Trakai

From Wikipedia, the free encyclopedia

Trakaimap
Remove ads

Trakai (saks. Traken, puol. Troki, ven. Трака́й, Trakai[2], 1940 asti ven. Тро́ки, Troki[3]) on kaupunki Liettuassa, 28 kilometriä länteen Vilnasta. Trakai on suosittu turistikohde.selvennä Kaupungin asukasluvuksi (2012) arvioitiin 4 934.[1]

Thumb
Trakain linnasaari.
Thumb
Vanha postitalo.
Pikafaktoja







Trakain alueella sijaitsee yli kaksisataa järveä, joista suurin ja syvin on Galvė. Järvet ympäröivät joka puolelta myös kaupunkia.

Remove ads

Historia

Kaupunki ja lähialue alkoivat kehittyä 1200-luvulla. Tarinan mukaan Liettuan suuriruhtinas Gediminas löysi menestyksekkään metsästysretkensä päätteeksi kauniin, järvien ympäröimän paikan läheltä Liettuan suuriruhtinaskunnan silloista pääkaupunkia Kernavėa. Gediminas rakensi paikalle linnan, jonka lähistölle Vanha Trakai (Senieji Trakai) alkoi kehittyä. Trakain nimi mainitaan ensimmäisen kerran Saksalaisen ritarikunnan kronikoissa vuodelta 1337, ja siksi vuotta 1337 pidetään kaupungin virallisena perustamisvuotena. Kaupunkioikeudet Trakai sai vuonna 1409, jolloin kaupunki perustettiin.

Gediminasin poika, suuriruhtinas Kęstutis siirsi kaupungin nykyiselle paikalleen kolmen kilometrin päähän (Uusi Trakai, Naujieji Trakai) ja rakennutti uuden linnan Galvė- ja Lukajärvien väliselle niemelle sekä toisen linnan Galvėjärven saarelle. Trakai kasvoi linnojen ympärille.

1400-luvun alussa Vytautas Suuri vietti paljon aikaa Trakaissa. Hän vahvisti Trakain linnoja, ja Trakaista muodostui suuriruhtinaskunnan poliittinen ja hallinnollinen keskus.

Liettuan suuriruhtinaskunnan liityttyä Puolan kuningaskuntaan Trakain merkitys alkoi vähitellen pienentyä samalla, kun Vilnan merkitys kasvoi. Venäjän ja Puolan sodissa vuosina 1654–1667 kaupunki ryöstettiin ja poltettiin ja sen linnat tuhottiin. Suuren Pohjan sodan aikana Trakai joutui jälleen ryöstetyksi, ja kaupungin asukkaiden vaivana olivat nälänhätä ja rutto.

Niin sanotussa Puolan kolmannessa jaossa vuonna 1795 Trakai päätyi osaksi Venäjän keisarikuntaa. Kaupunki toimi Vilnan kuvernementin Trakain kihlakunnan keskuksena.[3] Ensimmäisen maailmansodan jälkeen puolalaiset joukot valtasivat alueen jälleen. Toisessa maailmansodassa alueen valtasi ensin Neuvostoliitto ja sittemmin Natsi-Saksa. Natsien hallinnon aikana murhattiin yli 5 000 alueen juutalaista asukasta. Sodan jälkeen alue päätyi osaksi Neuvosto-Liettuaa.

Trakain linnasaari (2011).

Asukasluvun kehitys

Lisätietoja Vuosi ...
Remove ads

Karaiimit

Alueella asuu yhä pieni uskonnollisesti ja etnisesti muusta väestöstä eroava turkinsukuista kieltä puhuva ryhmä karaiimit. Karaiimit päätyivät Trakaihin 1300-luvun lopussa suurruhtinas Vytautasin taistellessa menestyksekkäästi Kultaista ordaa vastaan. Vuonna 1997 tehdyn väestölaskennan mukaan kaupungissa asui 65 karaiimia, ja kaupunki oli Vilnan jälkeen toiseksi suurin karaiimien keskus Liettuassa.[10]

Remove ads

Ystävyyskaupungit

Lähde:[11]

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads