Topper Headon

From Wikipedia, the free encyclopedia

Topper Headon
Remove ads

Nicholas Bowen ”Topper” Headon (s. 30. toukokuuta 1955) on englantilainen rumpali. Hän toimi The Clash -yhtyeen rumpalina vuosina 1977–1982. Hän soittaa yhtyeen albumeilla Give ’Em Enough Rope, London Calling, Sandinista ja Combat Rock. Vuonna 1982 hänet erotettiin yhtyeestä heroiiniriippuvuuden vuoksi. Hän teki soololevyn Waking Up vuonna 1986, mutta huumeongelma varjosti hänen uraansa. Heroiinista hän pääsi eroon vasta 2000-luvulla.[1]

Pikafaktoja Henkilötiedot, Muusikko ...

Vaikka Headon tunnetaan parhaiten rumpalina, hän on multi-instrumentalisti. Hän sävelsi Clashin suurimman hittisinglen ”Rock the Casbah”, jolla hän soitti rumpujen lisäksi myös bassoa, pianoa ja kitaraa.[1]

Remove ads

Elämä ja ura

Topper Headon syntyi 30. toukokuuta 1955 Bromleyssa Kentissä. Hän kasvoi soulin ja jazzin ystävänä (varhaisena vaikuttajana toimi fuusiorumpali Billy Cobham) ja kuului kerran paikalliseen yhtyeeseen, joka toimi The Temptationsin lämppärinä. Tuttavansa, kitaristi Mick Jonesin, kautta Headon kuuli koesoitosta The Clashiin vuonna 1977 – sen jälkeen kun bändi oli lyhyen olemassaolonsa aikana ehtinyt käydä läpi poikkeuksellisen määrän rumpaleita.[2]

Yhtyeellä oli jo silloin vahva fanikunta ja levytyssopimus Epic Recordsin kanssa, joten Headon päätti liittyä mukaan. Hänen alkuperäinen aikomuksensa oli kuitenkin pysyä Clashin riveissä vain vuoden, mikä hänen mielestään riittäisi siihen, että hänen nimensä tulisi tunnetuksi ja hän voisi siirtyä toiseen, hänen näkökulmastaan ”sopivampaan” bändiin. Pian Headon kuitenkin tajusi, ettei Clash ollut pelkkä yksitasoinen punkyhtye vaan se laajensi jatkuvasti ilmaisuaan ja käsitteli monenlaisia tyylejä, kuitenkaan unohtamatta alkuperäisiä punk-ihanteitaan.[2]

Headon soitti useilla Clashin albumeilla: Give ’Em Enough Rope (1978), jolla tuottaja Sandy Pearlman nimesi hänet ”Ihmiskonesoittajaksi” (”The Human Drum Machine”) hänen virheettömän rytmitajunsa ja taitojensa vuoksi; klassikkotuplalla London Calling (1979); kolmoislevyllä Sandinista! (1980), jolla Headon myös lauloi yhden harvoista Clashin kappaleista, jossa hän oli päävokalistina – ”Ivan Meets G.I. Joe”; sekä Combat Rock (1982), joka sisälsi Clashin suurimman hittisinglen ”Rock the Casbah” joka oli Headonin säveltämä kappale.[2] Headon soitti siihen studiossa kaikki instrumentit.[1]

Vaikka Clash oli noussut yhdeksi maailman johtavista rockyhtyeistä, Headonin heroiiniriippuvuus alkoi rikkoa hänen välejään muihin bändin jäseniin – ja johti lopulta siihen, että hänelle annettiin valinta: ryhdistäydy tai lähde. Valitettavasti Headon ei pystynyt pitämään kiinni lupauksestaan, ja hänet erotettiin yhtyeestä vuonna 1982.[2]

Ura The Clash-yhtyeen jälkeen

Headon tuotti 1980-luvun alussa newyorkilaista uuden aallon yhtyettä Bush Tetras (julkaisut Better Late Than Never, Boom in the Night, Tetrafied) ja soitti rumpuja Mick Jonesin tuottamalla Ian Hunterin (ex-Mott the Hoople) soololevyllä Short Back and Sides (1981). Suunniteltu jälleennäkeminen Mick Jonesin kanssa Big Audio Dynamite -yhtyeessä ei toteutunut, joten Headon keskittyi oman sooloalbuminsa tekemiseen.[2]

Vuonna 1986 julkaistu Waking Up koostui pääosin soul-, jazz- ja R&B-vaikutteisista kappaleista, joista osa käsitteli hänen henkilökohtaisia paheitaan (esim. ”Got to Keep on Going”, ”Just Another Hit”). Albumi ei kuitenkaan herättänyt kiinnostusta Clashin fanien keskuudessa, ja vuotta myöhemmin Headon tuomittiin vankeuteen huumausainerikkomuksista.[2]

Headon on muistellut avoimesti medialle huumeongelmiaan, ”Jouduin vankilaan! Menin Doveriin ja annoin kaverille heroiinia – hän sai yliannostuksen ja kuoli. Sain viidentoista kuukauden vankilatuomion. Kyse oli ehkä viiden punnan annoksesta, mutta he tekivät minusta varoittavan esimerkin. Hirveää aikaa!”[1]

Päästyään vankilasta hän alkoi ajaa taksia.[1] Headon on pysynyt enimmäkseen poissa julkisuudesta Clash-vuosien jälkeen, mutta hän esiintyi laajasti haastateltuna yhdessä muiden entisten jäsentensä kanssa Clash-dokumenttielokuvassa Westway to the World, joka julkaistiin 1990-luvun lopulla.[2]

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads