ToosaTV
suomalainen sketsisarja From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
ToosaTV oli suomalainen sketsisarja, jota esitettiin Fox-kanavalla. Sarjan pääosissa näyttelevät Cristal Snow ja NikoLa, jotka myös käsikirjoittavat ohjelmaa. Snow toimii lisäksi sarjan ohjaajana.
Remove ads
Historia
Alun perin ToosaTV:tä esitettiin Ilta-Sanomien ISTV-nettitelevisiossa vuosina 2011–2015.[4] Jo ennen ISTV:tä Cristal Snow ja NikoLa olivat julkaisseet ToosaTV:n tyyppisiä parodiavideoita YouTubessa.[5]
Vuonna 2014 ToosaTV voitti Vuoden drag -palkinnon QX Gay Gaalassa.[6]
ToosaTV:tä alettiin esittää televisiossa Foxilla huhtikuussa 2016. Ensimmäisen kauden jälkeen oli kahden vuoden tauko, kunnes ohjelma palasi toiselle kaudelle marraskuussa 2018.[7] Kolmas kausi alkoi marraskuussa 2019.[8]
Remove ads
Rakenne ja esiintyjät
ToosaTV:n sketsit perustuvat enimmäkseen televisio-ohjelmien ja julkisuudesta tunnettujen henkilöiden parodiointiin. Yksi tunnetuimmista parodioista on Miljonääriäidit-ohjelman parodia Sossuäidit.
Vuosien varrella ToosaTV:ssä ovat esiintyneet Cristal Snown ja NikoLan lisäksi muun muassa Vilma Kinnunen, Cristalin sisko Viivi Huuska sekä jo YouTube-ajoilta asti mukana olleet Valtteri Niska ja Ulla Virtanen.
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads