Vesikko
näätäeläin From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Vesikko eli tuhkuri (Mustela lutreola) on yksi eurooppalaisista näätäeläinlajeista. Se kuuluu kärppien sukuun.
Minkki ja vesikko eivät ole lähisukulaislajeja huolimatta niiden samankaltaisesta ulkonäöstä ja elintavoista. Sen sijaan hilleri ja vesikko saattavat risteytyä keskenään.[1]
Remove ads
Ulkonäkö ja koko
Vesikko on pitkäselkäinen, lyhytjalkainen näätäeläin. Sen turkki on tummanruskea, lähes musta. Aluskarva on ruskea. Talveksi vesikon aluskarva vaihtuu tuuheaan, lähes vedenpitävään kerrokseen. Huulet ja alaleuka ovat valkoiset. Jollakin yksilöillä on valkeita läikkiä muuallakin.[3]
Vesikon ruumis on noin 28–40 senttimetriä pitkä ja häntä noin 12–19 senttimetrin pituinen. Vesikon paino voi vaihdella 300 gramman ja yhden kilogramman välillä, naaras on keskimäärin hieman urosta pienempi.[4]
Remove ads
Levinneisyys
Vesikkokanta on pienentynyt voimakkaasti 150 vuoden aikana. 1800-luvun lopussa sitä tavattiin Pohjois-Espanjasta Uralille ja Arkangelista Kaukasukselle. Sen jälkeen lajin elinalue on pienentynyt 85 prosenttia ja samalla pirstaloitunut. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN määritteli vuonna 2011 lajin jo äärimmäisen uhanalaiseksi.[1]
Vesikkokannan suuruus on Espanjassa noin 500–1 000, Ranskassa 200–500, Romaniassa Tonavan suistossa alle 1 000 ja Ukrainassa alle 500 yksilöä. Venäjän kannaksi arvellaan muutama tuhat.[5]
Vesikko Suomessa
Suomesta vesikko on luokiteltu hävinneeksi. Viimeinen varmistettu havainto on vuodelta 1992 Sotkamosta, mutta käytännössä vesikko oli hävinnyt Suomesta jo 1950-luvulla.[5] Viimeisen havainnon muistoksi Sotkamon Vuokatissa on nimetty Eevalan risteykseen päättyvä tie Vesikkotieksi.[6][7]
Osasyyksi vesikon katoamiseen Suomesta on epäilty voimakasta minkkikantaa, joka olisi syrjäyttänyt sen voimakkaampana samaan ekologiseen lokeroon sijoittuvana eläimenä. Minkki on alun perin pohjoisamerikkalainen laji. Tutkimusten mukaan vesikkokannan pieneneminen alkoi kuitenkin jo ennen minkin voimakasta leviämistä. On arveltu, että vahva minkkikanta estää tehokkaasti vesikon paluun tai palautumisen Suomeen.[5]
Vesikoita elää Suomessa nykyisin vain eläintarhoissa, Korkeasaaressa ja Ranualla.[8][9]
Luontoonpalautus Virossa
Vesikko hävisi Virosta lähes samoihin aikoihin kuin Suomesta. Tallinnan eläintarha johtaa lajin suojelua eläintarhoissa osana EEP-ohjelmaa, jonka ansiosta vesikoita on voitu palauttaa vuodesta 2000 lähtien Hiidenmaalle. Ennen luontoonpalautuksia minkit oli loukutettu pois alueelta. Vuoden 2006 loppuun mennessä saarelle oli viety jo noin 300 vesikkoa.[10] Luontoonpalautukset aloitettiin kesällä 2022 myös Saarenmaalla. [8]
Remove ads
Elinympäristö ja ravinto
Vesikkoja tavataan harvoin yli sadan metrin päässä makean veden rannasta. Ne elävät järvien, jokien ja purojen rannoilla tiheän kasvillisuuden suojassa. Ne metsästävät öisin sekä vedessä että maalla ja saavat saaliikseen pieniä nisäkkäitä, lintuja, sammakoita, nilviäisiä, rapuja, kaloja sekä hyönteisiä.[1]
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads