Veturi

Veturi on junan vetämiseen ja työntämiseen tarvittava kulkuneuvo. Sen tehtävänä on toisaalta tuottaa junan vetämiseen/työntämiseen tarvittavaa vetovoimaa ja toisaalta toimia veturimiehistön työtilana tarvittavine hallintalaitteineen.

Tämä artikkeli käsittelee raideliikennekulkuneuvoa. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Thumb — VR:n omistama Sr2-sarjan sähköveturi Helsingin päärautatieasemalla

Nykyaikaisen diesel- ja sähköveturin pääosat ovat telit, koriosat (joko erillinen runko konesuojineen tai itsekantava kori), koneisto, jossa vetovoiman kehittämiseen tarvittava pääkoneisto ja lisäksi erilaiset apukoneistot ja -laitteet, sekä erilaiset ohjaus- ja kommunikaatiolaitteet sisältävä ohjaamo. Vanhoissa veturityypeissä oli jäykkä runko pyörästöineen telikäytön sijaan.

Nykyisin Suomessa käytössä olevia veturityyppejä ovat sähköveturit sekä sähköistämättömillä rataosuuksilla ja vaihtotöissä dieselveturit. Dieselvetureita käytetään toisinaan myös sähköistetyillä rautateillä lähinnä tavarajunavetureina. Lisäksi on eroteltava moottorivaunut ja -junat, joissa koneisto on sulautettu vaunuun.

Ennen diesel- ja sähkövetureita oli yleisesti käytössä höyryvetureita, joissa voimaa antava höyry saatiin polttamalla joko kivihiiltä tai halkoja, joskus turvetta tai polttoöljyä. Nämä polttoaineet sekä tarvittava vesi kulkivat mukana joko veturiin liitetyssä apuvaunussa, tenderissä, tai ns. tankkivetureissa veturin omissa säiliöissä.

Varsinaisen veturiosan voidaan näissä katsoa koostuvan jäykästä rungosta eli kehyksestä, höyrykattilasta tulipesineen sekä pyörästöstä siihen kiinteästi kytkettyine höyrykoneineen ja kuljettajasuojuksesta eli ajohytistä, jossa oli paitsi veturin ja sen höyrykattilan laitteistojen hallintalaitteet, myös tulipesän suuluukut polttoaineen syöttöä varten.

Höyryveturissa ajotehtäviin keskittyvän kuljettajan lisäksi oli lämmittäjä, joka huolehti höyrykattilan käytöstä eli polttoaineen ja veden syötöstä sekä koneiston usein käsin tapahtuvasta voitelusta. Polttoaineen täydennyspaikoilla lämmittäjä huolehti hiilien tai halkojen ottamisesta sekä veden täydentämisestä. Veturinlämmittäjän työ jatkui veturinkuljettajaa työssään avustavana koneapulaisena diesel- ja sähkövetureissakin. Suomessa VR poisti koneapulaisen vaiheittain eri veturiluokista. Lopullisesti veturiin jäi yksi kuljettaja 1990-luvun alkupuolella.

Kookkaan höyryveturin tenderiin saattoi mahtua jopa 13 tonnia hiiltä ja 28 kuutiometriä eli tonnia vettä, joka silti saattoi riittää vain alle sadan kilometrin ajoon.

1920-luvulta alkaen rakennettiin joitakin höyryturbiinivetureita. Osa näistä oli suoravetoisia, osassa turbiini käytti sähkögeneraattoria. Samoihin aikoihin rakennettiin myös ensimmäiset kaasuturbiiniveturit. Yksittäisiä vetureita rakennettiin vielä 1960-luvulla, ja alun perin TGV-junien suunniteltiin käyttävän sähkön sijaan kaasuturbiinia.

Tekniikka

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Wikiwand - on