Tuomas Holopainen

suomalainen muusikko ja musiikkituottaja From Wikipedia, the free encyclopedia

Tuomas Holopainen
Remove ads

Tuomas Lauri Johannes Holopainen (s. 25. joulukuuta 1976[1] Kitee) on suomalainen muusikko ja musiikkituottaja, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Nightwish-yhtyeen kosketinsoittajana, johtohahmona sekä pääasiallisena säveltäjänä ja sanoittajana.

Pikafaktoja Henkilötiedot, Muusikko ...
Remove ads

Ura

Uran alkuvaiheet

Holopainen aloitti pianonsoiton seitsemänvuotiaana sekä klarinetinsoiton, musiikinteorian ja musiikkitiedon opinnot yhdeksänvuotiaana musiikkiopistossa, josta hän sai myös päättötodistuksen. Hän on soittanut tenorisaksofonia jazz-yhtyeessä ja klarinettia puhallinorkestereissa, kuten puolustusvoimien soittokunnassa suorittaessaan asevelvollisuuttaan. Vietettyään varusmiespalveluksessa yhdeksän kuukautta Holopainen lopetti klarinetin ja saksofonin soiton.[2]

Raskaammasta musiikista, jota hän ei aikaisemmin voinut sietää, Holopainen kiinnostui noin 15-vuotiaana ollessaan vaihto-oppilaana Wichitassa Yhdysvaltain Kansasissa. Isäntäperhe houkutteli hänet Guns N’ Rosesin ja Metallican yhteiskonserttiin, joka Holopaisen omien sanojen mukaan muutti hänen elämänsä [3]. Metallican näkeminen livenä 22. syyskuuta 1992 heidän huipullaan muutti Holopaisen elämän, minkä jälkeen hän osti heidän kaikki albuminsa ja johti muun muassa Megadethiin ja Panteraan.[4] Palattuaan Kiteelle hän liittyi ensimmäiseen yhtyeeseensä Dismal Silenceen, jossa hän soitti myös ensimmäistä kertaa kosketinsoittimia. Tätä seurasi Darkwoods My Betrothed, jonka Heirs of the Northstar -albumilla (1995) julkaistiin Holopaisen ensimmäinen kappale, levyn outro ”A New Heaven, A New Earth”. Toinen Holopaisen uran alkuaikojen yhtye oli Nattvindens Gråt, jonka kanssa hän myös pääsi levyttämään.[2]

Holopaisen mukaan myös Vangelis on hänen esikuvansa.[4]

Nightwish

Vuonna 1996 Holopainen sai ajatuksen omasta yhtyeestä, jossa olisi naislaulaja, kitara ja koskettimet. Sen ensimmäiset kappaleet ”Forever Moments”, ”Etiäinen” ja ”Nightwish”, jotka Holopainen sävelsi varusmiespalvelusaikanaan, olivat akustista tunnelmamusiikkia.[2] Tästä alkunsa saanut Nightwish-yhtye on myöhemmin noussut maailmanmaineeseen.

Vuonna 2020 julkaistun Human. :II: Nature. -albumin toinen puolisko on Holopaisen säveltämää instrumentaalimusiikkia nimeltä All the Works of Nature Which Adorn the World, jonka esittäjä on London Session Orchestra.[5][6]

Muut yhtyeet

Holopainen soittaa koskettimia myös For My Pain... -nimisessä yhtyeessä, joka on kuitenkin suurimmaksi osaksi viettänyt hiljaiseloa vuonna 2002 äänitetyn esikoisalbumin jälkeen. Lisäksi hän on toiminut sessiomuusikkona Timo Rautiaisen, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen, Kotiteollisuuden, Sethianin ja Kylähullujen albumeilla sekä vieraillut Kari Peitsamon Taistelujen tiellä -albumilla (urkusoolo kappaleessa ”Viiala”) ja Suburban Triben Manimal-albumilla (koskettimet kappaleessa ”Drowning”). Hän on ajoittain soittanut myös Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen ja Kotiteollisuuden live-esiintymisissä.

Holopainen toimi vuonna 2003 ilmestyneen Silentiumin Sufferion – Hamartia of Prudence -albumin ja vuonna 2008 ilmestyneen Indican Valoissa-albumin tuottajana.[7] Hän sävelsi ja sanoitti vuonna 2007 ensi-iltansa saaneen Lieksa!-elokuvan tunnuskappaleen ”While Your Lips Are Still Red”, jossa laulaa Marco Hietala, ja kappaleen ”Satojen merien näkijä” Johanna Kurkelan vuonna 2010 ilmestyneelle Hyvästi, Dolores Haze -albumille.[8][9]

Vuonna 2009 Holopainen sävelsi musiikin Jorma Uotisen tanssiteokseen Black Water, jonka kantaesitti Skånen tanssiteatteri Malmön oopperassa.[10]

Vuonna 2018 Holopaisen, Troy Donockleyn ja Johanna Kurkelan yhtye Auri julkaisi ensimmäisen levyn Auri. Toinen levy II – Those We Don’t Speak Of seurasi vuonna 2021.[11] Darkwoods My Betrothed palasi tauolta vuonna 2020 ja Holopainen osallistui yhtyeen levylle Angel of Carnage Unleashed.[12][13]

Sooloalbumi

Helmikuussa 2013 Tuomas Holopainen ilmoitti suunnittelevansa sooloalbumia Music Inspired by the Life and Times of Scrooge, joka ilmestyi vuoden 2014 huhtikuussa. Ensimmäinen single ja musiikkivideo kappaleesta ”A Lifetime of Adventure” ilmestyi helmikuussa 2014. Levyn inspiraationa toimii Roope Ankka.[14]

Remove ads

Henkilökuva

Holopainen kuvailee itseään eskapistiksi,[15] mikä ilmenee muun muassa Walt Disneyn tuotannon suurena ihannointina. Hän kirjoitti esipuheen vuonna 2006 julkaistuun Rokkikukot-sarjakuvakirjaan.[16] Aku Ankka -lehdessä ilmestyi 24. huhtikuuta 2013 sarjakuva, jossa esiintyivät Holopaista ja Jouni Hynystä esittävät hahmot nimeltä Hopolainen ja Hymynen. Muusikot olivat itse saaneet kirjoittaa heitä esittävien hahmojen suomenkielisten puhekuplien sisällöt englanninkielisten alkuperäistekstien pohjalta. Hahmot oli piirtänyt Kari Korhonen.[17]

Holopainen kokee musiikin fantasiana, ja hänelle on mielekkäämpää puhua musiikin kautta.[18] Hän on muun muassa sanonut, että Nightwish ei ole yhtye vaan tunnetila. Nightwish on hänen sielunkuvansa, josta hän ei halua päästää irti ainakaan vielä. Holopainen kuitenkin toivoo tulevaisuudessa populaarimusiikin lisäksi voivansa säveltää elokuvamusiikkia. Musiikillisina esikuvinaan hän pitää Vangelisia ja Hans Zimmeriä.[19]

Holopainen on sanonut Yesterwynde-albumin säveltämistä lähes pakkomielteiseksi säveltäen jatkuvasti. Säveltäminen ja uusien ideoiden saaminen demojen kuuntelusta on hänen mieluisinta tekemistään. Hän istuu kuunnellen demoja dictaphonen kautta, ja saa samalla uusia ideoita.[20]

Thumb
Tuomas Holopainen Ilosaarirockissa vuonna 2013.

Näyttelijä Miitta Sorvali on Holopaisen täti.[21] Tuomas Holopainen on naimisissa Johanna Kurkelan kanssa.[22]

Holopainen asuu rakentamassaan omakotitalossa Kiteellä.[18] Hänen harrastuksiinsa kuuluvat elokuvat, kirjallisuus ja matkailu.[19] Vuodesta 2016 alkaen hän on laatinut yhdessä puolisonsa Johanna Kurkelan kanssa[23] sanaristikoita muun muassa Punainen Pelikaani -ristikkolehteen.[24]

Remove ads

Soittimet

Holopainen suosii Korgin syntetisaattoreita. Hänen ensimmäinen oma syntetisaattorinsa oli Korg N364.[2] Holopaisen lavavarustukseen (2008) kuuluu kaksi Korg Tritonia, joissa hän käyttää Korg Oasysin sampleja, ja Korg Karma.[25] Hän on käyttänyt myös Korg Trinityä.[19]

Diskografia

Soolotuotanto

Nightwish

Pääartikkeli: Nightwishin diskografia

Auri

Darkwoods My Betrothed

For My Pain...

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads