7, 13)
- Nacke Johansson – harmonikka (12), harmooni (8), urut (9)
- Toivo Lampén – piano (7, 11, 13, 14)
- Juhani Aaltonen – huilu (4, 10)
- Josef Rauttembacher – huilu (3, 6)
- Lahja Puustinen – klarinetti (3, 6)
- Viljo Ala-Pietilä – oboe (3, 6)
- Olavi Paljakka – fagotti (3, 6)
- Mikko Hynninen – käyrätorvi (4, 10)
- todennäköisesti Markku Seppänen – mandoliini (12)
- Ingmar Englund – kitara (3, 6–9, 11–14)
- Herbert Katz, Tommy Nordström ja Ivan Putilin – kitarat (4, 10)
- Raimo Sarkio – kitara (1, 2)
- Heikki Annala – bassokitara (8, 9)
- Gösta Möller – bassokitara (3, 6, 7, 13)
- Pentti Tauro – bassokitara (11, 14)
- Pentti Tiensuu – bassokitara (1, 2, 4, 10, 12)
- Ossi Kuula – rummut (4, 10)
- Unto Silander – rummut (1, 2)
- Runar Öhman – rummut (7, 11, 13, 14)
+
- Usko Aro – viulut (1, 2)
- Pauli Granfelt ja Erkki Inkinen – viulut (8, 9, 12)
- Olavi Haapalainen, Aarne Laukkanen ja Jorma Ylönen – viulut (4, 10)
- Anton Hyökki ja Leevi Paasonen – viulut (1, 2, 4, 10)
- Salme Joki-Lötjönen, Pertti Kiri, Olavi Rignell ja Toivo Rosovaara – viulut (3, 6)
- Seppo Kurki, Rauno Lehtinen, Unto Merjanen ja Voitto Jovero – viulut (12)
- Aito Leppänen – alttoviulu (4, 10)
- Artto Granroth – sello (12)
- Jalmari Hölttä – sello (1, 2)
- Teppo Tuominen – sello (8, 9)[2][7][8]
Tuotanto
Kappale ”Lapsuuden koti” äänitetty 24. elokuuta 1959, ”Hiljainen satama” ja ”Metsäkukkia” 25. syyskuuta 1963, ”Olkoon näin” 7. huhtikuuta 1964, ”Souvaripoikia” ja ”Ohimennen” 8. kesäkuuta 1964 sekä ”Bellona ja Rodrigo” ja ”Imatran rannalla” 28. heinäkuuta 1964.[2][7]
- Helge Mechelin / Kirja-studio, Helsinki – äänitys (9.12.1963: 1, 2)
- Ronnie Kranck / Akku-studio, Helsinki – äänitys (24.9.1964: 8, 9; todennäköisesti myös 15.9.1964: 11, 14)[7][8]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads