The Man-Eating Tree
suomalainen yhtye From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
The Man-Eating Tree on oululaislähtöinen, vuonna 2009 perustettu suomalainen metalliyhtye, johon kuuluu muun muassa Poisonblack, Ghost Brigade, Entwine ja Mors Subita esiintyneitä muusikoita.[1][2][3] Yhtye kuvaa musiikkiaan ”tunnelmalliseksi ja hämyiseksi metalliksi”. Nimi tulee ihmissyöjäkasveista kertovista taruista.[4]
Remove ads
Historia
The Man-Eating Tree syntyi Sentenced-rumpalin Vesa Rannan sekä Aaron Rantosen, Janne Markuksen, Mikko Uusimaan ideoinnin pohjalta. Lopullisen muotonsa yhtye sai vuonna 2009, kun siihen liittyivät Tuomas Tuominen ja Heidi Määttä.[3][4]
The Man-Eating Tree äänitti ensimmäiset demonsa keväällä ja kesällä 2009. Yhtyeen esikoisalbumi Vine ilmestyy syyskuussa 2010, mitä edelsi singlejulkaisu kappaleesta ”Out of the Wind” toukokuussa 2010. Albumin tuotti Hiili Hiilesmaa.[2] Sävellyksistä vastasivat kitaristit Markus ja Rantonen, ja sanoituksista laulaja Tuominen.[3]
Yhtye julkaisi vuonna 2011 toisen studioalbumin Harvest. Albumin tuotti Hiili Hiilesmaa.
Kolmas albumi, "In the Absence of Light" julkaistiin maaliskuussa 2015. Tuottajana toimi Aksu Hanttu.[5]
Swallow the Sun-yhtyeen kanssa tehdylle yhteiskiertueelle julkaistiin myös yksi biisi, "Ritual".
Vuonna 2024 marraskuussa yhtye kertoi sosiaalisessa mediassa palaavansa pitkältä hiljaiselolta lähes kokonaan uusiksi menneen kokoonpanon kera - perustajajäsenistä Janne Markus on edelleen luotsaamassa yhtyettä. Bändi tulee julkaisemaan uuden albumin keväällä 2025, ja siitä ensimmäinen sinkku on tulossa vielä vuoden 2024 puolella.[6]
Remove ads
Diskografia
Studioalbumit
- Vine (2010, Cobra Records)
- Harvest (2011, Century Media Records)
- In the Absence of Light (2015, Ranka Kustannus)
- Night Verses (2025, Noble Demon)
Singlet
- Out of the Wind (2010)
- Vultures (2010)
- To the Sinking (2025)
- Seer (2025)
- Ruins of Insanity (2025)
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads